keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Puutarhaohjelmia ihastelessa.

Eilen aloitettiin katselemaan viime kevään ja syksyn äänitteitä ruotsalaisesta puutarhaohjelmasta nimeltä Puutarhakeskiviikko. Silloin kun puutrhaohjelmat alkavat telkussa, on myös sensonki ulkona päällä. Pitää ehtiä tekemään eikä ihmettelemään. Siksi olisikin mukava katsoa niitä puutarhaohjelmia silloin kun siihen on aikaa,  eli juuri tammi- helmi-maaliskuussa. Aikaismmista vuosista viisastuneena olemme nauhoittaneet niitä digiboksille odottamaan näitä talven hiljaisia hetkiä.

Pikainen silmäily Ylen ojelmiin ei antanut vielä mitään viitteitä, että onko sieltä millaisia puutarhaohjelmia tälle keväälle tulossa. Toivottavasti kuitenkin jotain on. Viime kevään ohjelmista jäi päälimmäisenä mieleen juuri tämä Puutarhakeskiviikko kun siinä mukavasti tehdään ja unelmoidaan siinä välissä. En niinkään välitä niistä ohjelmista joissa tulee puutarhuri ihmisten pihoihin ja pistää isolla rahalla ja isoilla koneilla pihan kuosiin. Tosin niistäkin ohjelmista saa aina ideoita ja vinkkejä, mutta mieleisempää on katsottavaa on ne ohjelmat joissa tehdään pieniä hommia ja istutuksia kerrallaan ja tietysti jaetaan hyviä vinkkejä. Sellaista se meidän tavallisten pihapuuhastelijoidenkin arki on. Pieniä projekteja ja haaveilua.

No tietysti ohjelma laukaisi myös ajatukset siitä, että mitä keväällä maahan laitetaan. Kävin katsomassa hyötykasviyhdisyksen sivut ja siellä on jo nettiversiona siemenkuvasto. Kasvihuoneele sopivat kurkkulajikkeet on vähentyneet entisestään ja tänä vuonna haluamme kurkun joka on oikeasti makea ja hyvä eikä enään niitä piikikkäitä kasvihuonekurkkulajikeita jotka eivät oikeasti maistu yhtään miltään. Ja toinen mikä on kanssa varmaan, niin Tanskan vienti- nimistä tomaattia ei tänä vuonna osteta. Se ei täällä keski-Suomessa ehdi valmistua ikinä ja parina vuonna on tullut joku laikkutautikin siihen. Parhaiten ovat menestyneet lajikkeet kuten päärynätomaatti (keltainen), kirsikkatomaatit, tavalliset pensastomaatit ja siemenestä Jorman kasvattama Italialainen lajike jonka nimeä en juuri nyt muista.
Kävin katsomassa mm. Exotic Gardenin sivuja, siellä näyttäisi olevan toinen Italialainen lajike myynnissä, näyttääkin muodoltaan lähes samalta kuin tämä mitä meillä oli. Ja muitakin mehukkaan näköisiä uutuuksiakin olisi tarjolla. Ehkä päädymme sieltä tilaamaan jotain ja toinen sivu jossa katselin mm. kurkkulajikkeita on tuo Siemankauppa.com jossa kylläkin on myynnissä Lord Nelsonin siemeniä joita saa kyllä näiltä seuduilta kaupoistakin.

Ja muuten, niissä esimmäisissä siemenostoissa saakin olla kaupoissa tarkkana. Ensimmäisenä myyntiin tulee meitä innokkaimpia varten viime vuoden varastoja. Siinä saa katsoa tarkasti päivämäärät jos meinaa saada itävää tavaraa. Useimmat kaupat myyvät varastot ulosheittohinnoilla syksyisin, mutta joissakin liikeissä näköjään laitetaan talveksi varastoon ja tuodaan ensin ne vanhat hyllyyn. Sitten tulee vasta uusia siemeniä. Tosin valveutuneina ja homman äkänneinä ollemme syksyisin ostaneet siemenet halvalla alesta jos niissä vain on päiväystä riittävästi. Tässä syksyllä ostamisessa on sekin hyvä puoli, että on hyvässä muistissa ne lajikkeet joiden kasvu onnistui hyvin. Keväällä ei enään kaikkia ole saatavilla jos valikoima ja lajikkeet vaihtuvat, taikka sitten puutarhurin muistilevy on tyhjentynyt, eikä millään muista mikä oli hyvä lajike. Muistiinpanot auttavat, mutta kokemuksesta voin sanon, ettei niitä tule aina tehtyä.

1 kommentti:

Ulla kirjoitti...

Hei!
Olen kanssasi samaa mieltä noista tv:n puutarhaohjelmista. Minä myös katselen vanhoja jaksoja , kun ei telkusta uusikaan tule...
Hyvää kevään odotusta sinulle!
T.Ulla