tiistai 24. joulukuuta 2013

Nythän on jouluaatto!


Joulun taikaa,
lämpöistä aikaa:
toivon mieliin ihmisten.
Joulurauhaa,
kultanauhaa;
pieniin suuriin sydämiin!

******

Tänä vuonna joulun iloa himmentää vanhan koiramme pois nukkuminen. Sissi nukahti viimeisille unille marraskuun lopulla. Sissistä jäi hyvät muistot ja suuri suru. Kuuluihan joulunviettoon olennaisesti Sissinkin paketit joita varsinaisten koirapakettien aukomisen jälkeen jouduimme tekemää aina uusia ja uusia. Koira kun ei saanut millään tarpeekseen pakettien aukaisemisesta. Lopuksi riitti jos vanhoja leluja paketoitiin uudetaan, siinä oli varmaankin se avaamisen riemu. Ja omat pakettinsa kyllä Sissi etsi nopeasti muiden pakettien joukosta. 

Hyvää joulua kuitenkin teille kaikille jotka tänne sivulle piipahdatte!
 



keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulun toivotus.

Kuva: Pinterest.
Tule joulu, tuo pehmeää lunta,
puiden oksiin hauraisiin.
Joulun rauhaa, kuin suloista unta
tuo mieliimme kiireisiin.


Rauhallista joulunodotusta!

Joulu on ihan lähellä....

Kohti jouluviikkoa mennään kovalla vauhdilla. Tällä viikolla vielä koulua ja näyttökokeetkin. Ensimmäiset sellaiset, joten ymmärrettävästi vähän jännittää ja tekemistä on. Etätehtäviä joita palautin, oli kolme ja sen lisäksi on sitten niitä näyttöjä joita teemme koululla jäte- ja juomavesiasioista, kestävästä kehityksestä, bioenergiasta ja jätehuollosta. Aiheet ovat mielenkiintoisia ja saamme lisäksi tehtävistämme ja suoriutumisesta palautteen. Hyvää viikkoa ja mitä ihaninta joulun aikaa!

Iki-ihana anopin vanha kattila sai joulukukkia somisteeksi.
Makuuhuoneessa on jo joulu...

Joululöytö edullisesti, 2 eukkua Plantagenista :)


Viikonloppuna piipahdettiin ystävien kanssa Jyväskylässä joulumieltä etsimässä. Sellaista löytyikin Toivolan vanhalta Pihalta jossa oli joulupiha täynnä tunnelmaa, tapahtumia ja pikkuostoksia. Ja tietysti ihana Kahvila Muisto jonne päästiin nyt ensimmäistä kertaa sen avaamisen jälkeen.


Kuorokin oli ilahduttamassa.

Upeat vanhat rakennukset.

Toivolan lampaat.




Maistuvaa ja somaa..

Kahvilan kuusi.