Pitkän pilvisen, sateisen ja tuulisen ajan jälkeen on parin päivän ajan saatu nauttia ihanasta auringonpaisteesta. Pihasta on sulanut jo kivetykseltä jäät ja katoltakin tuli tänään roppa kaupalla lunta alas. Järven jää on vielä vahvaa kun yöpakkasia on riittänyt, viime yönäkin oli yli kahdeksan astetta.
Viime päivät ovat menneet myös koulupuuhissa, suoritin ison kasan näyttökokeita ja kirjallisia osia viime viikolla ympäristönhoitajakoulutuksestani ja eräoppaiden kanssa oltiin Saarijärvellä yhdessä enemmän- messutapahtumassa esittelemässä meidän koulua ja luonto- ja eräopaskoulutusta. Meillä oli pihalla Tuntsa-kota jossa paistelimme muurikkalettuja, makkaraa ja keiteltiin nokipannukahvia. Väkeä riitti huonosta ilmasta huolimatta mukavasti, tuuli tosin haittasi tulenpitoa, mutta kyllähän sitä savua välillä ison puuskan aikana kotaan tuli.
Tiistaina oli vuorossa Matkailualan turvallisuuspassin tenttiminen, sellainenkin pitää nykyään olla. Läpi meni ja yksi suoritettava vähemmän. Seuraavat suoritettavat kortit on sitten tulityökortti, anniskelupassi ja hygieniapassi. Ensiapukursseista on ykkönen ja kakkonen, sekä hätäensiapu käytynä, mutta näissähän on niitä päivämääriä, että muutaman vuoden jälkeen saa noitakin alkaa taas päivittelemään. Mutta hyvähän se on nekin ajantasalla pitää, taidot on tietysti tallella, pitää vain toteen näyttää oma osaaminen ja taito. Yleisesti ottaen olen erittäin tyytyväinen, että olen näin vanhemmiten innostunut opiskelusta ja alakin tuntuu omalta vaikka näitä töitä en vielä tällä erää ala tehdäkkään. Ympäristönhoitajan tutkinnon myötä olen saanut paljon uusia taitoja ja yleishyödyllistä tietoa. Luonto- ja eräopaskoulutuksen myötä jokainen koulupäivä on kuin elämys tai retkin, eroa vain se, että ei tarvi päivän päätteeksi maksaa. Olemme jo nyt tehneet hienoja juttuja ja suunnitelleet tulevia retkiä. Itse olen valmistellut jo joitakin opastuksia jotka on tarkoitus vetään näyttötutkintoon vielä tämän kevään aikana. Yksi hauskimmista taitaa olla lapsille suunnittelemani metsäpolku- seikkailu jossa etsitään kultaisia käpyjä, tunnistetaan hyönteisiä ja eläimiä. Voin kuvitella millaista hihkumista tulee kun katselemme ison suurennusluupin läpi pikkuötököitä ja etsimme niitä kultaisia käpyjä oppien samalla luontoon liittyvistä asioista. Kerron näistä jossain vaiheessa lisää, mutta minusta itsestäni tuntuu, että olen valmistumassa maailman hienoimpaa ammattiin mahtavien opiskelukavereiden kanssa ja upeiden opettajien avulla.
No sitten pitää pääsiäistä ja siihen liittyviä askarteluja pitää alkaa pian miettimään kun meillä on taas se perinteinen pääsiäisaskartelupaja jossa minäkin olen ollut ohjaajana. Mitähän kivaa sitä tänä vuonna keksin? Muutamia ideoita on jo mietittynä, osa tietysti haluaa tehdä virpomisoksia ja pajunkissaoksia on kerättävä paljon. Onneksi ne ovat nyt hyvällä kasvulla kun pääsiäinen on myöhemmin, parina vuonna on ollut vaikeuksia saada kerättyä oksia joissa on pajukissoja kun pääsiäinen on ollut niin aikaisin. Täällä ei aina kissat ehdi valmistua niin varhain. Pajuista tulikin mieleeni, että tiedätkö montako lajia pajua Suomessa kasvaa? Varmaan arvaat, että paljon koska pajua on joka paikassa ja erilaista, joten siitä on helppo hiukan päätellä. Pajukasveja on Suomessa yhteensä 26 ja jos kaikki risteymätkin lasketaan mukaan, lajeja on 50. Koko maailmasta löytyy 450 eri lajia, että onhan niitä!
Pääsiäiseksi saadaan meillekkin pieniä poikia pääsiäisenviettoon kun Joren lapsenlapsia tulee, joten pitää miettiä jotain kivaa tekemistä heillekkin. Kukon munimisesta on ollut jo puhetta, sehän se varmaankin tärkein lapsen mielestä on, että mihin se hattu kannattaa nukkumaan mennessä laittaa, että pääsiäiskukko sen sitten varmasti löytää. Miten pieni juttu tuokin perinne joka kuitenkin lapsen mieleen jää tärkeänä tapahtumana. Pandan tehtaanmyymälästähän sitä perinteisesti ollaan käyty hakemassa tarvittavat herkut. Ehkä käymme myös Toivolan pihalla katsomassa kananpoikia ja lampaita, siellä on vissiin taas muutakin mukavaa ohjelmaa pääsiäisen aikana luvassa.
Eipä tässä kummia sitten tällä erää, loppuviikkoa kohti ollaan taas menossa, joten hyvää viikonloppua ja toivottavasti aurinkoisia ulkoilupäiviä!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti