Viikonloppuna Suonenjoella anoppiani katsomassa ja hoitelemassa asioita. Siinä ruokaa laittaessani juteltiin taas tavan mukaan niitä näitä, anoppini Mailan kuulo on jo ehtoopuolella- onhan ikääkin päälle 90-vuotta ja aina ajatusten vaihto ei ole ihan mutkatonta, mutta sujuu sentään. Maila muisteli monenmoisia asioita ja puhuttiin ruoanlaitosta ja ruokien tarjoilusta. Maila pyysi Jormaa katsomaan keittiön yläkaapeista, löytyykö sieltä vanha kastikekaadin. Ja löytyi sieltä. Ihastelemme kaunista kaadinta jonka tarina onkin varsin kiehtova.
| Anopin kastikekaadin. |
| Kultaus on vuosien saatossa kulunut, mutta kauniit kohokuviot näkyvät vielä. |
| Kuznetsovin tehtaan leima vuosina 1890-1910. |
Kaunis kastikekaadin on tullut Mailalle äidin Olgan perintönä. Hänen Olga-äitinsä ja Antti-isänsä ovat saaneet häälahjaksi Kuznetsovin tehtaan valmistaman 12 hengen ruoka-astiaston jonka osa tämä kastikaadin on aikanaan ollut. Kalusto oli perheelle kallisarvoinen ja kun talvisota loppusyksyllä 1939 oli alkanut, Antti-isä teki kalustoa varten laudoista tukevan laatikon jonka hän vuorasi vahvalla kerroksella sammaleleita ja piilotti Tuupovaaran metsiin sammalsuonsilmään ja peitteli sen huolellisesti sammalmatoilla. Olga ja Antti ajattelivat, että astiasto olisi turvassa talvisodan melskeiltä ja mahdollisilta pommituksilta. Toisin kuitenkin kävi. Astiakätkö löydettiin ja se varastettiin. Joko Suomalaisten toimesta tai silloisten Neuvostoliittolaisten toimesta. Rajavyöhykkeellä kun asuttiin, molemmat vaihtoehdot ovat yhtälailla mahdollisia. Kastikekulho oli kuitenkin unohtunut pakkauksen aikana kaappiin ja se pelastui näin ryöstäjän toimilta.
Olga matkasi vähäisine tavaroineen ja ilmeisesti nuorempien lasten kanssa silloiseen pohjanmaan kuntaan, Vöyriin jossa hän oli kirkkoherran ja ruustinan keittiöpiikana talvisodan ajan. Ja palasi sitten tietysti aikanaan takaisin kotiin. Antti ei ikänsä puolesta enään kelvannut sotaan, mutta teki hänkin osansa talkotyötä, mutta vapautettiin sittemmin ikänsä ja terveytensä vuoksi työvelvotteista.
Anoppini Maila puolestaan palveli maatamme Lottana kovimmassa mahdollisessa paikassa, nimittäin Raattentiellä jonne ei Mailan äiti olisi tietysti Mailaan millään laskenut. Maila kuitenkin piti päänsä ja lähti palvelukseen ja lähtöä osin oli helpottamassa komppanjanpäälikön vaimo joka toimi johtavana lottana. Hän sai Mailan äidin vakuuttuneeksi siitä, että Mailasta pidettäisiin hyvää huolta ja, että hän olisi turvassa juurin hänen ja miehensä huomassa. Sotatoimialueella Maila jakoi huoneen komppanjanpäälikön ja hänen vaimonsa kanssa. Huonetta jakamaan oli pystytetty pahvinen väliseinä joka antoi hiukan yksityisyyttä nukkumiseen, vaatteiden vaihtoon ja peseytymiseen. Maila kyllä sanoi, että tuskimpa sitä mikään olisi siihen aikaan unta häirinnyt jos vain sellainen paikka tuli, että nukkua sai.
Talvisodan päätyttyä Mailan perhe palasi kotikonnuille Mannervaaraan. Mailan kotipaikka säästyi polttamiselta ja isommalta tuholta koska se oli sodan aikana toiminut kanttiinina.
Lottajärjestö perustettiin tukemaan Suojeluskuntia ja niiden huoltotoimintaa. Sotavuosien 1939-1944 Lotat toimivat lukuisssa erityyppisissä maanpuolustusta tukevissa tehtävissä eikä ihan pienestä työstä olutkaan kyse; Lotat vapauttivat n. 25000 miestä sotilaallisiin tehtäviin. Järjestö lakkautettiin vuonna 1944 Moskovan välirauhan ehtojen perusteella ja Liittoutuneiden valvontakomission vaatimuksesta. Tämä johti siihen, että monenmoiset huhut saivat alkunsa. Huhuttiin mm. että kaikki Lotat tullaan tappamaan. Monet piilottivat tai tuhosivat lotta-ajoistaan kertovat vaatteet ja esineet, mm. lottamerkkejä, ansiomerkkejä, muistoesineitä ja vihkoja poltettiin. Monet tekivät tämän sen kiinnijäämisen ja tapetuksi tulemisen pelossa, mutta Maila kertoi, että aika oli siihen aikaan muutenkin erilainen. Oli paljon pahansuopia tai kateellisia ihmisiä jotka ilmiantoivat naapureitaan tai tuttaviaan . Myös jako valkoisten ja punaisten välillä oli ankara ja rajoitti ihmisten kanssakäymistä. Valkoiset ja punaiset eivät olleet tekemisissä toistensa kanssa.
Mailan Olga-äiti oli miettinyt tyttärensä kohtaloa yhdessä Mailan tulevan miehen, Laurin kanssa ja äiti kirjoitti Mailalle, että hänen pitäisi lähteä maasta mahdollisimman pian turvallisempiin maihin kuten Englantiin tai Ruotsiin. Ja äiti vielä varoitti Mailaa olemaan visusti kertomasta kenellekkään mihin lähtisi, eikä äidin kirjeessä olevien ohjeiden mukaan kotiinkaan saanut omaisille laittaa tietoa olinpaikasta. Ja parasta olisi ollut, että ei edes ilmoittaisi olevansa hengissä ettei jäljille päästäisi. Millaisten tunteiden vallassa äiti joutuikaan tytärtään näin neuvomaan ja kuinka todellinen silloin vaara oli, kun näin äärimmäisiin toimiin oli ryhdyttävä? Olga-äiti ja tuleva vävy, Lauri, polttivat kaikki mahdolliset muistot ja siinä samalla meni myös Mailalle tärkeä vieraskirja johon ystävät olivat käynneillään kirjoittaneet muistoja. Tämän kirjan hävittäminen surettaa Mailaa vieläkin.
Englantiin Mailan ei tarvinnut sillä kertaa lähteä ja olot ajan kuluessa rauhoittuivatkin, mutta Maila ei silti kokonaan hylännyt ideaa Englantiin lähtemisestä. Myöhemmin hänen tarkoituksensa olisi ollut opiskella lisää englantia ja lähteä sinne aluksi lapsia hoitamaan ja ehkä myöhemmin muihinkin töihin. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat kun Maila ja Lauri menivät naimisiin ja perustivat perheen. Olga-äiti oli tässä voimakkaasti vaikuttamassa ja Mailan mukaan Laurin kanssa liittoutuneena. Maila ja Lasse olivat menneet sota-aikana kihloihin Puumalassa kun Laurilla oli yhden vuorokauden loma.
Tässä on vain pintaraapaisu anoppini elämäntarinasta josta olisi todella hienoa kuulla joskus enemmänkin ja ehkä kirjoittaa ylös myös myöhempiä perheenjäseniä varten tarkemmin ja ajan kanssa. En tiedä onko siihen enään mahdollisuutta, mutta toivon, että on.

1 kommentti:
Kiitos Jaana! Olen joskus mummolta yrittänyt udella sota-ajoista, mutta hän ei niistä ollut kovin innokas kertomaan.
Tämä tieto jää pojillekin muistoksi hienoista juuristaan.
T:Elina
Lähetä kommentti