sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Hauska blogihaaste jossa vastataan kysymyksiin. Tässäpä siis omani:


                         1.Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen? 

Selkeä tarve jakaa kuulumisia rakkaille ja omien asioiden jäsentely päiväkirjamaisesti. Rakentamisaikana oli kiva jakaa myös kuvia ja kuulumisia kotisivulla. 



2. Mikä vuodenaika on paras? Saa valita vain yhden.

Vain yhden?? Siinä tapauksessa valitsen syksyn. Olen syntynyt elokuussa ja minusta syksy on parasta aikaa. Ei ole enään niin kuuma, mutta ei kylmäkään. Syysillat ovat kauniita, elosalamat upeita ja voi poltella tulia ja sytytellä lyhtyjä hämäriin iltoihin. Sato valmistuu, syksyn värit maalavat maiseman. Ilma on happirikas ja usvaiset aamuthetket unohtummattomia. Koirat nauttivat eniten syksystä koska silloin on paljon hajuja metsässä ja käymme paljon metsäretkillä keräämässä marjoja ja sieniä talveksi. Oikeastaan koko syksyn sadon säilöminen ja onnistuminen pitkän odotuksen jälkeen on ihaninta ja palkitsevinta Ravustus, kalastus, metsästys.....  kaikki kuuluvat syksyyn. Syksy kätkee myös lupauksen tulevasta keväästä kun kasvit valmistautuvat talvilepoon. 


3. Mikä on paras ruokaravintola jossa olet syönyt?

En sano tuohon mitään. Olen ennen ollut ravintolassa töissä sekä keittiössä, että salin puolella. Kriteerini on ankara, enkä tykkää nykyisetä ruokatouhusta jossa asetellaan kevätsipulin osaa parin neliönmuotoisen kasviksen tai kuution kokoisen lihakökkäleen kanssa lautaselle tai tarjoillaan noppasoppaa. Ruokailu on kokonaisuus ja siihen liittyy mielestäni myös kaikki ätmösfäärijutut ja sellaiset. Pidän rouheasta, reilusta kotiruoasta, maalaistyylisestä tai paikallisista aineksista valmistetusta itse tehdystä ruoasta. Olen syönyt todella kallista ruokaa Bangokissa hienossa ravintolassa, samoin Ranskassa ja pettynyt. Tallinnassa on pieni ravintola; Vanaemän Juures (mummon luona) jossa ruoka on ollut monesti todella hyvää. Tosin ilman pöytävarausta ei kannata yrittää sisälle. Siellä käyvät myös paikalliset ja hinta/laatusuhde on kohillaan. Pidän myös mäkkärikäynneistä ja hampurilaisista, kiinalaisista ravintoloista ja paikallisesta pizzeriastamme.   

4. Sijaatko sänkysi aina aamuisin?

Kyllä sijaan, mutta en heti aamusta. Annan ensin tuultua, ravistelen höyhenpeitot ja petaan. Sängyn ulkonäkö ja peitivaatteet ovat minulle tärkeintä kotona. Vieraille pitää olla omat, siistit petivaatteet jotka tuuletan ennen vieraiden tuloa, laitan puhtaat kauniit vuodevaatteet ja silitän hiukan sireeni-silitysvedellä vielä mankeloinnin jälkeen. Kotoa äidiltä opittua ja mummo oli kanssa tarkka petivaatteista. Parasta oli puhtaat tuoksuvat lakanat. Vanhat lakanat ja pitsisomisteet ovat mahtavia. Nykyajan lakanoita ei tarvitse edes pitkään käyttää kun joutuu heivaamaan pois.
Minulla on käytössä vielä 70 vuotta vanhoja itsekudottuja pitsilakanoita joita olen saanut, eikä hiipumisesta näy jälkeäkään. 


5. Oletko viherpeukalo?

Kyllä kai koska puuhaan paljon ulkona. Tosin olen enemmän hyötykasviviljelijä ja turvaudun tuttuihin perinneperenoihin jotka menestyvät täällä Keski-Suomessa. Piha ja puutarhahommat on mahtavia!


6. Vaihdatko verhot vuodenaikojen mukaan?

Keittiönverhon kyllä, mutta muita en vaihda. Pesen kyllä. Olkkarissa on 12 pitkää verhoa ja niiden ostaminen oli iso hankinta. Pidän niiden marteriaalista ja väristä. Koti vaihtaa väriä enemmän tyynyillä ja kukkien avulla.


7. Mitä tekisit ensimmäisenä jos voittaisit 5 miljoonaa lotossa? 

Tietysti pankkiin asuntovelanmaksuun ensin, sitten keskittyisin auttamaan muita ja isolla potilla voisi auttaa monia ihmisiä. Ehkä kuitenkin ostaisin meille kesäpaikan johon mahtuisi vierailulle kaikki sukulaiset ja  ystävät.


8. Oletko hamstraaja? 

Kyllä jossain määrin jos saan jotain halavalla :) En kiinny tavaroihin koska olen elämässäni joutunut luopumaan niin paljosta, mutta tietysti minulla on rakkaita tarvaroita joihin liittyy muistoja enkä haluisi niistä luopua, mutta joskus raakkaan kyllä tavaraa ankaralla kädellä. En osta nykyään kovi paljon ja jos ostan, teen sen harkiten. Ostokseni liittyvät yleensä kotiin ja pidän vanhojen tarvaroiden kauneudesta ja siitä, että nillä on tarina. 


9. Ostatko mielummin uutta vai vanhaa? 

Jos löydän mieleisen, ehjän ja siistin vanhan esim. astian, ostan sen. Koneet ja muut härpäkkeet uusina. Ne ei nykyään kestä pitkään edes uusina, saati sitten käytettyinä. 


10. Oletko pitkävihainen?

Kyllä. 


11. Suosikkielokuva? 

Ai yksi taas?? Eat, Pray, Love jota tähdittää Julia Roberts.



Ei kommentteja: