keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Hei! Meillä paistoi tänään aurinko!

Aurinko siristeli tänään silmiää ja lämmitti hetken säteillään nukkuvaa maisemaa. Ja oiva päivä puunkaatoon. Etupihalta laitettiin tänään halki, poikki ja pinoon kuivahko koivu. Kyllä pihalla on mukava olla ja puuhailla kun edes vähän paistelee aurinko ja on pieni pakkanen. Yöllä kolme astetta, parisen astetta aamulla, mutta ei päivälläkään ihan plussan puolelle päästy. 

Kerättiin koivunoksia talteen ja maljakkoon sisälle. Muista tehdään muutama oksakranssi tai mitä nyt keksitään. Jorma sahaili myös muutaman kiekon koivun rungosta, että saatiin ulkokäyttöön sopivia alusia. Urakan päälle syötiin höyryävän kuumat hernesopat ja kyllä se ruoka aina parhaimmalta ulkona maistuu. Viivillä jä eväät syömättä kun on touhunnut mukana aamu seiskasta lähtien, uni väkisinkin yllätti ja ehkä vähän vilukin vaikka olikin poronnahan päällä välillä tassuja lämmittelemässä. Ja ihan se tuntui jo aurinkokin tummiin vaatteisiin lämmittävän. Hieno päivä ja hyötyliikuntaa. 







Ei kommentteja: