Potut pottuina!

Peruna-asiat mietityttää taas. Tosin on jo ostettu Siikliä ja Van Goghia säkit kumpaakin, mutta lisää lajikkeita hommataan kyllä. Perinteisesti lisäksi tietysti ainakin Rosamundaa. Ja yleensä on kokeiltu jotain uuttakin, mutta tänä vuonna uuden keksiminen tuottaa vähän päänvaivaa kun suosituimmat lajikkeet on jo nyt myyty loppuun. Itse olisi kiinnostunut esim. Asparges lajikkeesta joka tunnetaan myös nimillä parsaperuna ja Ratte. Muita kiinnostavia olisivat mm. Saarenmaan piirakkaperuna, Ylämaan punainen ja Shetlannin musta jota viljellään mm. Helsingin lähellä tilalla nimeltä Gobbas Gård. Ihan perinteiset ja vanhat lajikkeet ovat näköjään muutenkin muodissa kun mm. Kotipuutarha-lehdessä oli huima perunajuttu jossa esiteltiin vanhoja lajikkeita. Sielläkin oli esitelty minua kiinnostavat Norjan punainen ja Lemin punanen josta olen aikaisemmin lukenut ja nähnyt telkussa juttua.

Lemin punanen tuotiin Suomeen vuonna 1856 Krimin sodasta. Myöhemmin sadot pienenivät virusten takia. Kun virukset poistettiin, saatiin hyviä satoja.  Lajike on vanha ja siinä on syvät silmät ja uurteet jonka vuoksi sitä on hankalampi kuulemma kuoria, mutta koska itse tykkään kovasti uuniperunoista, sen ominaisuus ei minua haittaisi. Netistä löysin tietoa, että lajiketta saa ostaa mm. Lappeenrannan torilta, että pitänee kilauttaa tuttavapariskunnalle sinne, että toisivat sitä tulleessaan kun piakkoin tapaamme. Jostain muistan myös lukeneeni, että jostain syystä Lemin punanen ei kuitenkaan kasvaisi missään muualla Suomessa niin hyvin kuin Lemillä ja sato jäisi siksi pieneksi. Mutta vähän mietityttää tuo kun peruna on kuitenkin alkujaan tuotu Krimin alueelta Suomeen. Testaamallahan sen sitten varmaan saisi parhaiten tietää.

Perunan luonnonlajia on nykytietämyksen mukaan viljelty Perun ja Bolivian Andeilla noin 5000 eKr. Löytöretkeilijät toivat siemenperunoita mukanaan Espanjaan todennäköisesti vuonna 1565, mistä se levisi muualle Eurooppaan jokseenkin nopeasti, esimerkiksi Belgiaan jo 1567. Suomeen ensimmäiset perunat tulivat Fagervikin kartanoon, Inkooseen, 1730-luvulla saksalaisten peltiseppien mukana, mutta meillä sen viljely alkoi nihkeästi. Nauris ja lanttu olivat pääasiallisin ravintokasvi. Pommerin sodalla (1762) oli ratkaiseva merkitys, jossa suomalaiset sotilaat oppivat syömään perunoita ja joita he toivat viljeltäviksi mukanaan Suomeen. Myös suosion muuttumiseen vaikutti tieto, että siitä pystyttiin keittämään viinaa. Viranomaisten ja pappien kannustus ja opastus tuottivat myös vähitellen tulosta. Tunnetuin perunanviljelyn valistaja oli Asikkalan kappalainen Axel Laurell, joka kirjoitti jopa suomenkielisen oppaan perunan viljelystä.

Hyviä ohjeita perunan viljelyyn saa mm. Palstanviljeliän perunaoppaasta. Meidän mielestä peruna pitää aina viljellä tarkistetusta ja puhteaasta siemenperunasta.  Perunan taudit ja tuholaiset leviävät useimmiten juuri siemenperunan mukana. Kunhan siemen on tervettä, suurin osa perunan tautiongelmista on jo voitettu. Lisäksi jotkut taudit ja tuholaiset, kuten peruna-ankeroinen, perunasyöpä ja maltokaarivirus, voivat jäädä peltoon jopa vuosikymmeniksi sinne kerran päästyään. Perunarutto ja seittikin selviävät maassa 4-5 vuotta ilman perunaa ja harmaahilsekin muutaman vuoden.

Jormahan on meidän perunatietäjä ja hänellä on enemmän kokomustakin, mutta kyllä asia minuakin kovasti kiinnostaa. Ja perunan käyttö ravintona yleensäkkin. Perunahan on joillekkin nykyään ihan halveksittu ja paha aine, mutta itse en kyllä ole ihan sitä mieltä. Tosin matkustellessa olen huomannut, että mm. Thaimaassakin perunaa käytetään, mutta sitä laitetaan ruokiin kuten meillä porkkanaa tai sipulia, antamaan makua ja tekemään täyteläisyyttä. Intiassa Goalla taas perunaa syötiin enemmän koska siellä on paljon väestöstä uskontonsa vuoksi kasvissyöjiä. Ja Goan peruna, kuten muutkin vihannekset maistuivat kyllä todella hyviltä, mm. porkkana ja pinaatti joita kaikkia söin joka päivä.

Perunanvarsista pavunvartta pitkin seuraavaan asiaan; Kotipuutarha- lehden näytenumeron voit tilata kahdella eurolla tästä linkistä: tilaa näytenumero 

 

 Varusta itsesi unelmilla, 
anna viikonlopun rakentaa tikapuut ja ryhdy maanantaina kiipeämään.

Puutarhaohjelmista.

Pikainen katsaus kevään tarjontaan näyttäisi siltä, että ulkolaisia puutarhaohjelmia ja uusintoja on tarjolla. Eniten odotan tietysti ruotsalaista Puutarhakeskiviikko- ohjelmaa joka on mielestäni paras. Sopivasti tekemistä ja haaveilua siinä lomassa. Eikä mitään isoja ja kalliita projekteja ole edes tyrkyllä tässä loistavassa ohjelmassa. Alun perin hommelihan oli se, että Pernilla, Tareq ja John aloittivat kunnostamaan vanhaa puutarhaa joka oli ollut jo vuosia oman onnensa nojassa. Aluksi ohjelmaa esitettiin nimellä Puutarha perjantai ja sarjassa on seurattu kuinka raunioista on noussut puutarha uuteen kukoistukseen, mutta samalla on myös huomioitu sen oma muoto, vanhat kasvit ja historia. Lopputulos on minusta onnistunut ja onkin mukava seurata mitä tänä vuonna on keksitty. John oli välillä pois, mutta ennakkotietojen mukaan hänkin on palannut ohjelmaan. John Taylorhan on tuttu englantilainen puutarhuri monesta muusta meilläkin nähdystä englantilaisesta sarjasta.

Kuva: Pinterest

Kuva: YLE

Puutarhakeskiviikko (Trädgårdsonsdag)
Yle Fem keskiviikkoisin alk. 30.4. klo 20.30, Areena 30 päivää
Ruotsalaisen puutarhaohjelman uudet jaksot alkavat! Kevättyöt on koleudesta huolimatta saatava alulle, ja Pernilla, Tareq ja John rakentavat lämpöpenkin. Kasvihuone kaipaa myös piristystä, ja Tareq laittaa ruokaa varastoiduista juureksista.

Muista YLE:n puutarhaohjelmista löydät tietoa täältä: Puutarhaohjelmat/YLE

Jokapäiväinen leipä.

Jo pitkään on ollut mielessä, että pitäisi opetella tekemään leipää ja se käväisi taas uudelleen mielessä kun tehtiin noita katkarapuleipiä. Ainakaan täällä keski-Suomessa ei leipäasioilla voi leveillä vaikka pieniäkin leipomoita on viime vuosina tänne tullut. Toisaalta ei ihan pelkän leivän perässä viitsi ajaa 30 kilsan matkaa jos ei muita asiota ole kaupunkiin päin. On yritetty pitää semmoista linjaa, että ostettaisiin lähituottajilta ja lähikaupoista, vaikka tietysti tulee ajoittain kaupungissakin käytyä ostoksilla. No, siis se leipäasia. Etsin niihin katkarapuvoikkareihin sellaista maalaisleipää, mutta jouduin ostamaan jotain vehnäpaahtoa kun kaupassa ei yksinkertaisesti ollut mitää muuta kuin ruiseleipiä ja noita paahtoleipäpaketteja ja jotain muita pussituotteita, mutta ei mitään kaukaisestikkaan vuokaleipää muistuttavaa. 

Leipäkirjojakin minulla on, netti on pullollaan hyviä ohjeita, joten ei se ainakaan siitä pitäisi olla kiinni. Sikke Sumarillakin on siinä Namaste keittokirjassaan parikin hyvää ohjetta, että pitäisi siis vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä sitä leipää. Tosin paikallinein Jokihaaran leipomon leipä on hyvää, muistuttaa ihan melkein Tamperelaista rievää ja hyvää ruisleipää saa Ruutin leipomolta. Ruutin ruisrevittyä, se on oikeastaan melkein saman makuista kun Tamperelaisen Linkosuon Tukkipoika. Tai en oikeastaan tiedä, että onko sitä enään valmistuksessa koska ainakaan Jyväskylästä sitä ei enään saa kaupoista. 

Jospa siis tässä kevään korvalla ottaisi tuon leipä ja leivontajutun ihan oikein työn alle. 

Strömsöön tahdissa....

Eilen katseltiin viime viikon Störmsö- ohjelma nauhalta ja siinä oli taas mukavia juttuja. Jorma innostui kovasti siinä tehdyistä katkaravuista, joten varasin kaupasta aineet kotiin tälle päivälle ja tein siihen tarvittavaa majoneesia jo hyvissä ajoin iltaa varten. Tarkoituksemme on nimittäin tehdä illalla ohjelman reseptillä katkarapuleipiä. 

Kuva: Strömsö/ Svenska Yle

Tarkoitus on tehdä muuten ohjeen mukaan, paitsi tuon majoneesin suhteen tehdään helpomman kautta. Strömösön ohjeessa kun on ruskistettua voita, mutta minun majoneesi on kopsattu Kotivinkki-lehden ohjeista ja se on niin nopea ja helppo, että helpommaksi ei enään majoneesin teko voi käydä. Tärkeintä on vain se, että teet juuri kuten ohjeessa neuvotaan, eli huoneenlämpöisistä aineksista. Aineiden mittaus, tarvikkeiden esilleotto ja majoneesin valmistus itsessään vie oikeasti vain minuutin. Jos joku vielä tämän jälkeen sanoo, että majoneesin tekeminen on työlästä, niin kyllä ihmettelen kovasti.

Tein ite ja säästin :)

Itse teen tuon majoneesin aina kahdella munalla, siis kokonaiset munat ja kolmella desillä öljyä. Käytän Keiju-rypsiöljyä, mutta mikä tahansa öljy, paitsi oliiviöljy toimii varmasti yhtä hyvin. Ja tietysti määrät puolittamalla saa pienemmän annoksen. Minun mitoilla tulee purkillinen kerralla ja jos oikein juhlavaa ja kuohkeaa haluaa, niin muutamala lusikallisella kermavaahtoa saa vielä hienomman säväyksen.

Störmösön sivulla on koko ohjelma, jossa on myös tuo leipien teko. Sen voit katsoa vaikka tästä linkistä: Strömsööseen.

Iltaa ja leipiä odotellessa tehtiin yhdestä avokadosta, majoneesista ja katkaravuista pienet coctailit. Jaksaa sitten paremmin odotella iltaa :)

No nyt on leivätkin tehty ja maisteltu. Kyllä sillä ohjeella onnistui hyvin ja tehdään toistekkin. Leivät käytetään pikaisesti paistinpannulla ja leivän pohjaan on sipaistu hiukan voita. Siitä tulee erinomainen rapea ja paahteinen maku jonka vastapainona on kylmät ravut ja täyteläinen majoneesi. Tätä pitää tarjota kylässä kävijoillekkin. 

Maaliskuu maata näyttää...

Vanha sanonta pitää tavallaan paikkansa, vaikka maata onkin ollut näkyvissä jo hyvän aikaa. Joka paikassa ei ole edes lunta ollutkaan.

Puita on taas lähtenyt tontilta, että sillä saralla hommaa riittää pitkälle kesään. Ja lämmittää tuo puuhomma moneen kertaan kun niitä ensin pilkkoo, kasaa ja lopulta kantaa sisälle takkaan. Mitään muuta kummaa ei sitten ole ollutkaan. 

Tämän kalenterin voit tulostaa itsellesi ilmaiseksi käyttöön sivulta: SHHH MY DARLING

Laiska lukusunnuntai.

Pilvinen ja hämärä päivä houkuttelee jäämään sisälle puuhailemaan. Paistelin tänään piirakoita ja tehtiin pikkusiivousta kotona. Perjantaina ja lauantaina kun aurinko näytti kaikki talven aikana siistimättä jääneet paikat, tehtiinkin jo isompi siivous. Kun seuraava aurinoinen ja suojainen sää tulee, sutaisen vielä ikkunat puhtaaksi.

Piirakoita mutustellen ja teetä hörppien on mukava selailla kirjastosta tuotuja kirjoja.

Samovaarisekoitus teessä ja perunapiirunen :)

Upea teos suomalaisesta Art Decosta

Suomalaisuus ja maanläheisyys on kaunista.

Imatran valtionhotelli, ihan kuin linna sadusta.

Kyllä nämä suomalaiset ryijyt on upeita.

Vahän uudenpaa suuntaa, mutta vanhahtavaa.

Sikke Sumarin keittokirja on kestosuosikkini.

Sumarin talo Saarnenmaalla on upea.

Tätä on lueskeltu.

On se vaan komea tuo hirsitalo!

Mämmiaikaa odotellessa....

Pitkästä pitkästä aikaa ostin kaupasta talkkunaa. Talkkunhaan on nykyään vähän sellainen unohtunut herkku jota soisi enemmänkin käytettävän. Vähän niin kuin mämmi, että siitä joku pitää tai ei pidä. Tosin talkkunalla ei taida olla ihan sesonkiaikaa.
Itselleni talkkuna tuo muistoja lapsuudesta ja mökkisaaressa vietetyt kesät. Mummun ja papan kanssa sitä syötiin, mutta jostain syystä en muista, että söikö sitä sitten laisinkaan esim. veljeni tai äiti. Papan kanssa oltiin ainakin viilin ja talkkunan suurkuluttajia. Viiliä ostettiin tietysti Tottijärveltä Tolpan kaupasta jossa kauppiaspari oli pukeutunut valkoisiin työtakkeihin. Papan kanssa ajettiin kaupalle moottoriveneellä saaresta ja matkaankin taisi mennä aina pari-kolmekkin tuntia kaikkiaan. Kaupan viilistä otettiin myös siemen omaan viiliin joka tekeytyi saunan viileällä betonilatialla.
Viilin päälle lusikoitiin talkkunaa ja sokeria. Marjoja jos oli marja-aika. Jotenkin muistan, että pappa kulhoon tuli useimmiten enemmän sokeria kun sitä talkkunaa. Ja tomaatinkin pappa toppasi aina sokerilautasen kautta. Oli kuulemma muuten niin väkevää.

Pappa oli aika herkkä ostamaan herkkuja. Fazerin sekalaisia pussissa, Kettu-karkkeja, jäätelöä ja leivonnaisia läheisestä Jussilan leipomon kahviosta. Pappa perusteli tätä makean nälkää sillä, että kun pienenä poikana ei oikein mitään saanut ja sota-aikana ei myöskään, niin vanhemmiten kun on kaikkea saatavilla ja rahaa millä ostaa, niin pitihän sitä vähän herkutella. Myöhemmin tajusin, että ne karkit vaikka papan kanssa jaettiin tasan, niin minähän söin omani aika nopeasti, pappa laittoi osan omistaan kirjoituspöydän laatikkoon josta sitten antoi niitä minulle tai veljelleni pikku hiljaa. Kerran muistan myös omin lupineni käyneeni seillä papan laatikolla. Pappa silloin totesi, että meillä on varmaan hiiriä kun niitä karkkeja on alkanut häviämään, että pitää ostaa kaksi pussia seuraavan kerran kaupalta.

Viili on haudattu talkkunakeon alle.

Edelleen on muuten etsinnässä lasiset viilikulhot, saviset aikanaan löytyi, mutta ne ovat osoittautuneet jatkuvassa arkikäytössä epäkäytännöllisiksi. Pohja on paksu eikä tahdo kuivua, mutta viilintekoon hyvä kun se varastoi kylmää ja pitää kosteutta. Lasiset kuitenkin ostan jos kohdalle osuu. 

Pietarin tuliaisia toivat tänään Sirkka ja Marja-Liisa. Viiniä ei maistettu, se säästynee toiseen kertaan vaikka olisikin sopinut hyvin tarjoamani lohisopan kera, mutta toisaalta hyvää keittoa kelpaa kyllä syödä ihan maidon tai lähdevedenkin kanssa kunhan kaverina on hyvää ruisrevittyä ja juustoa. Aurinkoinen päivä tästä päivästä tuli loppujen lopuksi vaikka aamu oli niin usvainen ja vahvojen pilvien peitossa. Ihan tuntui jo keväälle, mutta vielä saisi kevään tulo viipyä, ettei kasvit lähde kasvamana liian aikaisin. Täällä keski-Suomessa kun pitää muutenkin kevät-töiden kanssa malttaa, kun hallaakin öisin on melkein joka vuosi kesäkäkuun puolen välin asti.

Alyonka- suklaata

Kohtapa muuten maistetaan tuota tuliaisina tullutta Alyonka-suklaata, että joko virolaisen Kalev suklaatehtaan Anneke maitosuklaa kohtaa voittajansa. Eniten pidän juuri Anneke suklaasta, vaikka monia muitakin hyviä on sveitsiläisissä ja suomalaisissa suklaissakin. Tummat suklaat on sitten oma lukunsa, en puhu nyt niistä.

Marja-Liisalta muuten kuulin, että Jyväskylään on avattu Lempiruokaa Tallinnasta -niminen kauppa josta saa virolaisia ja venäläisiä herkkuja. Helsingissähän sellaisia kauppoja oli useita ja kävin niissä usein. Tosin Palokan Citymarketissakin on valikoima venäläisiä herkkuja myynnissä, mutta niistä suurin osa on valmistettu saksassa, eikä seljankan maku ole aivan identtinen, mutta ihan hyviä ja hinta kohdillaan olevia tuotteita nekin. Venäläisen keittiön herkut on ehkä lähimpänä sitä vanhan ajan hyvää ruokaa jolloin käytetiin hyväksi kaikki ainesosat hassaamatta mitään ja mausteet ovat yksinkertaisia, mutta lopputulos aina hyvä. Ja lähellä karjalasta keittiötä. Oman anoppinkin maustevalikoimasta ei löydy kuin suolaa, pippuria, muskottia ja cyrrya- silti ruoka on aina hirveän hyvää.

Ruoka onkin paras tapa tutustua eri maiden kulttuuriin ja onkin mukava laittaa monenlaisia ruokia, mutta pyrin silti suosimaan aina jos mahdollista, kotimaisia raaka-aineita, ostamaan läheltä ja luomuakin silloin tällöin. Tosin omat viljelykset takaavat kesästä pitkälle talveen omavaraisuuden ja pakastimesta on mukava ottaa omaa satoa ja itse kerättyjä marjoja tai sieniä käyttöön.