Astia-ajatuksia ja vanhat konstit kunniaan!

Täällä kirjoittelu on nyt jäänyt vähälle, monestakin syystä, aika ei aina riitä kaikkeen. Kuten ei ole viime vuosina riittänyt kirpparikierroksiinkaan. Ennen tuli useinkin käytyä ja kierreltyä, yksi syy on varmaan se, että Jore ei ole moisesta hommasta lainkaan kiinnostunut. Minua sen sijaan vanhat tavarat ja eletty elämä kiehtoo. Viimeksi kävin kirpparilla tammikuussa pitkästä aikaa kaupunkireissun yhteydessä. Astiahyllystä löytyi tämä vati joka onkin ollut ahkerassa käytössä kotona. Ja varmaan kesällä vielä enemmän, tuohon on nimittäin helppo laittaa monenmoista tarjottavaa esille. Ja mitä maksoi? No vitosen. Eli edullista :)

En tiedä mitä sarjaa tämä on, muta eipä silä merkitystä kun ei ole aikomusta sitä enempää keräillä. Sievä astia kuitenkin ja sopii monen kanssa ja moneen käyttöön.

Etsinnässä minulla on edelleen viilikulhot, lasiset. Varmaan nekin jostain löytyy aikanaan. Ja toinen metsästyksen kohde on ollut jo pidempään vireillä; nimittäin juustomuotti. Vanha pitäisi olla, mutta ehjä ja jollain tapaa silmää mielyttävä. Ehjä siksi, että haluan tehdä sillä juustoa, mutta uusi ei kelpaa.

Samaiselta kirpparilta löysin myös uuden, jonkun tekemän pärekorin kauppareissuille, hintaan 12 euroa mikä on minusta käsintehdystä kopasta ihan edullinen ja käypä hinta. Ja vielä yksi pikkuoston, pariton ja tassiton sininen venäläinen kahvikuppi lähti matkaan hinnalla 50 senttiä myös. Soma ja sopivan kokoinen kuppi töihin. Siinäpä nämä minun törsäilyt :)

Niin ja palatakseni vielä etsintöihin, niin tämmöinenkin olisi hakusessa:

Ja kannellinen pitää siis olla. Ehkä ei juuri aivan tuon mallista löydy, mutta saman tyyppinen kuitenkin. Jokin aika sitten etsin härkimiä ja löysinkin niitä valmistavan käsityöläisen. Toisesta on tarkoitus tehdä rantasaunalle katosta riippuva pyyheteline. Pitääkin ottaa asiaksi käydä se asentelemassa ja ottaa kuva, että ajatus aukeaa. Ja samaiselta käsityöläiseltä ostin myös retkireppuuni pienen pienen tuokkosen jossa on kansi. Siitä tulee minulle voiaski. Siihen mahtuu voita voipaperiin käärittynä juuri sopivan verran ja täyttää vaatimukset jotka ovat kauneus, käytettävyys ja ekologisuus. Kun tulee huonokuntoiseksi tai rikkoutuu, voi tuupata saunan pesään. Ei synny muovijätetä 

Jos minä saisin päättää, niin meillä ei olisi yhtään muovisia paistilastoja, eikä kuppoja, eikä ainakaan muovisia leikkuulautoja. Jorea taas ärsyttää puukapustani ja lastani, mutta pidän pääni ja niin laatiossa on muovisia hänelle ja minulle puisia. 

Minun silmää mielyttää kaikki kaunis jossa on elämää ja erityisesti viime vuosina olen ollut yhä enemmän kiinnostunut vanhoista talonpoikaiskäyttöesineistä ja astioista. Monet astiat ovat kulkeneet mukanani, vanha raastinrauta toimii yhä hyvin eikä sen käyttämisen jälkeen tarvitse kuin pestä ja laittaa kuivauskaappiin kuivumaan. Ihan toista kuin kaivaa esille yleiskone, asetella kulhot, terät ja suojat paikalleen ja sen jälkeen pestä niitä ja pakata takaisin kaappiin. En tykkää. Ihan tavalliselle vatkaimelle löydän kyllä välillä käyttöä, eihän sitä vispipuuroa käsin niin kuohkeaksi taitaisi helposti saadakkaan. Mutta kerma ja muut vatkaamiset hoidan kyllä ihan käsipelillä. 

Nykyään on muuten kovasti muotia tuo silikooni johon minä en luota lainkaan. On monenlaista vuokaa ja välinettä siitä valmistettuna. Itsekkin sorruin ostamaan pari vuotta sitten sellaisen silikoonisen muffinsivuoan jolle on kyllä monenlaista käyttöä, mutta en silti lakkaa epäilemästä, etteikö niistä jotain aineita irtoaisi käytettäessä. Ja se ajatus ei tunnu päästäni väistyvän. Noihin vuokiin vaan on niin kovin vähän niitä vaihtoehtoja.

Ja vielä etsintälistalla on pari juttua. Nimittäin vanha kunnon varpuvispilä ja eteisluuta. Luutia ei enään tahdo löytyä mistään. Tosin oikein kauniissa esineissä voi olla sekin kääntöpuoli, että niitä ei ehkä raskikkaan käyttää. Niin on käynyt mm. äidiltä joku vuosi sitten joululahjaksi saamani patasudin kanssa. Se on niin kaunis minun silmään ja taiten tehty, että en raaski ottaa sitä käyttöön. Se hakee meillä paikkansa milloin keittiön apupöydältä, milloin lasikaapista, mutta pitkä matka on vielä siihen, että se tulisi ihan käyttöön vaikka hyvä väline olisikin käytössä.

Moneen vanhaan esineeseen voi liittyä myös muisto. Muisto lapsuudesta, mummosta, papasta tai lapsuudenkodista. Jokin esineen nähdessään voi muistaa monta siihen liittyvää tapahtumaa tai tarinaa. Joskus pienikin esine tuo pois menneet ihmiset lähelle. Minulla tälläiset vähäiset muistoesineet ovat papasta vanha papan harmaasävyinen kaulahuivi ja mummusta musta virkattu hartiahuivi jota mummu piti vanhainkodilla ja sairaalassa viime vuosinaan. Toisaalta rakkaiden ihmisten muisteluun ei tarvita esineitä, muistot ovat ikuisesti mukana sydämessä ja mielessä. Mutta siitä huolimatta itsekkin haluaisi omistaa sellaisen hienon papan itse veistämän puuveneen kun mikä hänellä ja mummulla oli aikanaan mökkisaaressa. Ja jos oikein onni potkisi ja rahaa joskus olisi, saattaisimpa sille unelmien puuveneelle laittaa oikein venevajankin.

Näissä merkeissä ja muisteloissa toivottelen leppoisaa lauantai-ilta ja suloista sunnuntaita!