Lokakuun puolella ollaan ja melkein puolessa välissä. On ollut pitkä ja lämmin syksy, pihatyöt on tavallaan tehty, mutta silti kukkapenkit vielä vihertävät. Viimeisen höppänät yrittävät vielä tehdä kukintaa, mutta se ei ole hyvä asia talvehtimista ja tulevaa kevättä ajatellen. Vähän säälimättä on joutunut saksimaan kasvustoja.
Minulla sopisi jo hyvin, että olisi vähän pakkasta ja aamut kauniita ja huurteen kuoruttamia. Ainakin linnut ovat jo alkaneet pörräämään pihalla siihen malliin, että talvea odotellaan. Lintulauta on kaivettu jo esiin meilläkin, ekat talipallot on ripusteltu ja vähän on annettu jo maistiaisia pähkinöistä ja auringokukansiemenistäkin. Pihassa on nähty myös jokatalvinen harmaapäätikka, tai itse asiassa pariskunta. Aikaisempina vuosina vain yksi uros. Ja heille on varattuna pakkasessa talia. Harmaapäätikka käy mielellään talviruokainnalla ja erityisen mielellään juuri talia naputtelemassa ja kyllä se tali näkyy kelpaavan tietysti käpytikoille, mutta myös pikkulinnuillekkin.
Talven rauhaa ja lepoa odotelessa olen jo hiukan miettinyt joulua ja siitä tietysti sujuvasti kodin koristeluun ja pieniin lahjoihin perheelle, sekä ystäville. Myös tuleva Nuoriseuran jouluaskertelupaja jossa olen yhtenä vetäjänä, on ollut ajatuksissa ja olen miettinyt millaisia askarteluita tänä vuonna tekisimme sinne tulevien kanssa. Niistä kerron sitten vähän myöhemmin, koska päivähän on vasta 29.11.
![]() | ||
| Ehkäpä näitä olis helppo näperrellä. |
Pari viikkoa sitten palasin lomalta ranskasta, sen jälkeen onkin ollut kovin kiireistä ja arki työssä. Ranskasta päälimmäiseksi jäi tietysti suuri määrä valokuvia joita katsellessa voi elää matkaa uudelleen ja muistella mukavia hetkiä ystävien parissa. Sain hienoja kokemuksia ja tutustua uusiin, ihaniin ihmisiin jotka avasivat kotinsa oven ja näyttivät ranskalaisen vieraanvaraisuuden kaikessa mahtavuudessaan. Opin myös oikeaoppisten poskisuudelmien vaihdon mikä oikeastaan onkin varsin mukava ja lämminhenkinen toimitus. Kuten myös ranskalaisten hienot käytöstavat, kättely ja tuntemattomien tervehtiminen hississä, kaupoissa, torilla, kahviloissa tai kadulla. Siitä saisi meillä kotisuomessakin ottaa oppia. Paljon tuli taas nähtyä (tämä oli tonen kerta kun kävin Montpellierissä, etelä-Ranskassa), mutta paljon jäi vielä näkemättäkin. Jos reissuni kiinnostaa, voi lukea matkablogia täällä: Ranskanmaalle.
Ellei talvea olisi, ei kevät olisi niin suloinen;
ellei välillä maistaisi vaikeuksia,
ei hyvinvointi olisi niin miellyttävää.
-Anne Bradstreet


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti