keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
torstai 17. huhtikuuta 2014
Hyvää pääsiäistä!
Iloista pääsiäisen aikaa täältä meidän kulmilta. Jäät ovat järvestä lähes lähteneet, toisella rannalla on vielä ranta ummessa, mutta miedän kohdalla on sulaa ja sehän tarkoitti sitä, että verkot on laskettu jo kertaalleen. Saapa nähdä tärppääkö mitään vai onko tyytyminen kaupasta ostettu loheen.
Jos tekee vielä mieli tehdä jotain pikku juttuja pääsiäiseksi, niin piipahdappa Unelmien Talo&Koti- lehden sivuilla katsomassa vinkkejä. Ja pitäähän sitä kurkata Kodin ykkösen uutta ilmettä myös, mukavia inspiraatioita näin keväällä kun tekisi mieli tehdä vaikka mitä muutoksia kotiin. Kannattaa kurkata myös Indiskan sivuja. Meilähän ei ole enään muutamaan vuoteen ollut Jyväskylässä Indiskan myymälää, eikä ole oikein Helsingin reissuillakaan kauppaan ole ehtinyt. Sääli, koska sieltä saisi varsin edullisesti pieniä juttuja kotiin minibudjetillakin. Ennen kävin siellä usein ja tein hyviä löytöjä. Onneksi sentään on tuo nettikaupan sivu, voi käydä edes katselemassa. Suomeksi ei ole sivuja, mutta englanninksi ja ruotsiksi kyllä.
Strömsö-ohjelmassa oli muuten kivoja vinkkejä munien myrkyttömään ja turvalliseen värjäykseen punakaalilla, sipulilla, mustikalla, cyrrylla ja kahvilla. Ja samaisessa ohjelmassa käytiin myös kanalassa ja tehtiin kanaviilokkia. Ohjelmassa tehtyä kanaviilokkiohjetta voisi itsekkin kokeilla, niin herkulliselta se näytti. Monelle tulee mieleen kanaviilokista koulussa tarjottu ällöruoka joka ei kai ihan lasten suosikki aikanaan ollut, vieläköhän sitä tarjoillaan kouluissa? Eipä silti, itse kyllä tykkäsin siitäkin ruoasta kouluaikana, tosin käymäni Juhannuskylän koulun, Johanneksen koulun ruokalan ruoka oli muutenkin hyvää ja puiseen ruokalarakennukseen oli mukava mennä syömään. Puisessa ruokalassa joka oli ensin rakennettu opettajien asuntolaksi ja sittemmin muutettu ruokalakäyttöön, oli oma hieno tunnelmansa. Itse asiassa koko koulu oli hieno ja historiallinen, olihan kivikoulu Erkkilänsillan kupeeseen rakennettu jo vuonna 1898. Jestas sentään siis 116 vuotta sitten!
No eksyin taas tapani mukaan aiheesta, mutta haitanneeko tuo. Päivällä kun käytiin ostoksilla, tultiin siihen tulokseen, että Tete-narsissien sesonki taisi mennä. Jotenkin oli ajatus ostaa niitä pääsiäiseksi, joka kauppa mainosti 3-ruukkua melkein samoihin hintoihin, mutta hyllyt ammottivat tyhjinä tai sitten jäljellä olevat olivat sellaisessa kunnossa, että niistä ei olisi ollut enään iloa kotona. Niimpä piti sitten ostaa keltaiset orvokit, että olisi jotain keltaista ulkonaruukussa. Se kun jotenkin tuo keltainen on niin pääsiäisen väri. Täytyy aamulla taikoa niistä jotain ruukkuun ja katsoa mitä omalta pihalta löytyy lisäksi. Olisi mukava kun rapulla olisi muutakin kuin perunaämpärit joilla Jore aikoo kasvattaa peruna niin, että uusia perunoita olisi jo juhannusviikolla.
Näissä merkeissä hyvää pääsiäistä, kevättä rintaan ja ulos linnunlaulua kuuntelemaan!
Strömsö-ohjelmassa oli muuten kivoja vinkkejä munien myrkyttömään ja turvalliseen värjäykseen punakaalilla, sipulilla, mustikalla, cyrrylla ja kahvilla. Ja samaisessa ohjelmassa käytiin myös kanalassa ja tehtiin kanaviilokkia. Ohjelmassa tehtyä kanaviilokkiohjetta voisi itsekkin kokeilla, niin herkulliselta se näytti. Monelle tulee mieleen kanaviilokista koulussa tarjottu ällöruoka joka ei kai ihan lasten suosikki aikanaan ollut, vieläköhän sitä tarjoillaan kouluissa? Eipä silti, itse kyllä tykkäsin siitäkin ruoasta kouluaikana, tosin käymäni Juhannuskylän koulun, Johanneksen koulun ruokalan ruoka oli muutenkin hyvää ja puiseen ruokalarakennukseen oli mukava mennä syömään. Puisessa ruokalassa joka oli ensin rakennettu opettajien asuntolaksi ja sittemmin muutettu ruokalakäyttöön, oli oma hieno tunnelmansa. Itse asiassa koko koulu oli hieno ja historiallinen, olihan kivikoulu Erkkilänsillan kupeeseen rakennettu jo vuonna 1898. Jestas sentään siis 116 vuotta sitten!
No eksyin taas tapani mukaan aiheesta, mutta haitanneeko tuo. Päivällä kun käytiin ostoksilla, tultiin siihen tulokseen, että Tete-narsissien sesonki taisi mennä. Jotenkin oli ajatus ostaa niitä pääsiäiseksi, joka kauppa mainosti 3-ruukkua melkein samoihin hintoihin, mutta hyllyt ammottivat tyhjinä tai sitten jäljellä olevat olivat sellaisessa kunnossa, että niistä ei olisi ollut enään iloa kotona. Niimpä piti sitten ostaa keltaiset orvokit, että olisi jotain keltaista ulkonaruukussa. Se kun jotenkin tuo keltainen on niin pääsiäisen väri. Täytyy aamulla taikoa niistä jotain ruukkuun ja katsoa mitä omalta pihalta löytyy lisäksi. Olisi mukava kun rapulla olisi muutakin kuin perunaämpärit joilla Jore aikoo kasvattaa peruna niin, että uusia perunoita olisi jo juhannusviikolla.
Näissä merkeissä hyvää pääsiäistä, kevättä rintaan ja ulos linnunlaulua kuuntelemaan!
tiistai 8. huhtikuuta 2014
Niin hyvä vinkki, että voiko olla tottakaan!
Pari päivää sitten kuulimme, että jänistuhoja voisi torjua varsin yksinkertaisella kikalla. Nimittäin Kannukan oksalla. Ja kun tarkemmin ajattelee, totta tosiaan... eipä ole jänikset koskeneet kertaakaan juuri Kannukoiden oksiin vaikka niitä on kyllä hyvin tarjolla. Viereiset tammet ja vaahterat käydään kyllä napsimassa jos vähänkin silmä välttää ja mikä oudointa, myös juhannusruusun oksat kelpavat!
Kikka on siis niin yksinkertainen, että otetaan oksa tai pari kannukkaa ja sidotaan omemapuun runkoon kevyesti narulla ja voi laittaa myös oksiin riippumaan. Mutta yksikin oksa olisi kuulemma riittäävä. Haju on kuulemma sellainen, että jänö ei tule lähellekkään. Tätä pitää kokeilla. Toimii ja testattu kuulemma myös kirsikka- ja luumupuilla.
Itse kyllä pidän kovasti kannukoista koska niissä on runsas lehdistö kesällä, oksat ovat kauniit talvella ja niiden lisääminen on helppoa. Niiden oksia voi käyttää myös kransseihin ja muuhun askarteluun, että varsin monikäyttöinen vaikka monet eivät siitä tykkääkkään, mutta toki pensaalla on myös kannattajansa koska sitä löytyy lähes jokaisen pihalta.
Kaunis, mutta tuulinen päivä taas.
Viikonlopun pääsiäisaskartelupaja lähenee ja olenkin keksinyt... tai siis tarkemmin löytänyt netistä muutamia hyviä ja helppoja juttuja jotka ajattelin ottaa tehtäväksi lapsille. Tietysti tehdään myös perinteisiä virpomisoksia ja pääsiäiskortteja ja tärkeä on myös styroksi-muna johon veitsen avulla painellaan haluttua kangasta ja munan voi vielä viimeistellä erilaisilla koristeilla tai nauhoilla. Askartelun kestosuosikki ja jouluaskartelussa samalla tekniikalla tehdään eri kokoisia joulupalloja.
Onneksi tajusin soittaa ja varata tarvikkeet Sinelistä. Täältä kun lähti Tiimari, niin ostovirta on sellainen, että suosituin tavara loppuu sesonkiaikana kesken. Ne styroksimunat oli jo pari viikkoa sitten loppu, mutta sain varattua viikonloppuna tulleesta pikatoimituksesta 8 cm munia tarvittavan määrän. Lisäksi sitten niitä pahvimunia jotka avautuvat, niihin voi oma mielen mukaan tehdä koristeet pintaan.
Tässä muutama kuva mitä ajattelin pajalla ohjata lapsille ja aikuisille... sehän on koko perheelle tarkoitettu tapahtuma. Ja mikä hienointa, ilmainen kaikille, joten osallistuminen ei jää ainakaan hinnan vuoksi.
![]() |
| Kuva: Pinterest. Tämä voisi olla hauska idea myös. |
![]() |
| Kuva: Pinterest. Helppo ja yksinkertainen jos osaa vähän ommella. |
![]() |
| Kuva: Pinterest. Hauska vaikka ikkunaan ja helppo tehdä. |
![]() |
| Kuva: Pinterest. Pupuja langalla tai kortteja. |
![]() |
| Kuva: Pinterest. Pupuja ja vaaleanpunaista. Joka tyttö tykkää. |
maanantai 7. huhtikuuta 2014
Hyvää alkuviikkoa!
Viileää sellaista on vaan pidellyt. Saattaapi olla, että näitä pakkasia kestää vielä kuukauden päivät- täällä meidän nurkilla pitää vielä pitkään odotella ennen kuin pääsee pihalle varsinaisiin kevät-töihin. Eilen Jore oli kokeillut, että josko ottaisi pihasta ja pihatieltä aurauskepit pois kun eihän niille tänä vuonna ole oikeastan ollenkaan käyttöä. Eipä irronneet vielä maasta, niin on vielä maa jäässä.
Aamuisin on pakkasta ja koko päivän tulee. Poltettavaa risuakasaa olisi aika paljon, mutta näillä ilmoilla se pitää nyt vain unohtaa ja siirtää tuonnemmaksi.
Sisällä kyllä riittää tekemistä; ensi töikseni ajattelin käydä pakastimet läpi. Kolme pakkasta on ollut talven aikana käytössä kun on aina syksyisin pakastettu paljon sieniä, marjoja, nokkosta sekä omaa kasvimaan tuotantoa; pinaattia, persiljaa, tilliä, porkkanaa, sipulinvarsia, yrttejä ja maa-artisokkaa. Lisäksi on syksyllä ostettu paikalliselta tuottajalta Hereford-karjan lihaa. Eli talvi on menty pakkasten varassa ja kaupasta sitten niitä muita mitä on tarvittu. Yksi pakkanen on jo tyhjentynyt ja nyt olisi tarkoitus katsoa, että joko jäljellä olevat pakasteet mahtuisivat yhteen pakkaseen.
Toinen hommeli jota olen lykkäillyt, on tuo jääkaapin ja pakasteen pintojen puhdistus, siis ulkokuori. Se on sitä rosterin näköistä. Uutena hieno, mutta käytössä ei sitten olekkaan niin hieno. Tai on jos jaksaa sen kerta kuukauteen puhdistaa perusteellisesti ja öljytä pinnan ruokaöljyllä. Kumma kyllä siihen on kovasti taas ilmestynyt pienten vieraiden kädenjälkiä ja koiran kuonon kuvia :) Eli jos nyt rakentamisimme, emme ehkä tekisi näitä nykyisiä valintoja, vaan ostaisimme maalipintaisen retrojääkaapin ja kaksi korkeaa pakastinta. Jääkaappi tulisi tietysti keittiöön, mutta molemmat pakastimet sijoitettaisiin tuonne sivuvarastoon. Jääkaapin pakastinlokerossa olisi jatkuvasti tarvittaville pienille erille tilaa ja varaston pakastimista haettaisiin sitten täydennystä tarpeen mukaan. Näin olisi yhden kaapin verran enemmän tilaa astioille, pakastimet olisivat jatkuvasti hiukan viileämmässä kun varaston lämpötila on alhaisempi kuin täällä sisällä, sähkökulutus vähenisi hiukan ja myös hurinat tupakeittiössä. Vaikka eihän nuo nykylaitteet niin kovin äänekkäitä olekkaan, mutta ainakin nuo automaattisesti itsesulattavat tuntuvat käyvän usein. Vähän sama ilmiö kuin tuossa meidän uunissa. Se ensin lämmittää ja käytön jälkeen jäädyttää itseään, eli tavallaan energiaa menee siinä jäädytyksessäkin siitäkin huolimatta, että käytön jälkeen uunin luukkua pidetään auki. Lämpöhän tietysti kannattaa hyödyntää, mutta vaikka luukku on auki, silti masiina jäähdyttää. No, tälläistä se on. Nämä asiat pitää muistaa selvittää kun seuraavan kerran vaihdetaan joku kodinkone uuteen.
Tässä välillä kävin katsomassa säätiedotukset telkusta ja siinä sohvalla istuessa huomasin, että läheiseen puuhun lensi varpushaukka. Siinä on lintujen ruokintapaikka ja haukalla oli tietysti ruoka mielessä myös. Lähdin hakemaan kameraa ja tietysti kamerasta oli akku loppu. Haukka istui vielä edelleen vaanimassa ja lähdin hakemaan järkkäriä ja kun palasin toisen kameran kanssa, haukka lähti pikkulinnun perään, mutta ei saanut tällä kertaa iltapalaa. Enkä minä kuvaa. Että kamera pitäisi olla aina valmiina. Kiikarit kyllä olikin ruokapöydällä kun pari tuntia aikaisemmin katseltiin rannan männyssä pomppivaa puukiipijää. Se on kanssa hauska seurattava kun pomppii iloisesti runko pitkin ylös päin. Ja aina ylöspäin kiipien. Jos näet saman kokoisen pienen linnun jolla on vaalea rinta, vastaavasti pomppivan pää alaspäin ja alas päin runkoa, kyseessä on melko varmasti pähkinänakkeli. Sitä täällä ei olla nähty, eikä varmaankaan tulla koskaan näkemään vaikka se onkin vaeltajalintu. Paras mahdollisuus on nähdä lintu itärajan tuntumassa, itä- ja kaakkoisrajalla.
Taannoin oli muuten aivan mainio ohjelma Luonto-Suomessa. Nimittäin lintupönttöilta. Kannattaa kuunnella, siinä oli tosi hienoa tarinaa lintupöntöistä ja lajien käyttäytymisestä, sekä tietoa siitä, miten voit vaikuttaa millaisia lintuja omalla pihalla, mökillä tai lähiympäristössä pesii. Suosittelen lämpimästi tätä ohjelmaa. Ja muutenkin olemme molemmat pitäneet kovasti noista Luonto-Suomen teemailloista. Iltaisin kuunnellaan sängyssä netin kautta ohjelmat Yle Areenasta. Harvoin on mahdollisuus kuunnella radio-ohjelmia silloin kun ne tulevat suorana.
Viikonloppuna tuli muuten myös hieno elokuva; Debt- Velka josta valitettavasti jäi meiltä tunti alusta näkemättä kun unohtui laittaa nauhoitukseen. Israelilaista elokuvaa nähdään harvoin Suomessa ja kun niitä tulee, kannattaa hankkiutua telkun ääreen. Joskus toista vuotta sitten sitten tuli myös yksi erittäin hieno elokuva nimeltä Sitruunapuu (Lemontree). Isralelissa tehty leffa, jossa Palestiinalainen nainen, Selma, joutuu puolustamaan sitruunaviljelmäänsä kun naapuriin muuttaa Israelin puolustusministeri.
Eilisestä sunnuntaista vielä sen verran, että tehtiin oikein kunnon sillilounas. Semmoinen kaupan "joulusillin" näköinen paketti jossa sillifileitä. Ja kyllä maistuikin hyvälle vaikka oli kaverina vanhaa perunaa. Punajuurisalaattia tehtiin ja lohkottiin omenaa ja keitettyä munaa kaveriksi. Ja vaikka ei ollakkaan mitään viinämäen miehiä, eikä naisia- niin pieni parin sentin viinaryyppy vaan jotenkin kuuluu mojovasti tähän silliannokseen.
No, tästähän tuli pitkä postaus jonka juttu rönsyili aiheesta toiseen :) Toivon sinulle hyvää alkavaa viikkoa ja iloista mieltä, toivottavasti saadaan vähän aurinkoa ja lämpimämpiä kelejä!
| Sunnuntain sillilounas. |
perjantai 4. huhtikuuta 2014
Pääsiäiseen on ikuisuus...
Jotenkin tuntuu taas niin pitkältä tämä pääsiäisen odottaminen ja tuntuu, että kevät ei etene juuri ollenkaan. Aurinko kyllä on täälläkin paistellut, mutta öisin on ollut pakkasta 6-9 astetta ja päivät ovat olleet kovin tuulisia.
Näissä merkeissä hyvää viikonloppua!
keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Potut pottuina!
Peruna-asiat mietityttää taas. Tosin on jo ostettu Siikliä ja Van Goghia säkit kumpaakin, mutta lisää lajikkeita hommataan kyllä. Perinteisesti lisäksi tietysti ainakin Rosamundaa. Ja yleensä on kokeiltu jotain uuttakin, mutta tänä vuonna uuden keksiminen tuottaa vähän päänvaivaa kun suosituimmat lajikkeet on jo nyt myyty loppuun. Itse olisi kiinnostunut esim. Asparges lajikkeesta joka tunnetaan myös nimillä parsaperuna ja Ratte. Muita kiinnostavia olisivat mm. Saarenmaan piirakkaperuna, Ylämaan punainen ja Shetlannin musta jota viljellään mm. Helsingin lähellä tilalla nimeltä Gobbas Gård. Ihan perinteiset ja vanhat lajikkeet ovat näköjään muutenkin muodissa kun mm. Kotipuutarha-lehdessä oli huima perunajuttu jossa esiteltiin vanhoja lajikkeita. Sielläkin oli esitelty minua kiinnostavat Norjan punainen ja Lemin punanen josta olen aikaisemmin lukenut ja nähnyt telkussa juttua.
Lemin punanen tuotiin Suomeen vuonna 1856 Krimin sodasta. Myöhemmin sadot
pienenivät virusten takia. Kun virukset poistettiin, saatiin hyviä
satoja. Lajike on vanha ja siinä on syvät silmät ja uurteet jonka vuoksi sitä on hankalampi kuulemma kuoria, mutta koska itse tykkään kovasti uuniperunoista, sen ominaisuus ei minua haittaisi. Netistä löysin tietoa, että lajiketta saa ostaa mm. Lappeenrannan torilta, että pitänee kilauttaa tuttavapariskunnalle sinne, että toisivat sitä tulleessaan kun piakkoin tapaamme. Jostain muistan myös lukeneeni, että jostain syystä Lemin punanen ei kuitenkaan kasvaisi missään muualla Suomessa niin hyvin kuin Lemillä ja sato jäisi siksi pieneksi. Mutta vähän mietityttää tuo kun peruna on kuitenkin alkujaan tuotu Krimin alueelta Suomeen. Testaamallahan sen sitten varmaan saisi parhaiten tietää.
Perunan luonnonlajia on nykytietämyksen mukaan viljelty Perun ja
Bolivian Andeilla noin 5000 eKr. Löytöretkeilijät toivat
siemenperunoita mukanaan Espanjaan todennäköisesti vuonna 1565, mistä se
levisi muualle Eurooppaan jokseenkin nopeasti, esimerkiksi Belgiaan jo
1567. Suomeen ensimmäiset perunat tulivat Fagervikin kartanoon,
Inkooseen, 1730-luvulla saksalaisten peltiseppien mukana, mutta meillä
sen viljely alkoi nihkeästi. Nauris ja lanttu olivat pääasiallisin
ravintokasvi. Pommerin sodalla (1762) oli ratkaiseva merkitys, jossa
suomalaiset sotilaat oppivat syömään perunoita ja joita he toivat
viljeltäviksi mukanaan Suomeen. Myös suosion muuttumiseen vaikutti
tieto, että siitä pystyttiin keittämään viinaa. Viranomaisten ja pappien
kannustus ja opastus tuottivat myös vähitellen tulosta. Tunnetuin
perunanviljelyn valistaja oli Asikkalan kappalainen Axel Laurell, joka
kirjoitti jopa suomenkielisen oppaan perunan viljelystä.
Hyviä ohjeita perunan viljelyyn saa mm. Palstanviljeliän perunaoppaasta. Meidän mielestä peruna pitää aina viljellä tarkistetusta ja puhteaasta siemenperunasta. Perunan taudit ja tuholaiset leviävät useimmiten juuri siemenperunan
mukana. Kunhan siemen on tervettä, suurin osa perunan
tautiongelmista on jo voitettu. Lisäksi jotkut taudit ja tuholaiset, kuten peruna-ankeroinen,
perunasyöpä ja
maltokaarivirus, voivat jäädä peltoon jopa vuosikymmeniksi sinne
kerran päästyään.
Perunarutto ja seittikin selviävät maassa 4-5 vuotta ilman perunaa ja
harmaahilsekin muutaman vuoden.
Jormahan on meidän perunatietäjä ja hänellä on enemmän kokomustakin, mutta kyllä asia minuakin kovasti kiinnostaa. Ja perunan käyttö ravintona yleensäkkin. Perunahan on joillekkin nykyään ihan halveksittu ja paha aine, mutta itse en kyllä ole ihan sitä mieltä. Tosin matkustellessa olen huomannut, että mm. Thaimaassakin perunaa käytetään, mutta sitä laitetaan ruokiin kuten meillä porkkanaa tai sipulia, antamaan makua ja tekemään täyteläisyyttä. Intiassa Goalla taas perunaa syötiin enemmän koska siellä on paljon väestöstä uskontonsa vuoksi kasvissyöjiä. Ja Goan peruna, kuten muutkin vihannekset maistuivat kyllä todella hyviltä, mm. porkkana ja pinaatti joita kaikkia söin joka päivä.
Perunanvarsista pavunvartta pitkin seuraavaan asiaan; Kotipuutarha- lehden näytenumeron voit tilata kahdella eurolla tästä linkistä: tilaa näytenumero
![]() |
| Varusta itsesi unelmilla, anna viikonlopun rakentaa tikapuut ja ryhdy maanantaina kiipeämään. |
Puutarhaohjelmista.
Pikainen katsaus kevään tarjontaan näyttäisi siltä, että ulkolaisia puutarhaohjelmia ja uusintoja on tarjolla. Eniten odotan tietysti ruotsalaista Puutarhakeskiviikko- ohjelmaa joka on mielestäni paras. Sopivasti tekemistä ja haaveilua siinä lomassa. Eikä mitään isoja ja kalliita projekteja ole edes tyrkyllä tässä loistavassa ohjelmassa. Alun perin hommelihan oli se, että Pernilla, Tareq ja John aloittivat kunnostamaan vanhaa puutarhaa joka oli ollut jo vuosia oman onnensa nojassa. Aluksi ohjelmaa esitettiin nimellä Puutarha perjantai ja sarjassa on seurattu kuinka raunioista on noussut puutarha uuteen kukoistukseen, mutta samalla on myös huomioitu sen oma muoto, vanhat kasvit ja historia. Lopputulos on minusta onnistunut ja onkin mukava seurata mitä tänä vuonna on keksitty. John oli välillä pois, mutta ennakkotietojen mukaan hänkin on palannut ohjelmaan. John Taylorhan on tuttu englantilainen puutarhuri monesta muusta meilläkin nähdystä englantilaisesta sarjasta.
![]() |
| Kuva: Pinterest |
![]() |
| Kuva: YLE |
Puutarhakeskiviikko (Trädgårdsonsdag)
Yle Fem keskiviikkoisin alk. 30.4. klo 20.30, Areena 30 päivää
Ruotsalaisen puutarhaohjelman uudet jaksot alkavat! Kevättyöt on koleudesta huolimatta saatava alulle, ja Pernilla, Tareq ja John rakentavat lämpöpenkin. Kasvihuone kaipaa myös piristystä, ja Tareq laittaa ruokaa varastoiduista juureksista.
Muista YLE:n puutarhaohjelmista löydät tietoa täältä: Puutarhaohjelmat/YLE
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)











