keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Uuden vuoden kynnyksellä...

Kun vuosi on visusti takana, on aika taas piipahtaa ajatuksissa menneessä vuodessa. Parille ystävälleni vuosi on ollut huono, heille toivon tulevana vuonna parempaa. Tänä vuonna nukkui pois myös kaksi hyvää ystävääni, heitä kiitän menneistä vuosista, yhteisistä hetkistä ja he säilyvät sydämessäni rakkaina muistoina arjessa. 
Oma vuoteni on hyvä, monesta asiasta saan olla kiitollinen. Saan iloita perheestäni, ystävistäni, omasta kodista ja kyvystäni nähdä kauniit asiat vaikeidenkin hetkien keskellä.

 Toivotan sinulle hyvää uutta vuotta 2015


 

Vanhaa vuotta jäljellä on enään ihan vähän,
paljon mahtui tapahtumaa vuoteen tähän.
Uteliaana, rohkeana vuoteen uuten kulje, 
takanasi vanhan vuoden portit sulje.

Anna haaveen,
toivemielen sua uuteen vuoteen kantaa,
katso mitä vuodella tulevalla onkaan sulle antaa.
 - Birgit Ahokas-


lauantai 27. joulukuuta 2014

Joulu mennä jolkotteli...

Kun jouluisin joulu on jo takana päin, jouluherkut popsittu ja konvehtirasioista jo pilkottaa pohjapahvit, on aika lähteä alennusmyynteihin. Ja halpa kierros olikin, en ostanut mitään. Varsin ärsyttävää mainostaa esim. ale 50% jopa 70% ulkoiluvaatteista kun rekissä roikkuu jo kaupan ovien avautumisen jälkeen aamu yhdeksältä pelkästään koot 34 ja 38. Sama näytti pätevän nettikaupan puolella, muutaman ruppanen hajakoko ja siinä kaikki. Eikä tahdo löytyä enään normaalihinnallakaan talvivaatetta, ne on myyty jo varmaan elokuussa ja kohta tulee kauppoihin kevätvaatteet vaikka pahimmat pakkaset ja talviharrasteet ovat vasta alussa. Ärsyttävää!

No, jotain sentään halavalla. Telkka päsähti, joten uuden ostoon piti lähteä. Siinä sitä sitten meneekin taas tunti ja toinenkin viritellessä ja vispatessa niitä piuhoja. Muuten mennään mukavassa talvisäässä ja eilen oltiin Nuorisoseurantalolla Tapanintansseissa jotka järjesti paikallinen karaokekerho. Ja hyviä laulajia siellä olikin. Tieysti olisi ollut mukava jos väkeä olisi ollut enemmänkin kun oli maksuton tapahtuma, mutta ehkä uusien asioiden omaksuminen kestää tällä meidänki kylällä aikansa, moista kun ei aikasemmin ole järjestetty. Toisaalta päihteetön tapahtuma voi karsia osanottajia, mutta uskon, että tulevaisuudessa järjestetty tapahtuma kerää enemmän väkeä. Toivotaan niin.

Muistitteko katsoa Huutokauppakeisarin jouluspeciaalin? Se oli hauska. Mukava, että jatkoa saadaan siihenkin sarjaan, niin näette mitä täällä meidän kylällä touhutaan :) 
Entä mitä pukki toi? Minulle ainakin ihania pieniä lahjoja joista kaikista on paljon iloa.

Hyvää viikonloppua ja ihania ulkoiluilmoja toivotellen.... itse ainakin ajattelin kaivaa kameran esille ja käydä vähän päivännäöllä kuvailemassa, se on taas jäänyt sivuun kun on ollut tässä yhtä ja toista.




keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää joulua!


Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehen:
lumivalkeat pellot, puistot ja juhla Jeesuksen.
Ani aikaisin puku parhain mun ylleni puettiin.
Oli kirkossa oltu varhain, nyt sanaa luettiin.

Nyt kuului äidin ääni niin hartain paatoksin.
Hänen olkaansa nojasin pääni ja hiljaa kuuntelin.
Mitä ymmärsin, sit' en tiedä, pyhätunnelman muistan vain.
Sitä milloinkaan ei viedä, ei ryöstetä sielustain.

Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehen:
lumivalkeat pellot, puistot ja juhla Jeesuksen.

 Viljo Kajo 


Oikein hyvää joulunaikaa ja iloista mieltä. Tästä vielä viimeinen joulutoivotus :) Klikkaan ensin linkkiä ja sen jälkeen klikkaa kuuta.

http://www.jacquielawson.com/preview.asp?cont=1&hdn=0&pv=3274600&path=83563

lauantai 20. joulukuuta 2014

Lisää lunta kiitos!

Upea maisema, lumiset tiet ja puut. Mukava kun tulee lisää lunta, tällä menolla voi jo pian kaivaa sukset esille ja kokeilla pienen ladun tekemistä. Minua enemmän lumesta nauttii Viivi joka oli yölläkin töistä tullessa vastassa ja odottamassa, että saisi muutaman lumipallon. Niitä pitää tehdä ja sitten heittää jonka jälkeen koira juoksee pallon perään ja töpöttelee sen tassuilla tasaiseksi. Ilmeisesti hauskaa ja yritti Viivi kyllä vielä sisällekkin tuoda suussaan yhden lumipallon :) 

Muistaessani vinkkaan, että la. 27.12. klo 18.15 tulee hieno, koko perheen elokuva suomalaisesta metsästä, sen värikkäästä ja monimuotoisesta elämästä, sitä asuttavista eläimistä ja satojen vuosien ikäisistä puista. Ohjaaja: Ville Suhonen, Kim Saarniluoto. 
Kannattaa katsoa hienoa kuvausta ja maisemia. Ja kanava on on ykkönen.

Jouluaattona taas päästään meidän Uuraisten oman porukan ohjelmaa katsomaan kun tulee Jimiltä Suomen huutokauppakeisarin joulu. Tutut Aki, Heli ja Markku taas vauhdissa. Eli aattona telkku Jimille klo 21.00

Meille molemmille, mutta aeiryisesti Jorelle on mieleinen konsertti telkussa kanssa, kun Sunrise avenue- bändin keikka näytetään myös aattoiltana klo 22.50 kakkosen puolella. Todella hieno juttu. Tämä meidän suosikkibändi on erityisen suosittu mm. Saksasssa, mutta siitä huolimatta ei live-konsertti ole nähty koskaan Suomessa. Ehkä tulevaisuudessa.

Ja aattona myös hieno koko perheelle suunnattu elokuva klo 15.15. ykkösellä; Suden arvoitus jossa 12-vuotias Salla joutuu elämänsä seikkailuun pelastaessaan kaksi sudenpentua salametsästäjien käsistä. Ohjaaja: Raimo. O. Niemi

Tässäpä näitä vinkkejä, mukava kun tulee ohjelmaa suomalaisesta luonnosta. Ulkoilaiset eläimet ja dokkarit ovat suomalaisille tuttuja ja kiinnostavia. Miksiköhän? Suomen luonnosta löytyy yhtä hienoja juttuja ja ihan läheltä. Ihmetellään niitä!

Mukavaa lauantain päivää!




perjantai 19. joulukuuta 2014

Niin se joulu vaan lähenee.

Tylsä aloittaa toteamalla, että kyllä on ollut taas kiirusta, mutta niin se vaan on ollut. Jotenkin tuntuu, että aika ei näin ennen joulua yksinkertaisesti riitä mihinkään. Varmaankin se johtuu nyt tällä kertaa siitä, joukuun alun kouluviikko vei vapaapäivistä kolme ja yksittäiset vapaapäivät tuntuvat kovin lyhyiltä. Se saattaa myös johtua siitä, että vaikka kotihommia ei oliskaan, kaikenmoista muuta menoa on kertynyt melkein joka päivälle. Yhtenä päivä oltiin Jorman kanssa pikkujouluissa syömässä, parina päivä oli kutsu kylään ja parina päivänä on meillä porukkaa käymässä. Tosin vieraat oli mieluisia, mummu ja vaari, velipoika ja avokki... ja paketteja :) Tosin tällä kertaa utelian pakettikassien penkoja on ollut Viivi-koira. Että voi mäyräkoira olla utelias. Yhtenä yönä heräsin siihen kun Viivi oli hiippaillut pikkuhuoneeseen (huone jossa on vierasmakkara + työtila) ja kiivennyt sohvalle jonka kautta yritti roikkumassa olleviin joulukasseihin kiinni. Yhtä ystävälle tarkoitettua lahjakassia oli onnistunut vähän puremaan, mutta rapinan herättämänä hain koiran pois huoneesta ja ovi on nyt öisin ollut kiinni. Tosin kiinni oleva ovi ei estä sitä, että siinä oven takana voi istua, nukkua ja marista. Sissi aikanaan osasi availla ovia, mutta Viivi ei ole sitä vielä keksinyt yrittää. 

Lunta saatiin ihan mukavasti, ehkäpä oikein 30 senttiä tai jopa hiukan enemmän. Lumitöitä tehtiin Jorman kanssa molemmat yhteensä kaksi tuntia toissa iltana. Ensin aamulla ja toisen kerran illalla, tai oikeastaan voisi sanoa melkein yöllä koska lähdettiin kolailemaan kymppiuutisten jälkeen ja tultiin sisälle varttia vaille kaksitoista yöllä. Ilma oli kertakaikkiaan niin upea, vähän tähtiä, ei tuulta ja pakkasta pari astetta. Viivikin jaksoi koko ajan paahtaa pihalla. Välillä vain kävi kärttämässä lumipalloa heitettäväksi ja painui sitten taas omille tutkimusretkilleen saunan rantaan. Jäätäkin on, mutta siinä on nyt taas vettä päällä, että ei arvaa mennä edes kokeilemaan kuinka kestävää on. Pakkasta on ollut öisinkin vain pari astetta, se ei vielä riitä kunnon jään syntymiseen. Mukava kuitenkin olisi jos jäätyisi järvi tänä talvena ensin kunnolla ja sitten vasta pakkaslunta päälle, että päästäisiin järvelle hiihtämään. Pari vuotta on mennyt niin, että lumi on jäänyt jään päälle ja paksu lumikerros pitää jään pinnan märkänä ja se, jos mikä on kurjaa hiihtämisen kannalta.

Siinä illan hämyssä sitten innostuttiin niin niistä lumitöistä, että tehtiin tie rantaa asti ja putsattiin samalla koko saunan ympärystä, että pääsee vaikka autolla käätymään. Tulisi vain nyt edes se yksi vapaapäivä, että pääsisi sinne rantasaunan kamariin fiilistelemään. Meillä kun on sellainen suunnitelma, että laitamme sinne kuusen ja vietämme aikaa joulun alla siellä. Näin ei tarvitse siirrellä olohuoneessa mitään huonekaluja, kuusi kun ei oikein muuten sinne mahtuisi. Ja toisaalta viileämmässä kamarissa säilyykin varmaan pitempään hyvänä. Edellyttäen tietysti, että ei tule mitään yli 10 asteen pakkasia, koska silloin kamarin lämmittäminen ei ole enään kovin energiatehokasta.

Eilen ajelin aamulla itsekseni kauneushoitolaan Laukaaseen ja maisema oli todella kaunis katsella. Maalla asumisen parhaat  puolet tulivat tämän 30 kilometrin aikana kyllä selvästi esiin. Lumiset puut taipuvat tien päälle kaarena, peltoaukeat kimmeltävät vähisen valon kajossa ja pikkulintuja näkyi siellä täällä aina jos kohtalle sattui talo tai maalaistalo, erityisesti hevostilojen ympärillä viihtyviä keltasirkkuja ja varpusia näkyi paljon joita meildän ruokinnalla käy todella harvoin, ehkä vain kerran, pari talven aikana. Alkutalven peltokin on kauneudessaan vertaansa vailla. Vielä näkyy siellä täällä viljan olkien tynkiä, ehkä viljaakin on pudonnut puidessa ja sen perässä tietenkin ovat myös fasaanit. Matkalle sattuu myös paikka jossa olen nähnyt aamuhämärässä tai iltapäivän viimeisinä hetkinä peuroja ruokailemassa pellon laidalla joka päättyy metsän reunaan. Enkä siellä on myös joku ruokintapaikka, en tiedä koska en ole käynyt katsomassa, pitäisikin tehdä joskus pieni retki sinne. Usein etsitään näkemistä ja kokemista pitkän matkan päästä, vaikka arkipäivänäkin voi läheltä löytyy hieno paikka. Hyvä retkipaikka tai mukava pätkä tietä käveltäväksi, metsäkin on ensilumen aikaan hiljainen ja kaunis, eikä liikkuminenkaan poluilla tuota vaikeuksia. Pitäkää se mielessä kun jonain päivänä mietitte, että mitähän tänään tekisi. 

Itse olen tänä vuonna itsekkäästi ostanut itse itselleni lahjaksi pari kertaa ihonhoitoa ja kampaajakäynnin sekä puukon. Kyllä. Aivan oikein puukon. Ja sehän ei olekkaan ihan mikä tahansa puukko vaan juuri sellainen jota käytetään kaikilla retikillä ja vain itse. Jorma on minulta pari puukkoa tärvännyt, mutta tähän en anna Jormankaan koskea. Ajattelin palkita tällä pitkän opiskeluni ja hyvä puukkohan on tärkeä muutenkin, etenkin jos pääsen jatkamaan lukujani vielä eräopaskoulutukseen johon olen hakeutunut. 

Kuva: Turdus puukko

Puukko on kaunis. Tuppi on tehty täpläkissakalan nahasta (Anarhichas minor), terä taottu hiiliterästä ja sen on takonut Leevi Kaski, terän pituus noin 90 mm. Puukon pää on raidan juuripahkaa, helat messinkiä.

Joulua odotellessa olisi tarkoitus ehtiä tekemään vielä pari askartelujuttua. Tämmöisiä käpymalleja löysin Pinterestin sivulta. Käpyjä on kerätty syksyllä ja nyt pitäisi vielä niitä koristella. Ehkä toteutan tuon kultajutun sellaisella geeliliimalla, se lienee yksinkertaista. Joulusiivo tietysti pitää tehdä ja kauppareissu on edessä tietenkin, mutta kinkkuhomma on muuten meillä reilassa kun Jorma voitti bingon arpajaisissa melkein neljän kilon kinkun. Että sattui sopivasti tuo kokokin, eipä sitä juuri enempää tarvitakkaan. Tosin on laitettu heti paistamisen jälkeen kinkkua pakkaseen paloiteltuna, silmällä pitäen joulun jälkeistä aikaa jolloin tavallisesti keitämme ison kattilan hernekeittoa. Siihen on sitten hyvä lisätä kinkkua mukaan.
 

Kuva: Pinterest

Kuva: Pineterst

Tässäpä näitä kuulumisia tällä erää ja koska ollaan taas perjantaissa, toivottelen myös oikein suloista ja talvista viikonloppua. Ilman kiireitä :)




Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun hanki on hohtava alla,
kun taivas kirkasna kaareutuu -
mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu,
tuul' ulvovi, polku on ummessa
ja tuisku on taivahalla. 

Eino Leino
Kokoelmasta hiihtäjän virsiä

maanantai 8. joulukuuta 2014

Toinen adventtisunnuntai.

Tämä päivä oli täynnä puhaa, vaikka sunnuntai pitäisikin olla lepopäivä, minunkin kohdalla se valitettavasti menee välillä niin, että sunnuntai on viikon puuhapäivä jos on ollut koko viikko töitä kuten nyt minulla. Ja lisänä tällä menneellä viikolla oli vielä koulu. Maamittaustenttiä ja muuta, kerron niistä kun saan kuvat latailtua ja käytyä läpi.

Tänään kuitenkin oltiin siis pikkujouluissa Teivaalan tuvalla, se on täällä Uuraisilla. Vihtyisä pitopaikka joka on koottu muutamasta lahosta ja sen ympärille on vuosien saatossa rakentunut mielestäni toimivat ja tunnelmalliset tilat. Kotosalla taasen tein rästitöitä ja illan päätteeksi paketteja joiden tekeminen hiukan vaikeutui, koska reipas mäyräkoira on kovin kiinnostunut paketeista ja etenkin niiden availusta. Ja pakkohan oli Viivinkin pari herkkupalaa taas paketoida, että koira sai paketin avata. Tärkeä homma.

Koska kelloi huiskii jo kohti puolta kahta, taidan hippasta maate ja toivotan hyvää alkavaa viikkoa!

Narukassi on huippukiinnostava ja kaapillakin on käyty.

Laadun tarkkailua.

Saatin muutama paketti kuitenkin valmiksi.


sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Rakkaan ystävän muistolle.




Ystävä anna anteeksi kyyneleet nää.
Ne on surua on ja ikävää.

Niin koskaan ei tiedä,
onko aikaa paljon vai vähän,
yht´äkkiä huomaat,
nyt päättyi se tähän.

Oltiin ystäviä Aulin kanssa melkein 30 vuotta. 18 vuotta sitten otettiin samanlaiset ruusutatskat ja se oli meidän ystävyyden sinetti. Ruusu oli ystävyyden merkki ja se symboloi myös vaikenemista. Ystävälle kerrottujen asioiden luottamusta ei rikottu, eikä aina tarvittu sanoja, niinkus tiärät kun Tampereella ollaan molemmat asuttu. Jos laskettaisi kaikki se yhteinen aika joita istuttiin työmatkoja junassa, vietettiin yhdessä tai puhuttiin puhelimessa, niin siitä tulis pitkä pätkä vuosia.
KIitos niistä hetkissä kun olit tukena ja kiitos niistä hetkistä jolloin itse sain olla olkapäänä vaikka tässä ei nyt käynytkään niin kun joskus mietittiin, että sä työntelet mua polviikkoista rääväsuumummoa pyörätuolissa, punaiset hiuksesi harmaanksi muuttunena ja iänaikaisissa piikkareissas pitkin stadin mukulakiviå ja juotais skumpaa salaa hoitsulta.
Nyt on sitten aika hyvästien.

Ystäväni nukkui pois sairauden murtama, ihan liian pian ja ihan liian nuorena. Nyt juuri ei jaksa kirjoittaa kauniista päivästä pitkää stooria ja ensimmäisestä adventista, mutta nämä kaikki kuuluvat elämään ja rakkaat seuraavat sydämen mukana lopun elämää.

Hyvää alkaavaa viikko kuitenkin täällä piipahtaneille!




lauantai 22. marraskuuta 2014

Jokos joulutunnelmaa alettais nostattamaan?

Eilen tehtiin kauppareissu ison kirkon suuntaan ja käytiin samalla Kodin ykkösestä hakemassa (alekuponkeja tuli postissa:.) Joren pitkään katselema susityynyt ja minulle pienet metalliset peurat joita katselin jo viimeksi siellä myymälässä käydessämme. Ajatuksena oli tehdä sellainen tarjotin johon kokoan erilaisia kynttilätuikkuja, nuo pienet peurat ja käpyjä. Ehkä siihen voisi vaihtaa sitten myöhemmin vaikkapa lehtikuusenoksan jossa on käpyjä. Se ehkä sitten myöhemmin. No tässä se se sitten on.




Blogeista ja mm. Pinterestistä löytyy vastaavia joista voi katsoa mallia ja kannatta katsella omia kaappeja siellä silmällä, että mitä sieltä löytyy ja niistä yhdistellä itselleen mukava asetelma. Tässähän on vain mielikuvitus rajana. Ja tarvittaessa pöytätilaa, tuo on kätevä siirtää pois tieltä ja kaikki säilyvät tarjottimella seuraavaa käyttökertaa varten valmiina.

Tässä pari hyvää esimerkkiä mitä äkkiseltään löysin:


Kuva: Vintage House blogista.


Kuva: Pinterest

Tai jos haluaa, voi käyttää myös tarjottimen sijaan sahattua puukiekkoa. Käytön jälkeen puukiekon voi laittaa takkaan tai saunanpesään jos ei keksi jatkokäyttöä. Itsellänikin on äidiltä joskus joululahjana saamani hänen valkoiseksi maalaamansa pieni tuohipukki ja noita kiekkojakin on tullut sahailtua, että ehkäpä joulun jälkeen teen talvisemman asetelman niistä aineista.


Kuva: Pinterst



maanantai 17. marraskuuta 2014

Leffatarjontaa.

Tunnustaudun leffafriikiksi. Pidän hyvin tehdyistä elokuvista ja katson hyvät leffat yhä uudelleen ja uudelleen jos ovat todella hyviä. Toiset leffat katsotaan kerran, mutta todella hyvät pysyvät hyllyssä tai vuokraan niitä useasti. Valitettavasti vain aika ei aina annan myöden katselulle, joten elokuvapiikki tulee sitten talviaikaan jolloin on aikaa katsoa enemmän kuin keväällä, kesällä ja syksyllä jolloin on sesonki päällä pihalla ja puutarhassa.

Nyt kohistaan kahdesta elokuvasta. Toinen on Fury joka sijoittuu toisen maailmansodan loppumetreille. Pääsosaa näyttelee upeasti kypsä Brat Pitt ja osissa nähdään iuta muitakin huippunäyttelijöitä. Kävimme ensi-illassa Joren kanssa ja pidimme leffasta molemmat. Ei niinkään sen aiheen, sodan vuoksi, vaan siksi, että leffa oli hyvin tehty ja realistinen suurimmaksi osaksi jollainen hyvä sotaelokuvan pitääkin olla. Sotaa ei saa kaunistella, se pitää esittää juuri sellaisena kun se kaikessa kauheudessaan on. 

Kuva: Finnkino

Fyryn trailerin voi katsoa Finnkinon kotisivulta, eli tästä.


Kuva: filmova.net

Entäpä toinen uutuus Varsova 44. Ei vielä suomessa esitetty, mutta syyskuussa ensi-iltansa euroopassa saanut elokuva on kohauttanut ja saanut paljon kritiikkiä mm. eroottisesta otteesta ja aiheen romantisoinnista. Toisaalta ohjaajaa on parjattu myös liialla realismilla mässäilystä. Ihmettelen itse moisia kommentteja, puolalainen ohjaaja Jana Komasy käsittelee minusta hienosti aihetta; Varsovan kansannousua vuonna 1944. Tässähän kuvataan ajan henkeä, nuorten ihmisten idealismia, heidän elämäänsä ja unelmaa vapaasta maasta ilman saksalaisia miehittäjiä. Sitä miten nuoret lähteävät mukaan kansannousuun ja miten kaikki päättyy. Minusta trailerin ja lukemani perusteella ohjaaja on onnistunut hienosti. Mutta jäädään odottelemaan leffaa ja tehdään itse omat johtopäätökset. 

Tänään vietin vapaapäivää ja kävin kasvohoidossa. Edellisestä kasvohoitokäynnistä onkin vissiin jo neljä vuotta, että johan oli aikakin :)
Ilma on ollut huurteinen, katsea ja viimainen. Siitä huolimatta pakkashuurinen maisema on upea ja laittelin tänään jouluvaloja yhteen pihtaan. Taas oli lamppuja pimeänä, eikä näytä vaihtaminen auttavan, että kai sitä sitten joutuu ostamaan uusia. Toinen valosarja jossa sellaiset nätit lumitähdet (kiitos vaan äippä, sain ne sulta 10 vuotta sitten...) on kanssa puoliksi pimeä. Pitänee etsiä jos löytyy uudet samanlaiset, ehkä ei löydy... mutta hyvinhän nuo ovat käytössä kestäneet, että sen puoleen on ainakin elinkaari hyödynnetty.

Näissä merkeissä uutta viikkoa päin ja toivottelen hyvää tiistaita koska ollaan pian sen päivän puolella!


perjantai 14. marraskuuta 2014

Niin sitä viikko mennä vierähti.

Edellisestä merkinnästä onkin taas mennyt viikko. Viikko menikin nopeasti ja vaihtelevissa sääolosuhteissa. Viime viikon lumet sulivat tietysti pois ja vettä on saatu useampana päivänä. Eilen onneksi mentiin jo vähän pakkasen puolelle, että sen puoleen vähän mukavampaa. Ja yöllä yhden aikaan kun katsoin makkarin ikkunasta järvelle päin, huomasin vihertävää loistetta. Revontulia oli selvästi nähtävissä. pohjoisella taivaalla ja vähän luoteen puolellakin. Ne näkyy hienosti juuri siinä suunnalla useimmiten ja monesti juuri alkuyöstä. Nyt kun kuntakeskuksen valotkin sammuvat puoleltayöltä, niin valosaastetta ei ole ja revontulia voi nähdä vieläkin selvemmin jatkossa. Tähtiä ei olekkaan pilvisten ilmojen vuoksi näkynyt ollenkaan.

Juuri nyt olisikin oivaa aikaa katsella taivaalle kun voi nähdä lentäviä leijonia eli meteoriparvia.
Leonidit on yksi kuuluisimmista meteoriparvista. Erityisesti se on tunnettu aika ajoin toistuvista meteorimyrskyistään. Viimeisin näistä oli vuonna 2002. Parven aktiivisuus kasvaa huomattavasti aina 33 vuoden välein. Vuonna 2005 Leonidien aktiivisuus palasi normaalille, vuoden 1998 tasolle. Tällöin meteoreja näkynee 10 kappaletta tunnissa.
Leonidit ovat aktiivisia 6. - 30.11. Leonidit näyttävät tulevan Leijonan sirpin alueelta. Radiantti on korkealla etelässä vasta klo 7, joten myöhäinen aamuyö on parasta havaintoaikaa. Tähdenlentoja näkyy kuitenkin käytännössä kaikkialla taivaalla. Marraskuun pilvisyys haittaa usein leonidien (ja muidenkin tähdenlentojen) havaitsemista Suomessa.

Jos tähdet eivät ole kovin tuttuja, eipä hätää. Kannattaa piipahtaa Ursan sivuilla katsomassa tähtikarttaa.


Kuva: Ursan www.sivulta

Jos ilmat eivät suosi tähtihommia, suosittelen netin aukaisemista ja tutustumista Yle Areenan upeaan tarjontaan luonto-ohjelmista. Esimerkiksi Luonto-Suomi on hieno ohjelmasarja jota on mukava kuunnella ja niissä on aina uutta tietoa vaikka olisi kokenutkin luontoihminen. Luonto-Suomen ohjelmat. Omat suosikkini ovat noista esim. puuilta jossa on mukavia juttuja ja tietoutta, kuten toinen suosikkini kääpäilta. Suosittelen niitä. Metsätähtiä on puolittain kuuntelematta, mutta tarkoitus on kuunnella se loppuun tässä viikonlopun aikana. Kuuntelin siitä osan kun olin kovan yskäni takia arntasaunalla nukkumassa yksin, että Jorma saisi edes yhden yön nukuttua rauhassa :), mutta uni tuli ja kuuntelu jäi kesken. Saunakamarin lämmin ja hyvä ilma nukuttavat aina nopeasti, sen ovat meillä yökyläilleetkin todenneet.

Ylen luonto-ohjelmat uudistuvat, lue miten. Jorman kanssa odotamma kovasti tota Kimmo Ohtosen reissua ja tarkoitus on seurata matkan etenemistä Facebookin ja Twitterin kautta johon hän on luvannut päivittää kuulumisia ja matkakuvia. Luvassa on myös oma ohjelma, mutta sitä saadaan odottaa vielä pari vuotta. Ohtosen mahtavat kuvat ovat olleet hienoja katsella ja on seurattu sitä Ulos luontoon- sarjaakin ihan säännöllisesti.
Vanha kunnon luontoiltakin kuuluu meidän seurattaviin, mutta viime aikoina ollaan ärsyynnytty siitä seikasta, että illan vetäjä, Petelius näyttelee liikaa ja se aiheuttaa sen, että ohjelmaa esim. kännykällä tai tabletilla netin kautta kuunnellessa äänitaso vaihtelee liikaa. Radiossa pitää mielestäni puhua radioaäänellä, rauhallisesti ja sujuvasti, ei näytellen. Ääninäyttely kuuluu näyttömölle ja tv-ohjelmiin. Jos kuuntelet jonkun jakson, huomaat kyllä mitä tarkoitan. Ja toinen juttu mikä ihmetyttää näinä digitalisen median aikoina, että minkä hiton takia tallenteesta ei ole otettu pois merisäätä ja liikennejuttuja?? Ymmärrän, että ne kuuluvat radio-ohjelmistoon suorassa lähetyksessä, mutta kai ne nyt jotenkin saisi veks siitä tallenteesta jota voi myöhemmin kuunnella omilla laitteillaan netin kautta. Ja hei.. täällä keski-Suomessa on tosi vähän käyttöä merisäätiedoille yleensäkkin.

Talvi-iltoihin kuuluu tietysti myös Siga-kameran katsominen. Kamera ei ole vielä aloittanut, mutta voit käydä katsomassa videonpätkän ja pari hyvää kuvaa ruokintapaikalla vierailleista villisijoista ja komeasta saksanhirvi uroksesta. Vinkkaan kun sigatelkku alkaa pyöriä.

Toinenkin kiva kamera on kalakamera jossa voi välillä nähdä vilauksia kaloista. Se löytyy tästä: kalakamera.

Ja vielä yksi linkki: Peuranpolku. Viime viikolla kerroin Peuranpolkureitistä. Tuosta linkistä voit katsoa pätkän Luonto lähellä ohjelmasta jossa esitellään Peuranpolkua lyhyesti.

 Parempia tähti-iltoja odotelessa, hyvää viikonloppua!

perjantai 7. marraskuuta 2014

Nyt sitä lunta sitten saatiin!

Aamulla oli kaksi iloista meidän kotona. Nimittäin minä ja koiramme Viivi. Jo herätessä huomasin aamuhämärän olevan verhon takaa katsellen erilainen, oli satanut lunta ihan komeat kymmenen senttiä. Nopeat aamurutiinit, kahvi tippumaan ja Viivin kanssa lehden hakuu. Ja voi sitä riemua mikä Viivillä oli kun hänkin tajusi, että ilma ei olekkaan sateinen ja harmaa, vaan maassa on lunta. Ensin koira teki pienen, nopean pyrähdyksen tarkastuskierrokselle lintulaudalle, tietenkin oikaisten keskeltä kukkapenkkiä :) Sitten korvat lumessa heiluen takaisin minun luokse rappusille ja sen jälkeen tutu kuviot, muutama iso lumipallo joka heitetään ja Viivi juoksee sitten niiden perään. Sen jälkeen kun pallo on saavutettu, se pitää etutassuilla töpöttää tasaiseksi lumimassaksi. Sen jälkeen koira tietysti tulee odottamaan uuden lumipallon heittoa. Lehti haettiin ja kahvit termariin, sitten lähtö koululle. 

Viivi


Tänään pääsinkin kätevästi parin kurssikaverin kyydissä, olemme kulkeneet kimppakyydillä aina kun se vain on mahdollista. Tähän väliin mainitsen, että en siis ole ottanut lopareita työstäni, vaan jatkan edelleen samassa hommassa, olen vain työn ohella lukenut muuta kuin varsinaiseen ammattiini liittyvää alaa, Luononvara-alaa Saarijärvellä, Tarvaalassa. Siis siinä entisessä Tarvaalan maatalousoppilaitoksessa.

Aloitin elokuussa 2013 kaksivuotisen koulutuksen tarkoituksena valmistua ympäristönhoitajaksi. Koulutuksessa käsitellään laajasti ympäristöasioita, siihen lainsäädäntöä, EU-asioita, hankesuunnittelua ja perinnemaisemanhoitoa, vesiensuojelua, jätevesi- ja puhdasvesiasioita, pilaantuneen maaperän kunnostusta, bioenergiahuoltoa, erilaisten näytteidenottoa, työkoneiden ja laitteiden hallintaa ja huoltoa. On opittu mm. ajamaan traktoria, mönkkäriä, moottorikelkkaa ja liittmämään ja käyttämään niihin liitettyjä erilaisia peräkärryjä. Tutuksi on tulleet myös niin metsänhoidolliset työt kuin siihen liityvät koneet, mootorisahat, raivaussahat ja muut työkalut. On opteltu jätehuoltoa, kierrätystä, tiedotusoppia, kasvien ja eläinten tunnistusta, tehty metsätypppikartoituksia ja opittu tunnistamaan erilaisia suotyyppejä. Osa koulutusta liittyy myös luonto- ja ulkoilureittien suunnitteluun, rakentamiseen ja huoltoon. Siitä kirjoitinkin jo eilen. No, tästä sujuvasti takaisin aiheeseen, aamu oli siis hieno, maisema upea ja luminen. Ja juuri lumen tulo on se hieno juttu alkutalvessa, luonto on silloin kauneimmillaan kun uusi lumi peittää puut, ojanvarret ja kuoruttaa maiseman. Kun kurainen oja muuttuu kauniin valkeaksi reunukseksi tielle ja siinä kasvavat pienet varvut ja pajut taipuvat hentoina kannatellen ensilunta. Se on se hetki, kun metsän vihreä, keltainen ja ruskea vaihtuvat vaaleean ja värien kontrasti on erityinen. Myös valo on erityinen. Nautitaan siis näistä hetkistä.


Niin on lauha ja lämpöinen
Tämä Suomeni talvinen ilta
Niin niin hellä ja hiljainen
Tuo tuiskukin taivahilta.

Ilmari Calamnius


Oikein hyvää viikonloppua!

torstai 6. marraskuuta 2014

Kouluviikko ja talven pitkä odotus.

Tämä alkuviikko on mennyt nopeasti kun on ollut koulua ja siihen liittyviä moninaisia puuhia. Nauttisin niistä vielä enemmän jos flunssan jälkiolo ei olisi kiusana. Tänään mm. oli tehtävinä ulkoilureittien ja taukopaikkojen suunnittelua, kustannuslaskelmien tekoa, tutustumista Saarijärvellä oleviin luontoretkikohteisiin ja niihin liittyviin hankkeisiin. Saimme myös ryhmätyönjossa suunnittellemme lähialueelle kevytrakenteisen tauko/nuotiopaikan ja siihen liittyvät huoltorakennukset, reityksen ja opastuksen. Tehtävän pohjalta pitää myös laatia asiakastyytyväisyyskysely. Mielenkiinoiten hommeli siis. 

Itse olen miettinyt sitä, miksi kovin monet lähtevät täältä keski-Suomesta näkemään ja kokemaan luontoelämyksiä esim. Lappiin tai yleensä pohjoisen suuntaan, itsenkin mukaan lukien :) Syy on varmaan se, että pohjosissa on ymmärretty paremmin luonto- ja elämysmatkailuun ja retkeilyyn liittyvät asiat. Huoltopaikat, yöpyminen, palvelut, reittien monipuolisuus ja asianmukainen viitoitus, opastus ja kartat. Täällä keski-Suomessa erilaisia luontoreittejä on paljon ja kohteitakin minusta erittäin hienosti ja varmaan tuo uusi etelä Konneveden kansallispuisto tuo alueelle lisää retkeilijöitä ja luontomatkailusta kiinnostuneita jotka löytävät myös muut alueen kohteet. 

Omia haaveita on ollut käydä joskus vähän tunnetulla Peuran polulla. Kohde on upea ja onnekas kulkija saattaa nähdä matkalla villipeuroja. Ainakin reitti on suunniteltu hyvin ja matkalle osuus useita yöpymiseen ja taukokäyttöön sopivia paikkoja ja toki on tarjolla myös ihan oikeaa majoituspalveluakin. Ehkäpä saan joskus vaikkapa Teron ja Essin innostumaan reissusta.... yksinkin tietysti reissun voi toteuttaa, mutta mukavampi on pienessä porukassa. Ja oma polvikin alkaa olla taas siinä kunnossa, että voi mennä ja paahtaa melkeimpä entiseen malliin. Sen verran olen saanut sitä itsenäisesti kuntoutettua, toki kuluma on kuluma ja siellä se on eikä lähde minnekkään, mutta sen kanssa voi kuitenkin elää. 

Hieno kohde jonka maisemia voi verrata suoraan lappiin, on eräreitti Lapin sormi. Reitti kulki aikoinaan Pihtiputaalta Kinnulan, Salamajärven ja Kivijärven kautta Pylkönmäelle. Nykyään reittimerkinnät ovat maastosta lähes kadonneet ja taukopaikat vailla huoltoa. Kinnulan kunta on kunnostanut n. 10 km Lapin sormi -reittiä Kinnulan keskustasta Ahvenlammille vuonna 2003. Eli jokunen vuosi sitten. Opettajamme kertoi, että tämä on ollut joskus 80-luvulla hyvä retkikohde ja reitti, mutta sittemmin jäänyt vaille huoltoa. Koulutuksen aikana pohditaan myös valmistuneiden ja ja olemassa olevien reittien jälkihoitoa. Miten saadaan talkooväkeä, rahoitusta, ja ylläpitoa näille kohteille. Retkireitit ovat tärkeitä siksi, että niille pääsee vaivattomasti ja ennen kaikkea turvallisesti näkemään ja kokemaan luontoa. Jos lähdet metsään rämpimään vailla määränpäätä ja tietoa alueesta, kokemukset ovat yleensä huonot. Kuinka kauan jaksaa taivaltaa rämeikössä, hakatussa metsässä väistellen risuja, kantoja ja liukkaita kiviä. Tuskin monikaan kovin pitkään.  Hyvin suunnitellulla ja mielenkiitoista nähtävää sisältävällä reitillä näkee ja kokee luontoa erilailla, kokonaisvaltaisesti ja elämyksellisesti. Myös opastus ja taulut ovat tärkeitä. Hyvä luonto- tai eräopas osaa kertoa alueen historiasta, vallitsevasta kasvillisuudesta ja opettaa havannoimaan luontoa, tulkitsemaan merkkejä ja näkemään asioita muutenkin laajemmin. Sellaista kokemusta minäkin haluaisin oman koulutukseni aikana oppia antamaan. 

Jos retkeily kiinnostaa, kannattaa käydä katsomassa mm. Pohjoisen keski-Suomen reitit. Meillä on täällä laajat ja monipuoliset maastoreitit. Hyvää tietoa ja paljon löytyy myös Luontoon.fi-sivulta.

Ja  lopuksi totean, että talvea tässä kovasti odotetaan. Saapa nähdä saadaanko tänä iltana tai ensi yönä luvattua lunta! Hyvää loppuviikkoa!




Oma varustus, rakas pahkakuppini ja luottotermari odottavat talvea.









sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Flunssa. Flunssassa, Flunssaa....yäk!

Viikko sitten Tallinan reissun jälkeen iski flunssa. Ensin ajattelin, että josko sain kylmää kun Tallinnassa oli niin kylmä ensimmäisenä päivänä, mutta tarkemmin tuumittuani laskeskelin itämisaikaa ja oireita ja tulin siihen tulokseen, että kyllä se taitaa olla flunssa. Tämä viikko on siis mennyt osin sairastellessa ja osin yrittäessä tehdä edes jotain. Ilmatkin ovat vaihdelleet alkuviikon -11 pakkasasteesta tämän päivän +5 viiden asteen lämpötilaan. Nyt syksy näyttää sen kurjemman puolensa, pilviset päivät, sadetihku ja tuuli eivät juuri houkuttele ulos liikkumaan tai puuhailemaan. Itse selätän syksyn harmautta sohvan syleilyssä, shaalin alla, lukien tai rästissä olevien puutarhaohjelmien katselulla. Pitkästä aikaa katselin myös pitkä elokuvan Mona Lisan hymy jossa pääosaa, opettajatarta näyttelee Julia Roberts. 

Lintulaudankin touhuja on ollut mukava seurata. Ensimmäisiä ruokailijoita ovat olleet ahkerimpina töyhtötiaiset, hömötiaiset, talitintit ja muutamia sinitiaisiakin on nähty. Ja tietenkin tikat ja närjet ovat käyneet myös katsastamassa tarjontaa. Ekan kerran kevään jälkeen näyttäytyi ensimmäinen oravakin. Meillähän niitä ei näy muuta kuin talvisin ruokinnalla tai näin alkusyksystä. Oravien liikkeitä seurailee myös Viivi mielellään. Ja ompa muuten vielä punarinnatkin ahkerasti pyörineet pihassa. Isommista linnuista on Jorman näköhavainto yli lentäneestä ukkometsosta, pyyt on kuultu, mutta ei nähty. Teeriä ei olla nähty nyt lainkaan. Ehkä sekin korjaantuu talvea kohti.

Ja vähän jo joulun tuloakin on ehtinyt miettimään ja tietysti jouluun liittyviä puuhia. Niitä odotellessa voisi askarrella vaikka näitä:


  
 
 Tuohon pallohommaa tietysti pitää olla mahdollisimman ohutta paperia, mielellään silkkipaperia. Ja jos et halua ihan noin teräväkukkaista, niin leikkaa päät pyöreämpinä. Joka tapauksessa hauska ja helppo tehtävä. Isoja tehden saa vaikka piristystä synttärijuhliin tai oikein pieniä tehden koristeita joulukuuseen. Sitten vaan saksimaan!

Hyvää alkavaa viikkoa!

Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille 

joka on valmis ottamaan niitä vastaan.





maanantai 13. lokakuuta 2014

Nyt saisi alkaa jo talvi tekemään tuloaan...

Lokakuun puolella ollaan ja melkein puolessa välissä. On ollut pitkä ja lämmin syksy, pihatyöt on tavallaan tehty, mutta silti kukkapenkit vielä vihertävät. Viimeisen höppänät yrittävät vielä tehdä kukintaa, mutta se ei ole hyvä asia talvehtimista ja tulevaa kevättä ajatellen. Vähän säälimättä on joutunut saksimaan kasvustoja.

Minulla sopisi jo hyvin, että olisi vähän pakkasta ja aamut kauniita ja huurteen kuoruttamia. Ainakin linnut ovat jo alkaneet pörräämään pihalla siihen malliin, että talvea odotellaan. Lintulauta on kaivettu jo esiin meilläkin, ekat talipallot on ripusteltu ja vähän on annettu jo maistiaisia pähkinöistä ja auringokukansiemenistäkin. Pihassa on nähty myös jokatalvinen harmaapäätikka, tai itse asiassa pariskunta. Aikaisempina vuosina vain yksi uros. Ja heille on varattuna pakkasessa talia. Harmaapäätikka käy mielellään talviruokainnalla ja erityisen mielellään juuri talia naputtelemassa ja kyllä se tali näkyy kelpaavan tietysti käpytikoille, mutta myös pikkulinnuillekkin.



Talven rauhaa ja lepoa odotelessa olen jo hiukan miettinyt joulua ja siitä tietysti sujuvasti kodin koristeluun ja pieniin lahjoihin perheelle, sekä ystäville. Myös tuleva Nuoriseuran jouluaskertelupaja jossa olen yhtenä vetäjänä, on ollut ajatuksissa ja olen miettinyt millaisia askarteluita tänä vuonna tekisimme sinne tulevien kanssa. Niistä kerron sitten vähän myöhemmin, koska päivähän on vasta 29.11.

Ehkäpä näitä olis helppo näperrellä. 


Pari viikkoa sitten palasin lomalta ranskasta, sen jälkeen onkin ollut kovin kiireistä ja arki työssä. Ranskasta päälimmäiseksi jäi tietysti suuri määrä valokuvia joita katsellessa voi elää matkaa uudelleen ja muistella mukavia hetkiä ystävien parissa. Sain hienoja kokemuksia ja tutustua uusiin, ihaniin ihmisiin jotka avasivat kotinsa oven ja näyttivät ranskalaisen vieraanvaraisuuden kaikessa mahtavuudessaan. Opin myös oikeaoppisten poskisuudelmien vaihdon mikä oikeastaan onkin varsin mukava ja lämminhenkinen toimitus. Kuten myös ranskalaisten hienot käytöstavat, kättely ja tuntemattomien tervehtiminen hississä, kaupoissa, torilla, kahviloissa tai kadulla. Siitä saisi meillä kotisuomessakin ottaa oppia. Paljon tuli taas nähtyä (tämä oli tonen kerta kun kävin Montpellierissä, etelä-Ranskassa), mutta paljon jäi vielä näkemättäkin. Jos reissuni kiinnostaa, voi lukea matkablogia täällä: Ranskanmaalle.



Ellei talvea olisi, ei kevät olisi niin suloinen;

ellei välillä maistaisi vaikeuksia,

ei hyvinvointi olisi niin miellyttävää.

-Anne Bradstreet

torstai 2. lokakuuta 2014

Syksyn tullen.

Piha valmistautuu syksyyn. Ensimmäiset pakkasyöt on jo takana ja ilma on selvästi viileämpää. Nyt tulee kiire tehdä vielä viimeiset pihatyöt ja varastossa odottaa satakunta tulppaaninsipulia istutusta. Perunat ja punajuuret nostettiin eilen. Samoin viimeiset pinaatit ja persiljat pakastin talven varalle. Porkkanat saavat vielä hetken olla maassa ja makeutua. Niiden maku paranee näin loppusyksyä myöden.









perjantai 22. elokuuta 2014

Anopin muistolle!

Anoppini nukkui pois muutama viikko sitten. Hän oli myös ahkera puutarhaihminen viime vuosiin asti ja hänen mökkipihansa oli kaunis ja kukoistava. Loppuaikoina kun hän ei itse enään käynyt mökillä, kävimme Jorman ja hänen veljiensä kanssa talkoilemassa mökin pihalla vuorotellen ja joskus yhdessäkin. En koskaan voinut olla ajattelematta Mailan kukkapenkkejä kitkiessä, kuinka paljon vaivaa ja työtä hän oli aikanaan nähnyt omaa puutarhaansa perustaessa ja hoitaessa. 




Viikko on ollut niin työntäyteinen, että suunnitelmat eivät ole aivan pitäneet. Ilma on mukavsti viilentynyt, ainakin tälläisen syysihmisen mielestä ja ensimmäiset syksyn merkit ovat jo näkyvissä. Syksyssä on parasta sen tuoksu, sateiset päivät jolloin on mukava käpertyä lukemaan hyvällä omallatunnolla, seesteiset illat ja aamut, syksyn valo on lempeä ja hyvä kuvatessa pihaa ja kasveja. Syksy tuo rauhan puutarhurille ja palkan kevään ja kesä uurastamisesta. Miksi siis kaikki eivät pidä syksystä :)
Pitemmittä turinoitta, hyvää viikonloppua ja syysunelmia!

Kesäinen kahvihetki.

Tänään vietettiin meitsin synttäripäivää ja olikin mukava herätä Jorman leipoman kääretortun ja vastakeitetyn kahvin tuoksuun. Synttärilahjaksi tuli ihanasta Desing by Pia´s kokoelmasta pusero jota olen jo jonkin aikaa tsiikaillut pudin nettisivulta. Pusero on pellavaa ja tuo sama sininen joka sopiikin kesän päivittämään ihoon hyvin ja pehmeä pellava tuntuu mukavalta iholla. Ja paranee vain joka pesun jälkeen. On myös mukava, kun vaate on egologisesti tuotettu. Huolellisesti suunniteltu vaate kestää käyttöä, istuu hyvin päälle ja se tulee pidettyä sananmukaisesti loppuun, ilmiselvä suosikkipaita siis.

Jos vaatteet kiinnostavat,  täältä löytyy lisää tietoa: Desing by Pia´s


Kuva: Desing by Pia´s




torstai 14. elokuuta 2014

Muutama kuva loppuviikon iloksi.

Eilen kerroinkin tuosta Välimerenpenkiksi ristitystä kukkapenkistä jossa siis yrttejä ja kukkia. Laventelit ovat kasvaneet hienosti ja on saatu ihastella niiden hienoa tuoksua ja syvän violettia kaunista väriä. Niissäkin näkyy olevan eroja; se mitä olen pitänyt perinteisesti hyvänä lajikeena, ei ole tänä vuonna ruukussa menestynyt ollenkaan. Plantagenista ostettiin sellainen kuuden taimen päksi, ne ovat kyllä olleet hyvässä kasvussa, mutta niihin ei sitten ole tullut yhden ainoaa kukkaa. Kaikista halvimmat kolme isohkoa ruukkua alle 10 ekeä jotka ostettiin Hong Kongista ovat olleet kauneimmat; kaksi violettia ja näyttäisivät viihtyvän parhaiten.


Tässä uusi penkki kesäisenä ja kukkivana etupihan puolelta.

Toiselta puolelta katseltuna.

Kerrottu päivänkakkara.
Kerrottu päiväkakkara on myös uusi meillä, ostimme kaksi taimea kokeeksi josko se täällä menestyisi. Meillä on ennestään samantyyppinen kukka, mutta keltainen. Alkuvuosina se kukki hyvin ja talehtikin, mutta viime kesänä ja tänä kesä ei ole juuri kasvanut, eikä oikein ole kehumista kukissakaan. Kohensin kyllä kevällä sen kasvupaikkaa reilulla annoksella hyvää multaa ja lannoitinkin, mutta sillä ei ollut juuri vaikutusta. Olkoon vielä talven yli ja katsotaan ensi keväänä, josko sitten luovutan jos ei kohennu. Yksi vaihtoehto on tietysti vaihtaa se tuosta pyöreästä pöllöpenkistä toiseen paikkaan, sitä vaihtoehtoa mietin vielä.

Tuo Välimerenpenkin teko oli aikamoinen haaste meille molemmille, aluksi ei oikein päästy kivien latomisessa alkuun ja pariin kertaan purettiin melkein sitä mukaan kuin saimme valmista. Mutta sitten tuli joku oivallus niitä kiviä pyöritellessä ja olemme lopputulokseen varsin tyytyväisiä. Oma haasteensa on löytää sopivia kiviä jotka käyvät rakentamiseen. Kiveä täällä kyllä riittää, mutta parhaiten onnistuu näköjään kun on sellaisia tasareunaisia reilusti. Voi vain ihailla entisajan kiviaitojen ja muiden rakennelmien rakentajia ja heidän töitään. Siinä sitä taas tälläinen tavallinen tano tuntee itsensä vaatimattomaksi :) Ehkä vielä joskus teemme jonkun vastaavan rakentelun jonnekkin, tosin tällä tontilla onkin kiveä käytetty muutenkin paljon, että sen puoleen sellainen tänne sopiikin. Ja niissä on se hyvä puoli, että ainahan voi purkaa pois jo lakkaa mielyttämästä.

Vihdoinkin omenia meidän puista.



Hyvä omenasato johtunee osittain lämpimästä kesästä, 

mutta arvelemme kahdella tontilla olevalla 
mehiläispesälläkin olevan ratkaiseva osuus.

Puutarhavattujakin on saatu.




Keväällä leikattu hortesia, mutta näyttää siltä, että ensi keväänä pitää leikata
enemän ajatuksella kun kukat noin kummallisesti kahdessa kerroksessa.


keskiviikko 13. elokuuta 2014

PItkästä aikaa blogin pariin.

Kesä on mennyt tähän asti vauhdilla. Monenlaista puuhaa on tehty, vaikka oma lomani 3 viikkoa kesäkuussa menikin ihan päivälleen sadetta pidellessä. Aina sitä sateen lomassa ehti jotain nurkkaa hiuka kuopasemaan, mutta sateen mukana tuli myös kylmät ilmat jotka aiheuttivat kasvihuoneella ja ulkokaseveissakin pienen taantumisen ja kasvu pysähtyi hetkeksi. Ennen juhannusta ollut -7 asteen pakkanen oli täällä Uuraisilla erittäin huono juttu. Tästä läheltä paletui kokonainen kuusitaimikko, meiltä meni mm. pesäkuusista vuosikasvaimet, osa kesäkukista kokonaan, osa kärsi pieniä vaurioita ja vaikka suojasimme perunapenkin kaksikertaisella harsolla, osa varsista paleltui silti.  Kesäkukkia ja muita istutuksia peiteltiin kaikilla ylimääräisillä peitoilla ja harsoilla mitä talosta löytyi ja selvittiin siitä pakkasyöstä. Sen jälkeen lämpöä onkin riittänyt, onneksi kastelu hoituu järvivedellä, muuten olisikin odotettavissa iso vesilasku.

Tässä kuitenkin muutama kukkivasta pihasta, tosin kova helle on aiheuttanut sen, että kaikki kukkivat kovin nopeasti ja syksylle ei jää niin paljon silmäniloa kuin tavalisesti.

Pöllöpenkki alkukesästä on vielä aika vihreä ja harva.




Kun oikein pitkän päivän pakertaa pihalla, voi illalla olla olo niin sekainen,
että kataa reilusii sokeria, kuten meidän Jorelle yksi ilta kävi.

Ensimmäiset uudet perunat omasta maasta juhannuksena.

Tässä tekeillä uusi kukkapenkkimme joka sai nimekseen Välimerenpenkki.
Nimin tulee siitä, että siinä on kukkien lisäksi Välimeren yrttejä.