Juu ei se aina satu kohdilleen tuo sää. Silloin paistaa kun on töissä ja vapailla tuntuu aina satavan. Ja vettä on saatu kyllä tosiaan ja ukkosen kera. Ja niitä rakeita. Niitä on tänä kesänä kyllä tullut enemmän kuin koko aikana yhteensä minkä olemme täällä keski-Suomessa asutelleet.
Tänään on sateiden lomassa perattu kukkapenkkejä jotka tuntuvat karkaavan käsistä. Etupihan pyöreässä penkissä jota kutsumme pöllöpenkiksi, on havut aika huonovointisia. Osan leikkasin tänään, osan leikkaamista vielä suunnittelen. Osa istutuksista on kärsinyt kevätauringosta. Kaukaasian maksaruoho joka kukki viime vuonna upean punaisena mattona, on kokonaan hävinnyt penkistä. Samoin on pitkät ottanut kolme kesää sitten istuttamani Salviat. Yhtään ei ole enään noussut. Toiseenkin penkkiikin vain yksi Salvia on sinnitellyt kasvuun. Ja kolmas häipyjä on punainen Bellis. Se hävisi nyt kolmannen kerran, eli taidan uskoa että se ei tällä tontilla viihdy. Kolmena vuonna olen istuttanut sitä uudelleen ja uudelleen, lopputulos aina sama. Seuraavana kevään ei nouse yhtään. Valkoista Bellistä on vielä muutama huonon ja vaalean näköinen yksilö, mutta nekin tosiaan hailakkalehtisiä ja kitusia kasvultaan.
Uusi kukkiva kukka meidän puutarhassa on tuo upea, vanha perena:
rohtosormustinkukka. Siihen olen ollut oikein tyytyväinen. Toiveekkaana istutin niitä viime syksynä sekä ostamistani taimista, että siemenistä. Siemenistä ei tullut yhtään alkua, taimet voivat hyvin ja kukkivat kauniisti. Toivomme kovasti, että ne siementävät ja uusia ruusukkeita puskee ensi keväänä. Mietin vaan, että kun se kerran on kaksivuotinen, eli ensimmäisenä vuonna tulee siemenistä ruusukkeet jotka talvehtivat talven ja toisena vuonna tulee sitten vasta nuo kauniit kukkavanat, niin mitä penkisämme on ensi keväänä jos nämä siementävät? Pelkkiä lehtiruusukkeitako? Pitäisiköhän nyt ostaa vielä syksyllä puutarhalta taimi joka kukkii varmasti ensi vuonna? Sitäkin olen miettinyt, että kun kaikki kasvin osat ovat myrkyllisiä, miten on ollut mahdollista tehdä rohtosormustinkukasta sydänlääkettä? Häviääkö se myrkky ko. prosessin aikana jonnekkin....? Kaikkea tulee tuumailtua tuossa pihassa kuopsutellessa, kuten huomaatte ;) Ja liekö syy ylilämpimän alkukesän kun se nyt jo kukkii ja on kukkinut oikeastaan jo toista viikkoa vaikka oikea kukkimisaika olisi kait heinä-elokuu.
 |
| Sormustinkukat kukkivat. |
Osassa havuja on pahojakin vauroita talven jälkeen. Pahiten ehkä meidän silmäterämme, pihta jonka siirsimme tänne Kangasniemen mökiltä 2007. Joka kesä on ihasteltu sen kauniita ja suuria vuosikasvaimia ja se on ollut pihan ehdoton komistus. Tänä vuonna ilmestyi tuo ruskea alue. Se on osa joka ei toivu ja siitä on nestevirtaus täysin loppu. Leikkaamista on lykätty, on mietitty mikä olisi ylipäätään oikea aika leikata ja etenkin kuinka paljon, mutta se ei lykkää väistämätöntä. Saksiin on tartuttava. Ehkä kasvu on parempi ensi vuonna ja aukko korjantuu muun kasvun myötä. Se jää nähtäväksi.
 |
| Ihan kaikki talvivauriot eivät ole korjaantuneet. |
Meillä on muutama pioni kukassa, äidiltä saatu vanha pioni on itsepäisesti vaihtanut paikkaa, eikä kuki. Sen paikan katson äidin kanssa kunhan tulevat täällä käymään. Olisi mukava saada sekin kukkimaan. Pioneita olisi mukava muutenkin kasvattaa enemmän, ei vain ole oikein sopivaa paikkaa. Tosin olen harkinnut heivaavani osan keltaisista päivänliljoista jotka tosiaan riistäytyvät käsistä. Sateinen ja lämmin kesä lisää vielä kasvua ja penkit rehottavat aika valtoimenaan uusia lehtiä joita tuntuu tulevan koko ajan lisää.
 |
| Pionit sateesta maljakkoon. |
 |
| Yleiskuvaa etupihalta. |
 |
| Ensimmäiset uudet perunat on maisteltu. |
 |
| Salaattiainekset löytyvät kaikki omasta takaa. |
 |
| Kasvihuoneelta basilikaa ja kurkkua. |
Kasvihuoneelta saa nyt hyvin kurkkua. Toinen lajike on taas sitä piikikästä josta joutuu veitsellä sipaisemaan piikkinystyrät pois ja tässä lajikkeessa on sekin huono puoli, että se ei oikeastaan maistu kovin mehukkaalle. Onko sitten vika kasvattajissa vai missä, sitä ei tiedetä, mutta on meillä ollut hyviäkin lajikkeita tässä vuosien varrella. Toinen taimi on mehukkaampi ja siinä ei ole niitä piikkejä. Pitääkin katsoa huomenna, että mitä lajiketta se on, että tietää sitten olla ensi keväänä ostoksilla tarkkana ja etsiä juuri tätä lajiketta.
Meillä on kasvihuoneella myös basilikaa kasvamassa. Itse asiassa tänä vuonna kolmea eri lajiketta.
Thai-basilikaa, tavallista basilikaa ja
Kanelibasilikaa. Tänään harvennettiin kasvua ja meintaan kuivurilla kuivata ne. Pidän itse kovasti basilikan mausta ja käytän sitä paljon. Se sisältää paljon rautaa ja tekee mm. pastaruokaan upean maun. Ja tietysti käy ihan sellaisenaan salaatteihin tai tomaatin kanssa syötäväksi. Tuo Kanelibasilika maistuu miehosti ja tuoksuukin kanelille, Thai-basilika on taas enemmän aasian makumaailmaan viittaava. Kaikille löytyy kyllä käyttöä ja kasvihuoneella ne turvaavat tomaattien kasvua, se on sitä luomutorjuntaa parhaimmillaan, kuten myös siellä kasvavat samettiruusut.
Tässäpä nämä pikaisesti viime päivien kuulumiset. Paljon muutakin olisi vielä kerrottavana, mutta jää nyt seuraavaan kirjoitukseen. Toivotan sinulle hyvää alkavaa heinäkuuta ja ihania kesäiltoja!
~SILMUT
JA SIEMENET KASVATTAA,
LÄMMIN
SYDÄN JA HYVÄ MAA~