perjantai 22. elokuuta 2014

Anopin muistolle!

Anoppini nukkui pois muutama viikko sitten. Hän oli myös ahkera puutarhaihminen viime vuosiin asti ja hänen mökkipihansa oli kaunis ja kukoistava. Loppuaikoina kun hän ei itse enään käynyt mökillä, kävimme Jorman ja hänen veljiensä kanssa talkoilemassa mökin pihalla vuorotellen ja joskus yhdessäkin. En koskaan voinut olla ajattelematta Mailan kukkapenkkejä kitkiessä, kuinka paljon vaivaa ja työtä hän oli aikanaan nähnyt omaa puutarhaansa perustaessa ja hoitaessa. 




Viikko on ollut niin työntäyteinen, että suunnitelmat eivät ole aivan pitäneet. Ilma on mukavsti viilentynyt, ainakin tälläisen syysihmisen mielestä ja ensimmäiset syksyn merkit ovat jo näkyvissä. Syksyssä on parasta sen tuoksu, sateiset päivät jolloin on mukava käpertyä lukemaan hyvällä omallatunnolla, seesteiset illat ja aamut, syksyn valo on lempeä ja hyvä kuvatessa pihaa ja kasveja. Syksy tuo rauhan puutarhurille ja palkan kevään ja kesä uurastamisesta. Miksi siis kaikki eivät pidä syksystä :)
Pitemmittä turinoitta, hyvää viikonloppua ja syysunelmia!

Kesäinen kahvihetki.

Tänään vietettiin meitsin synttäripäivää ja olikin mukava herätä Jorman leipoman kääretortun ja vastakeitetyn kahvin tuoksuun. Synttärilahjaksi tuli ihanasta Desing by Pia´s kokoelmasta pusero jota olen jo jonkin aikaa tsiikaillut pudin nettisivulta. Pusero on pellavaa ja tuo sama sininen joka sopiikin kesän päivittämään ihoon hyvin ja pehmeä pellava tuntuu mukavalta iholla. Ja paranee vain joka pesun jälkeen. On myös mukava, kun vaate on egologisesti tuotettu. Huolellisesti suunniteltu vaate kestää käyttöä, istuu hyvin päälle ja se tulee pidettyä sananmukaisesti loppuun, ilmiselvä suosikkipaita siis.

Jos vaatteet kiinnostavat,  täältä löytyy lisää tietoa: Desing by Pia´s


Kuva: Desing by Pia´s




Ei kommentteja: