keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Ja nyt niitä selityksiä...

Tämä blogini on uinunut ruususen unta ja syitä on monia joista päälimmäiset ovat päivitysongelmat. Picassahan uudisti kuvaesitysmuotoa tässä taannoin ja se johti kaaokseen  monen blogissa. Blogipohjat kutistuivat olemattomiin ja olivat lähinnä epäonnistuneen oloisia ja vaikeasti luettavia. Ongelmia on nyttemmin korjailtu ja koodit on saatu kohdilleen joten tämäkin blogi näyttää taas kuvineen kaikkineen aika samalta kuin ajattelinkin se alunperin näyttävän. Joissakin valokuvissa on vielä outoja kokoja ja se vääristää kuvien mittasuhteita. Mietin vielä korjaanko ne, annanko olla, lataanko kuvat uudelleen vai poistanko. Toisaalta on mukava selata vanhojakin postauksia,joskus myöhemmin ja joihinkin liittyy myös muiden kirjoittamia lukijakommentteja joita tietystikkään en haluaisi menettää. Eli tuumaillaan.

Tarkoitukseni kuitenkin on herättää tämäkin palsta jollain tasolla henkiin uudelleen kevään myötä. Teille kaikille sivulle eksyneille toivotan hyvää talvea ja mitä ihaninta kevään odotusta!