lauantai 22. maaliskuuta 2014

Strömsöön tahdissa....

Eilen katseltiin viime viikon Störmsö- ohjelma nauhalta ja siinä oli taas mukavia juttuja. Jorma innostui kovasti siinä tehdyistä katkaravuista, joten varasin kaupasta aineet kotiin tälle päivälle ja tein siihen tarvittavaa majoneesia jo hyvissä ajoin iltaa varten. Tarkoituksemme on nimittäin tehdä illalla ohjelman reseptillä katkarapuleipiä. 

Kuva: Strömsö/ Svenska Yle

Tarkoitus on tehdä muuten ohjeen mukaan, paitsi tuon majoneesin suhteen tehdään helpomman kautta. Strömösön ohjeessa kun on ruskistettua voita, mutta minun majoneesi on kopsattu Kotivinkki-lehden ohjeista ja se on niin nopea ja helppo, että helpommaksi ei enään majoneesin teko voi käydä. Tärkeintä on vain se, että teet juuri kuten ohjeessa neuvotaan, eli huoneenlämpöisistä aineksista. Aineiden mittaus, tarvikkeiden esilleotto ja majoneesin valmistus itsessään vie oikeasti vain minuutin. Jos joku vielä tämän jälkeen sanoo, että majoneesin tekeminen on työlästä, niin kyllä ihmettelen kovasti.

Tein ite ja säästin :)

Itse teen tuon majoneesin aina kahdella munalla, siis kokonaiset munat ja kolmella desillä öljyä. Käytän Keiju-rypsiöljyä, mutta mikä tahansa öljy, paitsi oliiviöljy toimii varmasti yhtä hyvin. Ja tietysti määrät puolittamalla saa pienemmän annoksen. Minun mitoilla tulee purkillinen kerralla ja jos oikein juhlavaa ja kuohkeaa haluaa, niin muutamala lusikallisella kermavaahtoa saa vielä hienomman säväyksen.

Störmösön sivulla on koko ohjelma, jossa on myös tuo leipien teko. Sen voit katsoa vaikka tästä linkistä: Strömsööseen.

Iltaa ja leipiä odotellessa tehtiin yhdestä avokadosta, majoneesista ja katkaravuista pienet coctailit. Jaksaa sitten paremmin odotella iltaa :)




No nyt on leivätkin tehty ja maisteltu. Kyllä sillä ohjeella onnistui hyvin ja tehdään toistekkin. Leivät käytetään pikaisesti paistinpannulla ja leivän pohjaan on sipaistu hiukan voita. Siitä tulee erinomainen rapea ja paahteinen maku jonka vastapainona on kylmät ravut ja täyteläinen majoneesi. Tätä pitää tarjota kylässä kävijoillekkin. 




keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Maaliskuu maata näyttää...

Vanha sanonta pitää tavallaan paikkansa, vaikka maata onkin ollut näkyvissä jo hyvän aikaa. Joka paikassa ei ole edes lunta ollutkaan.

Puita on taas lähtenyt tontilta, että sillä saralla hommaa riittää pitkälle kesään. Ja lämmittää tuo puuhomma moneen kertaan kun niitä ensin pilkkoo, kasaa ja lopulta kantaa sisälle takkaan. Mitään muuta kummaa ei sitten ole ollutkaan. 


Tämän kalenterin voit tulostaa itsellesi ilmaiseksi käyttöön sivulta: SHHH MY DARLING


sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Laiska lukusunnuntai.

Pilvinen ja hämärä päivä houkuttelee jäämään sisälle puuhailemaan. Paistelin tänään piirakoita ja tehtiin pikkusiivousta kotona. Perjantaina ja lauantaina kun aurinko näytti kaikki talven aikana siistimättä jääneet paikat, tehtiinkin jo isompi siivous. Kun seuraava aurinoinen ja suojainen sää tulee, sutaisen vielä ikkunat puhtaaksi.

Piirakoita mutustellen ja teetä hörppien on mukava selailla kirjastosta tuotuja kirjoja.


Samovaarisekoitus teessä ja perunapiirunen :)

Upea teos suomalaisesta Art Decosta

Suomalaisuus ja maanläheisyys on kaunista.

Imatran valtionhotelli, ihan kuin linna sadusta.

Kyllä nämä suomalaiset ryijyt on upeita.


Vahän uudenpaa suuntaa, mutta vanhahtavaa.


Sikke Sumarin keittokirja on kestosuosikkini.


Sumarin talo Saarnenmaalla on upea.

Tätä on lueskeltu.

On se vaan komea tuo hirsitalo!

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Mämmiaikaa odotellessa....

Pitkästä pitkästä aikaa ostin kaupasta talkkunaa. Talkkunhaan on nykyään vähän sellainen unohtunut herkku jota soisi enemmänkin käytettävän. Vähän niin kuin mämmi, että siitä joku pitää tai ei pidä. Tosin talkkunalla ei taida olla ihan sesonkiaikaa.
Itselleni talkkuna tuo muistoja lapsuudesta ja mökkisaaressa vietetyt kesät. Mummun ja papan kanssa sitä syötiin, mutta jostain syystä en muista, että söikö sitä sitten laisinkaan esim. veljeni tai äiti. Papan kanssa oltiin ainakin viilin ja talkkunan suurkuluttajia. Viiliä ostettiin tietysti Tottijärveltä Tolpan kaupasta jossa kauppiaspari oli pukeutunut valkoisiin työtakkeihin. Papan kanssa ajettiin kaupalle moottoriveneellä saaresta ja matkaankin taisi mennä aina pari-kolmekkin tuntia kaikkiaan. Kaupan viilistä otettiin myös siemen omaan viiliin joka tekeytyi saunan viileällä betonilatialla.
Viilin päälle lusikoitiin talkkunaa ja sokeria. Marjoja jos oli marja-aika. Jotenkin muistan, että pappa kulhoon tuli useimmiten enemmän sokeria kun sitä talkkunaa. Ja tomaatinkin pappa toppasi aina sokerilautasen kautta. Oli kuulemma muuten niin väkevää.

Pappa oli aika herkkä ostamaan herkkuja. Fazerin sekalaisia pussissa, Kettu-karkkeja, jäätelöä ja leivonnaisia läheisestä Jussilan leipomon kahviosta. Pappa perusteli tätä makean nälkää sillä, että kun pienenä poikana ei oikein mitään saanut ja sota-aikana ei myöskään, niin vanhemmiten kun on kaikkea saatavilla ja rahaa millä ostaa, niin pitihän sitä vähän herkutella. Myöhemmin tajusin, että ne karkit vaikka papan kanssa jaettiin tasan, niin minähän söin omani aika nopeasti, pappa laittoi osan omistaan kirjoituspöydän laatikkoon josta sitten antoi niitä minulle tai veljelleni pikku hiljaa. Kerran muistan myös omin lupineni käyneeni seillä papan laatikolla. Pappa silloin totesi, että meillä on varmaan hiiriä kun niitä karkkeja on alkanut häviämään, että pitää ostaa kaksi pussia seuraavan kerran kaupalta.

Viili on haudattu talkkunakeon alle.
Edelleen on muuten etsinnässä lasiset viilikulhot, saviset aikanaan löytyi, mutta ne ovat osoittautuneet jatkuvassa arkikäytössä epäkäytännöllisiksi. Pohja on paksu eikä tahdo kuivua, mutta viilintekoon hyvä kun se varastoi kylmää ja pitää kosteutta. Lasiset kuitenkin ostan jos kohdalle osuu. 

Pietarin tuliaisia toivat tänään Sirkka ja Marja-Liisa. Viiniä ei maistettu, se säästynee toiseen kertaan vaikka olisikin sopinut hyvin tarjoamani lohisopan kera, mutta toisaalta hyvää keittoa kelpaa kyllä syödä ihan maidon tai lähdevedenkin kanssa kunhan kaverina on hyvää ruisrevittyä ja juustoa. Aurinkoinen päivä tästä päivästä tuli loppujen lopuksi vaikka aamu oli niin usvainen ja vahvojen pilvien peitossa. Ihan tuntui jo keväälle, mutta vielä saisi kevään tulo viipyä, ettei kasvit lähde kasvamana liian aikaisin. Täällä keski-Suomessa kun pitää muutenkin kevät-töiden kanssa malttaa, kun hallaakin öisin on melkein joka vuosi kesäkäkuun puolen välin asti.

Alyonka- suklaata

Kohtapa muuten maistetaan tuota tuliaisina tullutta Alyonka-suklaata, että joko virolaisen Kalev suklaatehtaan Anneke maitosuklaa kohtaa voittajansa. Eniten pidän juuri Anneke suklaasta, vaikka monia muitakin hyviä on sveitsiläisissä ja suomalaisissa suklaissakin. Tummat suklaat on sitten oma lukunsa, en puhu nyt niistä.

Marja-Liisalta muuten kuulin, että Jyväskylään on avattu Lempiruokaa Tallinnasta -niminen kauppa josta saa virolaisia ja venäläisiä herkkuja. Helsingissähän sellaisia kauppoja oli useita ja kävin niissä usein. Tosin Palokan Citymarketissakin on valikoima venäläisiä herkkuja myynnissä, mutta niistä suurin osa on valmistettu saksassa, eikä seljankan maku ole aivan identtinen, mutta ihan hyviä ja hinta kohdillaan olevia tuotteita nekin. Venäläisen keittiön herkut on ehkä lähimpänä sitä vanhan ajan hyvää ruokaa jolloin käytetiin hyväksi kaikki ainesosat hassaamatta mitään ja mausteet ovat yksinkertaisia, mutta lopputulos aina hyvä. Ja lähellä karjalasta keittiötä. Oman anoppinkin maustevalikoimasta ei löydy kuin suolaa, pippuria, muskottia ja cyrrya- silti ruoka on aina hirveän hyvää.

Ruoka onkin paras tapa tutustua eri maiden kulttuuriin ja onkin mukava laittaa monenlaisia ruokia, mutta pyrin silti suosimaan aina jos mahdollista, kotimaisia raaka-aineita, ostamaan läheltä ja luomuakin silloin tällöin. Tosin omat viljelykset takaavat kesästä pitkälle talveen omavaraisuuden ja pakastimesta on mukava ottaa omaa satoa ja itse kerättyjä marjoja tai sieniä käyttöön.

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Hei! Meillä paistoi tänään aurinko!

Aurinko siristeli tänään silmiää ja lämmitti hetken säteillään nukkuvaa maisemaa. Ja oiva päivä puunkaatoon. Etupihalta laitettiin tänään halki, poikki ja pinoon kuivahko koivu. Kyllä pihalla on mukava olla ja puuhailla kun edes vähän paistelee aurinko ja on pieni pakkanen. Yöllä kolme astetta, parisen astetta aamulla, mutta ei päivälläkään ihan plussan puolelle päästy. 

Kerättiin koivunoksia talteen ja maljakkoon sisälle. Muista tehdään muutama oksakranssi tai mitä nyt keksitään. Jorma sahaili myös muutaman kiekon koivun rungosta, että saatiin ulkokäyttöön sopivia alusia. Urakan päälle syötiin höyryävän kuumat hernesopat ja kyllä se ruoka aina parhaimmalta ulkona maistuu. Viivillä jä eväät syömättä kun on touhunnut mukana aamu seiskasta lähtien, uni väkisinkin yllätti ja ehkä vähän vilukin vaikka olikin poronnahan päällä välillä tassuja lämmittelemässä. Ja ihan se tuntui jo aurinkokin tummiin vaatteisiin lämmittävän. Hieno päivä ja hyötyliikuntaa. 







lauantai 22. helmikuuta 2014

Astia-ajatuksia ja vanhat konstit kunniaan!

Täällä kirjoittelu on nyt jäänyt vähälle, monestakin syystä, aika ei aina riitä kaikkeen. Kuten ei ole viime vuosina riittänyt kirpparikierroksiinkaan. Ennen tuli useinkin käytyä ja kierreltyä, yksi syy on varmaan se, että Jore ei ole moisesta hommasta lainkaan kiinnostunut. Minua sen sijaan vanhat tavarat ja eletty elämä kiehtoo. Viimeksi kävin kirpparilla tammikuussa pitkästä aikaa kaupunkireissun yhteydessä. Astiahyllystä löytyi tämä vati joka onkin ollut ahkerassa käytössä kotona. Ja varmaan kesällä vielä enemmän, tuohon on nimittäin helppo laittaa monenmoista tarjottavaa esille. Ja mitä maksoi? No vitosen. Eli edullista :)




En tiedä mitä sarjaa tämä on, muta eipä silä merkitystä kun ei ole aikomusta sitä enempää keräillä. Sievä astia kuitenkin ja sopii monen kanssa ja moneen käyttöön.

Etsinnässä minulla on edelleen viilikulhot, lasiset. Varmaan nekin jostain löytyy aikanaan. Ja toinen metsästyksen kohde on ollut jo pidempään vireillä; nimittäin juustomuotti. Vanha pitäisi olla, mutta ehjä ja jollain tapaa silmää mielyttävä. Ehjä siksi, että haluan tehdä sillä juustoa, mutta uusi ei kelpaa.
Samaiselta kirpparilta löysin myös uuden, jonkun tekemän pärekorin kauppareissuille, hintaan 12 euroa mikä on minusta käsintehdystä kopasta ihan edullinen ja käypä hinta. Ja vielä yksi pikkuoston, pariton ja tassiton sininen venäläinen kahvikuppi lähti matkaan hinnalla 50 senttiä myös. Soma ja sopivan kokoinen kuppi töihin. Siinäpä nämä minun törsäilyt :)

Niin ja palatakseni vielä etsintöihin, niin tämmöinenkin olisi hakusessa:



Ja kannellinen pitää siis olla. Ehkä ei juuri aivan tuon mallista löydy, mutta saman tyyppinen kuitenkin. Jokin aika sitten etsin härkimiä ja löysinkin niitä valmistavan käsityöläisen. Toisesta on tarkoitus tehdä rantasaunalle katosta riippuva pyyheteline. Pitääkin ottaa asiaksi käydä se asentelemassa ja ottaa kuva, että ajatus aukeaa. Ja samaiselta käsityöläiseltä ostin myös retkireppuuni pienen pienen tuokkosen jossa on kansi. Siitä tulee minulle voiaski. Siihen mahtuu voita voipaperiin käärittynä juuri sopivan verran ja täyttää vaatimukset jotka ovat kauneus, käytettävyys ja ekologisuus. Kun tulee huonokuntoiseksi tai rikkoutuu, voi tuupata saunan pesään. Ei synny muovijätetä 

Jos minä saisin päättää, niin meillä ei olisi yhtään muovisia paistilastoja, eikä kuppoja, eikä ainakaan muovisia leikkuulautoja. Jorea taas ärsyttää puukapustani ja lastani, mutta pidän pääni ja niin laatiossa on muovisia hänelle ja minulle puisia. 

Minun silmää mielyttää kaikki kaunis jossa on elämää ja erityisesti viime vuosina olen ollut yhä enemmän kiinnostunut vanhoista talonpoikaiskäyttöesineistä ja astioista. Monet astiat ovat kulkeneet mukanani, vanha raastinrauta toimii yhä hyvin eikä sen käyttämisen jälkeen tarvitse kuin pestä ja laittaa kuivauskaappiin kuivumaan. Ihan toista kuin kaivaa esille yleiskone, asetella kulhot, terät ja suojat paikalleen ja sen jälkeen pestä niitä ja pakata takaisin kaappiin. En tykkää. Ihan tavalliselle vatkaimelle löydän kyllä välillä käyttöä, eihän sitä vispipuuroa käsin niin kuohkeaksi taitaisi helposti saadakkaan. Mutta kerma ja muut vatkaamiset hoidan kyllä ihan käsipelillä. 

Nykyään on muuten kovasti muotia tuo silikooni johon minä en luota lainkaan. On monenlaista vuokaa ja välinettä siitä valmistettuna. Itsekkin sorruin ostamaan pari vuotta sitten sellaisen silikoonisen muffinsivuoan jolle on kyllä monenlaista käyttöä, mutta en silti lakkaa epäilemästä, etteikö niistä jotain aineita irtoaisi käytettäessä. Ja se ajatus ei tunnu päästäni väistyvän. Noihin vuokiin vaan on niin kovin vähän niitä vaihtoehtoja.

Ja vielä etsintälistalla on pari juttua. Nimittäin vanha kunnon varpuvispilä ja eteisluuta. Luutia ei enään tahdo löytyä mistään. Tosin oikein kauniissa esineissä voi olla sekin kääntöpuoli, että niitä ei ehkä raskikkaan käyttää. Niin on käynyt mm. äidiltä joku vuosi sitten joululahjaksi saamani patasudin kanssa. Se on niin kaunis minun silmään ja taiten tehty, että en raaski ottaa sitä käyttöön. Se hakee meillä paikkansa milloin keittiön apupöydältä, milloin lasikaapista, mutta pitkä matka on vielä siihen, että se tulisi ihan käyttöön vaikka hyvä väline olisikin käytössä.

Moneen vanhaan esineeseen voi liittyä myös muisto. Muisto lapsuudesta, mummosta, papasta tai lapsuudenkodista. Jokin esineen nähdessään voi muistaa monta siihen liittyvää tapahtumaa tai tarinaa. Joskus pienikin esine tuo pois menneet ihmiset lähelle. Minulla tälläiset vähäiset muistoesineet ovat papasta vanha papan harmaasävyinen kaulahuivi ja mummusta musta virkattu hartiahuivi jota mummu piti vanhainkodilla ja sairaalassa viime vuosinaan. Toisaalta rakkaiden ihmisten muisteluun ei tarvita esineitä, muistot ovat ikuisesti mukana sydämessä ja mielessä. Mutta siitä huolimatta itsekkin haluaisi omistaa sellaisen hienon papan itse veistämän puuveneen kun mikä hänellä ja mummulla oli aikanaan mökkisaaressa. Ja jos oikein onni potkisi ja rahaa joskus olisi, saattaisimpa sille unelmien puuveneelle laittaa oikein venevajankin.

Näissä merkeissä ja muisteloissa toivottelen leppoisaa lauantai-ilta ja suloista sunnuntaita!