Aina vanhan talon joka seisoo tyhjänä, nähdessäni pohdin ketä siellä on mahtanut asua. Kuinka pitkään se talo on ollut asumatta ja voisikohan sen vielä korjata? Mietin, että kuinka monen ihmisen elämä taloon liittyy ja miten paljon unelmia ja työtä talon rakentaminen on aikanaan vaatinut ja myös sitä, miten talosta sitten viimein tuli autiotalo jossa kukaan ei enään asu. Tässä yksi peruskaunis talovanhus meidän kylätieltä, ihailen sen hyvin suunniteltua ulkoasua, oivaa sijaintia aurinkoon ja ilmansuuntiin nähden. Sisäänkäynti on pihan puolella, suojaisa mukava pieni sisäänkäynti jossa varmasti on aikanaan istuttu ja suunniteltu vaikkapa kevät-töitä, ihailtu laskevaa aurinkoa tai juotu aamukahvia auringon noustessa.
Ennen suunniteltiin myös talon muita toimintoja; piti keksiä hyvä ja varjoisa paikka kellarille, löytää hyvä ja kuiva paikka ladolle ja miettiä pihapiirin suojaisuutta. Hyvä talonpaikka oli sellainen missä oli pieni mäennyppylä, kuiva ja hyvä rakennuspaikka. Piti miettiä myös kaivon paikkaa.
Ja mikä tässä nykyisessä rakentamisessa on vikana kun kaikki talot ovat sisäilmaltaa huonoja ja homekouluista ja muista saamme lukea koko ajan lisää? Mikä siinäkin on, että nykyiset puunsuojat ja maalit homehtuvat rakennuksien pinnalla, myös meidän rantasaunalla on jo ensimmäisiä oireita siitä, että suojaus pitäisi uusia ja pieniä homepilkkuja pitäisi ulkopinnalta rapsuttaa. Ja miksi vanhan ajan punamullalla maalattu satavuotias lato ei kärsi samasta ongelmasta. Ei siinä pinnalla mitään hometta näy?? Ja miksi perustukset oireilee kun ennen laitettiin tuohi kiven ja hirren väliin ja siihen tehtiin talo. Näitä taloja on täälläkin nähty ja kaikki hyvässä kunnossa. Ei ole katepilaariongelmia, ei kastepisteitä nurkissa, eikä ole lastulevyongelmia. Mikä meni pieleen ja missä vaiheessa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti