Vielä sananen Kuznetsovin tehtaasta.

Kerron vielä hiukan kastikekulhon valmistaneesta Kuznetsovin posliinitehtaasta. Tehdas oli 1800-luvun lopulla Venäjän suurin posliinitehdaskonseri ja vuonna 1900 tehtaan tuotanto oli jo yli 70% koko maan posliinituotannosta. Tuotanto olikin jo tuolloin suunnattu suurille massoille ja tehtaalla oli myös oma myymälä mm. Helsingissä. Näin ollen Suomessa onkin Kuznetsovin valmistamaa esineistöä varsin runsaasti vielä tänäkin päivänä. 

Vallankumouksen jälkeisen uudelleenjärjestelyn myötä vanha keisarillinen posliinitehdas jatkoi toimintaansa merkittävälle tiedemiehelle Mihail Lomonosoville omisettuna valtiollisena posliinitehtaana jonka toiminta jatkuu edelleen tänäkin päivänä. 

Mailan kastikekulho on tehty suurella todennäköisyydellä juuri 1900-luvun alussa. Päättelisin näin tuosta pohjasta olevasta leimasta jota on käytetty tehtaalla vuosina 1890-1910 välisenä aikana melko varmasti Riikassa, jossa konsernilla oli myös tehdas muiden ympäri maata olevien tehtaiden lisäksi. Koska Mailan vanhemmat menivät naimisiin juuri rajanpinnassa, varmaankin häälahjan ostaja on ostanut sen joko Suomen puolelta tai Venäjän puolelta. Maila on aikaisemmin kertonut, että hänen isänsä kävi ostamassa viljaa hevospelillä myös Pietarista johon heidän kotoaan oli reilut 400 kilometriä. Ei siis ihan päivän eikä parinkaan reissu, mutta leipäviljan vuoksi matka kannatti tehdä. 

Kastikekaatimen ihmeellinen tarina.

Viikonloppuna Suonenjoella anoppiani katsomassa ja hoitelemassa asioita. Siinä ruokaa laittaessani juteltiin taas tavan mukaan niitä näitä, anoppini Mailan kuulo on jo ehtoopuolella- onhan ikääkin päälle 90-vuotta ja aina ajatusten vaihto ei ole ihan mutkatonta, mutta sujuu sentään. Maila muisteli monenmoisia asioita ja puhuttiin ruoanlaitosta ja ruokien tarjoilusta. Maila pyysi Jormaa katsomaan keittiön yläkaapeista, löytyykö sieltä vanha kastikekaadin. Ja löytyi sieltä. Ihastelemme kaunista kaadinta jonka tarina onkin varsin kiehtova.

Anopin kastikekaadin.

Kultaus on vuosien saatossa kulunut, mutta kauniit kohokuviot näkyvät vielä.

Kuznetsovin tehtaan leima vuosina 1890-1910.

Kaunis kastikekaadin on tullut Mailalle äidin Olgan perintönä. Hänen Olga-äitinsä ja Antti-isänsä ovat saaneet häälahjaksi Kuznetsovin tehtaan valmistaman 12 hengen ruoka-astiaston jonka osa tämä kastikaadin on aikanaan ollut. Kalusto oli perheelle kallisarvoinen ja kun talvisota loppusyksyllä 1939 oli alkanut, Antti-isä teki kalustoa varten laudoista tukevan laatikon jonka hän vuorasi vahvalla kerroksella sammaleleita ja piilotti Tuupovaaran metsiin sammalsuonsilmään ja peitteli sen huolellisesti sammalmatoilla. Olga ja Antti ajattelivat, että astiasto olisi turvassa talvisodan melskeiltä ja mahdollisilta pommituksilta. Toisin kuitenkin kävi. Astiakätkö löydettiin ja se varastettiin. Joko Suomalaisten toimesta tai silloisten Neuvostoliittolaisten toimesta. Rajavyöhykkeellä kun asuttiin, molemmat vaihtoehdot ovat yhtälailla mahdollisia. Kastikekulho oli kuitenkin unohtunut pakkauksen aikana kaappiin ja se pelastui näin ryöstäjän toimilta.

Olga matkasi vähäisine tavaroineen ja ilmeisesti nuorempien lasten kanssa silloiseen pohjanmaan kuntaan, Vöyriin jossa hän oli kirkkoherran ja ruustinan keittiöpiikana talvisodan ajan. Ja palasi sitten tietysti aikanaan takaisin kotiin. Antti ei ikänsä puolesta enään kelvannut sotaan, mutta teki hänkin osansa talkotyötä, mutta vapautettiin sittemmin ikänsä ja terveytensä vuoksi työvelvotteista.
Anoppini Maila puolestaan palveli maatamme Lottana kovimmassa mahdollisessa paikassa, nimittäin Raattentiellä jonne ei Mailan äiti olisi tietysti Mailaan millään laskenut. Maila kuitenkin piti päänsä ja lähti palvelukseen ja lähtöä osin oli helpottamassa komppanjanpäälikön vaimo joka toimi johtavana lottana. Hän sai Mailan äidin vakuuttuneeksi siitä, että Mailasta pidettäisiin hyvää huolta ja, että hän olisi turvassa juurin hänen ja miehensä huomassa. Sotatoimialueella Maila jakoi huoneen komppanjanpäälikön ja hänen vaimonsa kanssa. Huonetta jakamaan oli pystytetty pahvinen väliseinä joka antoi hiukan yksityisyyttä nukkumiseen, vaatteiden vaihtoon ja peseytymiseen. Maila kyllä sanoi, että tuskimpa sitä mikään olisi siihen aikaan unta häirinnyt jos vain sellainen paikka tuli, että nukkua sai.

Talvisodan päätyttyä Mailan perhe palasi kotikonnuille Mannervaaraan. Mailan kotipaikka säästyi polttamiselta ja isommalta tuholta koska se oli sodan aikana toiminut kanttiinina.

Lottajärjestö perustettiin tukemaan Suojeluskuntia ja niiden huoltotoimintaa. Sotavuosien 1939-1944 Lotat toimivat lukuisssa erityyppisissä maanpuolustusta tukevissa tehtävissä eikä ihan pienestä työstä olutkaan kyse; Lotat vapauttivat n. 25000 miestä sotilaallisiin tehtäviin. Järjestö lakkautettiin vuonna 1944 Moskovan välirauhan ehtojen perusteella ja Liittoutuneiden valvontakomission vaatimuksesta. Tämä johti siihen, että monenmoiset huhut saivat alkunsa. Huhuttiin mm. että kaikki Lotat tullaan tappamaan. Monet piilottivat tai tuhosivat lotta-ajoistaan kertovat vaatteet ja esineet, mm. lottamerkkejä, ansiomerkkejä, muistoesineitä ja vihkoja poltettiin. Monet tekivät tämän sen kiinnijäämisen ja tapetuksi tulemisen pelossa, mutta Maila kertoi, että aika oli siihen aikaan muutenkin erilainen. Oli paljon pahansuopia tai kateellisia ihmisiä jotka ilmiantoivat naapureitaan tai tuttaviaan . Myös jako valkoisten ja punaisten välillä oli ankara ja rajoitti ihmisten kanssakäymistä. Valkoiset ja punaiset eivät olleet tekemisissä toistensa kanssa.

Mailan Olga-äiti oli miettinyt tyttärensä kohtaloa yhdessä Mailan tulevan miehen, Laurin kanssa ja äiti kirjoitti Mailalle, että hänen pitäisi lähteä maasta mahdollisimman pian turvallisempiin maihin kuten Englantiin tai Ruotsiin. Ja äiti vielä varoitti Mailaa olemaan visusti kertomasta kenellekkään mihin lähtisi, eikä äidin kirjeessä olevien ohjeiden mukaan kotiinkaan saanut omaisille laittaa tietoa olinpaikasta. Ja parasta olisi ollut, että ei edes ilmoittaisi olevansa hengissä ettei jäljille päästäisi. Millaisten tunteiden vallassa äiti joutuikaan tytärtään näin neuvomaan ja kuinka todellinen silloin vaara oli, kun näin äärimmäisiin toimiin oli ryhdyttävä? Olga-äiti ja tuleva vävy, Lauri, polttivat kaikki mahdolliset muistot ja siinä samalla meni myös Mailalle tärkeä vieraskirja johon ystävät olivat käynneillään kirjoittaneet muistoja. Tämän kirjan hävittäminen surettaa Mailaa vieläkin.

Englantiin Mailan ei tarvinnut sillä kertaa lähteä ja olot ajan kuluessa rauhoittuivatkin, mutta Maila ei silti kokonaan hylännyt ideaa Englantiin lähtemisestä. Myöhemmin hänen tarkoituksensa olisi ollut opiskella lisää englantia ja lähteä sinne aluksi lapsia hoitamaan ja ehkä myöhemmin muihinkin töihin. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat kun Maila ja Lauri menivät naimisiin ja perustivat perheen. Olga-äiti oli tässä voimakkaasti vaikuttamassa ja Mailan mukaan Laurin kanssa liittoutuneena. Maila ja Lasse olivat menneet sota-aikana kihloihin Puumalassa kun Laurilla oli yhden vuorokauden loma.

Tässä on vain pintaraapaisu anoppini elämäntarinasta josta olisi todella hienoa kuulla joskus enemmänkin ja ehkä kirjoittaa ylös myös myöhempiä perheenjäseniä varten tarkemmin ja ajan kanssa. En tiedä onko siihen enään mahdollisuutta, mutta toivon, että on.

Puutarhaohjelmia ihastelessa.

Eilen aloitettiin katselemaan viime kevään ja syksyn äänitteitä ruotsalaisesta puutarhaohjelmasta nimeltä Puutarhakeskiviikko. Silloin kun puutrhaohjelmat alkavat telkussa, on myös sensonki ulkona päällä. Pitää ehtiä tekemään eikä ihmettelemään. Siksi olisikin mukava katsoa niitä puutarhaohjelmia silloin kun siihen on aikaa,  eli juuri tammi- helmi-maaliskuussa. Aikaismmista vuosista viisastuneena olemme nauhoittaneet niitä digiboksille odottamaan näitä talven hiljaisia hetkiä.

Pikainen silmäily Ylen ojelmiin ei antanut vielä mitään viitteitä, että onko sieltä millaisia puutarhaohjelmia tälle keväälle tulossa. Toivottavasti kuitenkin jotain on. Viime kevään ohjelmista jäi päälimmäisenä mieleen juuri tämä Puutarhakeskiviikko kun siinä mukavasti tehdään ja unelmoidaan siinä välissä. En niinkään välitä niistä ohjelmista joissa tulee puutarhuri ihmisten pihoihin ja pistää isolla rahalla ja isoilla koneilla pihan kuosiin. Tosin niistäkin ohjelmista saa aina ideoita ja vinkkejä, mutta mieleisempää on katsottavaa on ne ohjelmat joissa tehdään pieniä hommia ja istutuksia kerrallaan ja tietysti jaetaan hyviä vinkkejä. Sellaista se meidän tavallisten pihapuuhastelijoidenkin arki on. Pieniä projekteja ja haaveilua.

No tietysti ohjelma laukaisi myös ajatukset siitä, että mitä keväällä maahan laitetaan. Kävin katsomassa hyötykasviyhdisyksen sivut ja siellä on jo nettiversiona siemenkuvasto. Kasvihuoneele sopivat kurkkulajikkeet on vähentyneet entisestään ja tänä vuonna haluamme kurkun joka on oikeasti makea ja hyvä eikä enään niitä piikikkäitä kasvihuonekurkkulajikeita jotka eivät oikeasti maistu yhtään miltään. Ja toinen mikä on kanssa varmaan, niin Tanskan vienti- nimistä tomaattia ei tänä vuonna osteta. Se ei täällä keski-Suomessa ehdi valmistua ikinä ja parina vuonna on tullut joku laikkutautikin siihen. Parhaiten ovat menestyneet lajikkeet kuten päärynätomaatti (keltainen), kirsikkatomaatit, tavalliset pensastomaatit ja siemenestä Jorman kasvattama Italialainen lajike jonka nimeä en juuri nyt muista.
Kävin katsomassa mm. Exotic Gardenin sivuja, siellä näyttäisi olevan toinen Italialainen lajike myynnissä, näyttääkin muodoltaan lähes samalta kuin tämä mitä meillä oli. Ja muitakin mehukkaan näköisiä uutuuksiakin olisi tarjolla. Ehkä päädymme sieltä tilaamaan jotain ja toinen sivu jossa katselin mm. kurkkulajikkeita on tuo Siemankauppa.com jossa kylläkin on myynnissä Lord Nelsonin siemeniä joita saa kyllä näiltä seuduilta kaupoistakin.

Ja muuten, niissä esimmäisissä siemenostoissa saakin olla kaupoissa tarkkana. Ensimmäisenä myyntiin tulee meitä innokkaimpia varten viime vuoden varastoja. Siinä saa katsoa tarkasti päivämäärät jos meinaa saada itävää tavaraa. Useimmat kaupat myyvät varastot ulosheittohinnoilla syksyisin, mutta joissakin liikeissä näköjään laitetaan talveksi varastoon ja tuodaan ensin ne vanhat hyllyyn. Sitten tulee vasta uusia siemeniä. Tosin valveutuneina ja homman äkänneinä ollemme syksyisin ostaneet siemenet halvalla alesta jos niissä vain on päiväystä riittävästi. Tässä syksyllä ostamisessa on sekin hyvä puoli, että on hyvässä muistissa ne lajikkeet joiden kasvu onnistui hyvin. Keväällä ei enään kaikkia ole saatavilla jos valikoima ja lajikkeet vaihtuvat, taikka sitten puutarhurin muistilevy on tyhjentynyt, eikä millään muista mikä oli hyvä lajike. Muistiinpanot auttavat, mutta kokemuksesta voin sanon, ettei niitä tule aina tehtyä.

Könkkäillen yhdellä jalalla ja sekalaiset mietteet.

En tiedä mikä iski... oikian polven tai polvitaipeen tai ylipätään oikea jalka on äitiyi tosissaan kipeäksi. Se on kyllä ollut jonkun, ehkä viikon, kaiksi tai kolmattakin jo kipeä, enkä kyllä oikein osaa keksiä, että mistä?? Lopputulos on sama, meno on rauhallista ja tätä menoa kyllä pakkaa toinenkin jalka kipeytymään. Itse olen päässäni pähkäillyt, että olisiko tulehdus. Juu olen ajatellut mennä lääkäriin, se vain ei tunnu olevan taas kovin helppoa. Oman työpaikkalääkärin sain loppujen lopuksi sitten torstaille, sittempä tuo selviää. On sentään jotain hyvää tässäkin, voi katsoa surutta ja ilman huonoa omaatuntoa telkkusta leffoja. Ja hyvää katsottavaa olikin mm. eilinen YLE Fem- kanavalla esitetty Into the white.  Klikkaa linkkiä jos haluat katsoa sen Yle Areenasta. Suosittelen lämpimästi. 

Leffa on Norjalainen, tekstiä kyllä suomeksi ja se kertoo kun Norjan tuntureilla 27.huhtikuuta 1940 englantilaiset  ja saksaliset ampuvat toistensa lentokoneen alas. Koneiden miehistöt hakevat suojaa pienestä metsästysmajasta. Miten sotaa käyvät maat tulevat toimeen. Hyvin tehty, inhimillinen tarina miehistä jotka taistelevat eri puolilla, mutta kuinka samallaisia he lopulta ovatkaan. 

Olen myös englantilaisten sarjojen suurkuluttaja ja ahmia. Nyt meitä senglantilaisten sarjojen ja alapoliisitarinoiden ystäviä hemmotellaankin oikein olan takaa kun ruutuun saadaan viisi uusinta Agatha Christien Hercule Poirot- tarinaa. Eikä tietenkään pidä unohtaa Englannin Oxfordin kaupungin upeisiin puiteisiin Oxfordin yliopistokaupunkiin sijoittuvan Nuori Morse- sarjan jaksoja.  ´Ehdoton suosikkisarjani tai oikeastaan kaksi, ovat kuitenkin Midsomerin murhat jossa tosin hiljattain vaihtui pääosan, komisarion näyttelijä legendaarisesta John Nettlesistä Neil Dudgeoniin. Nettlesin moni muistaa vuosien takaisesta hienosta sarjasta Bergerac jota eistettiin telkussa vuosina 1981-1991. Toinen suosikki on tietysti Sydämen asialla- sarja joka meillä menee tällä erää vissiinkin jo kolmatta kiekkaansa, mutta hyvää voi katsoa useammankin kerran ja aina sieltä välistä näkyy välillä katsomatonkin jakso löytyvän. 

Sarjaa esitettiin ensin kolmosen puolella, huonolla menestyksellä ja vähäisten katsojalukujen vuoksi sarjan esittäminen lopetettiin maikkarilla vuonna 1999 ja sitä ehdittiin esittää viisi tuotantokautta. Kaikkiaanhan sitä on tehty 12 tuotantokautta. Sarja siirtyi Ylen ykkösen puolelle keväällä 2005 ja sitä esitettiin siellä huhtikuhun 2011 asti. Vuonna 2012 syyskussa sarjaa alettiin esittää uusintana ja se tullee jatkumaan tuotautokauden 12 lopussa Kyläsairaala- nimisenä sarjana. Ehdoton suosikkini monen hyvän näyttelijän joukossa on ollut kuitenkin veijari nimeltä Claude Jeremiah Greengrass joka kuoli kesken sarjan vuonna 2005. 

Eikä pidä unohtaa kolmea Komirsaario Palmu- elokuvaa jotka juuri esitettiin Yle Teeman- puolella. 

Ja monta muutakin hyvää sarjaa ja ohjelmaa on tietysti, mutta kaikkeahan ei ehdi katsoa koskaan- ei tarvitsekkaan :)

Toisaalta nyt on hyvä aika nostaa lattialta keskeneräinen tilkkupeitto jonka tekeminen on ollut jonkin aikaa jäissä ja jumissa. Ensin siksi, että koiramme Viivi tykkäisi myös siitä laamavillalangasta ja mielellään ottaisi vaikka kaikki kerät jos suinkin. Toinen syy oli se, että luulin tovin tehneeni väärin niitä tilkkuja... minullahan ei tuo virkkailu ja kutominen ole ihan ominta puuhaa. Intoa on enemmän kuin ymmärystä, mutta näytin niitä tilkkutekeleitäni äidilleni joka tarkasteli niitä ja oli sitä mieltä, että ne on kyllä menneet ihan ohjeen mukaan. Hyvä niin. Ei tarvitse purkaa.
Toisaalta kiinostaisitaas tehdä pari juttua jotka ovat olleet mielessä jo jokin aikaan, nimittäin kuvan mukaiset jutut

Kuva: PInterest

Tälläisille kiekoille olisi montakin käyttöä. Leikkuualustana, kupin alla, kynttilä tai koristeiden alustana, tarjottavien alusena... vaika ja mitä.
Noille pikkukiekoille keksisin kanssa parikin käyttöä- vaikkapa kuuseen tai paketteihin koristeiksi. Ehkä niistä saisi kehiteltyä muutankin. Materiaalia olisi, viimeksi kun olimme koulun kurssin kanssa rankametsässä ja raivaamassa, vetelin pienistä kuusista keikkoja ja otin ne talteen. Enään vain pieni hionta ja koristelu + tietysti poralla reikä ja nauhaa tarvitaan myös.

Kuva: Pinterest

Ja kiva projekti olisi myös Punaisen Pihljan blogissa, nimittäin leikkuulaudat.  Kaikea kivaa siis voisi tässä talven aikana tehdä ja viritellä jos ulos ei voi mennä. Sää olisi kyllä nyt aika hyvä kun pakkasta on päälle kymmenen ja luntakin sen verran, että voi mainita :) Sentti tai pari... mutta toivotana sitä lisää.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille piipahtaneille!