Katselin tuossa taannoisia päivityksiä ja hokasin, että nyt toukokuussa tulee kuusi vuotta siitä kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Alkuvuosien kirjoituksia ja kuvia on kadonnut vuosien varrella kun Blogger on päivittänyt ohjelmaa ja usemamman kerran olen joutunut tekemään koko blogin uusiksi kun sivupohjat ovat muutoksien vuoksi kutistuneet pieniksi. Eniten tietysti kaipaan alkupään kirjoituksia, tämähän on tavallaan kuitenkin melkein päiväkirja jota on itsekkin joskus mukava selata. Pari vuotta sitten tein blogia myös tuonne kotisivun puolelle, mutta palasin sitten taas aktviivisemmin tämän blgogin pariin koska tässä on enemmän mahdollisuuksia jakaa kuvia ja tehdä sivusta persoonallisempi.
Mietin josko järjestäisin sitten arvonnan synttäreiden kunniaksi. Palaan asiaan piakkoin. Joskus on arvontoja ollut tuolla matkablogien puolella, tässä blogissa ei ole vielä arvottu mitään.
Mitään erityistä ei ole tapahtunut jos ei laske mukaan jäiden lähtöä. Ranta on nyt ihan jäästä vapaa ja talolta on kiva seurata muodostuvia vaahtopäitä joita onkin ollut viime päivinä. Tuuli on kova ja se viilentää ilman koleaksi. Tosin viime yönä ei ollut enään pakkasta, onhan sekin jotain. Kylmistä säistä johtuen pihalla ei ole siis vielä saatu tehtyä juuri mitään.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti