Rakkaan ystävän muistolle.

Ystävä anna anteeksi kyyneleet nää.
Ne on surua on ja ikävää.

Niin koskaan ei tiedä,
onko aikaa paljon vai vähän,
yht´äkkiä huomaat,
nyt päättyi se tähän.

Oltiin ystäviä Aulin kanssa melkein 30 vuotta. 18 vuotta sitten otettiin samanlaiset ruusutatskat ja se oli meidän ystävyyden sinetti. Ruusu oli ystävyyden merkki ja se symboloi myös vaikenemista. Ystävälle kerrottujen asioiden luottamusta ei rikottu, eikä aina tarvittu sanoja, niinkus tiärät kun Tampereella ollaan molemmat asuttu. Jos laskettaisi kaikki se yhteinen aika joita istuttiin työmatkoja junassa, vietettiin yhdessä tai puhuttiin puhelimessa, niin siitä tulis pitkä pätkä vuosia.

KIitos niistä hetkissä kun olit tukena ja kiitos niistä hetkistä jolloin itse sain olla olkapäänä vaikka tässä ei nyt käynytkään niin kun joskus mietittiin, että sä työntelet mua polviikkoista rääväsuumummoa pyörätuolissa, punaiset hiuksesi harmaanksi muuttunena ja iänaikaisissa piikkareissas pitkin stadin mukulakiviå ja juotais skumpaa salaa hoitsulta.
Nyt on sitten aika hyvästien.

Ystäväni nukkui pois sairauden murtama, ihan liian pian ja ihan liian nuorena. Nyt juuri ei jaksa kirjoittaa kauniista päivästä pitkää stooria ja ensimmäisestä adventista, mutta nämä kaikki kuuluvat elämään ja rakkaat seuraavat sydämen mukana lopun elämää.

Hyvää alkaavaa viikko kuitenkin täällä piipahtaneille!