Siemenperunoiden valikointi onkin tarkkaa puhaa, toiset tykkäävät, että pienistä tulee hyvät perunat, meillä taas on kokemusta, että mielummin isot siemenperunat kuin pienet. Iso on voimakkaampi ja siinä on enemmän varastoituneena kasvuun tarvittavaa voimaa. Tänä vuonna on ajateltu kokeilla myös viime vuonna kuulemaamme kikkaa, jossa vakoon pohjalle laitetaan turvetta. Näin välttyisi kuulemma perunaruvelta. Mene ja tiedä, mutta meinataan kokeilla. Turvetta kun tarvitaan muutenkin mm. kanoille kylpemiseen ja muutenkin istutuksiin.
Pitää muistaa myös naapurin Tuovin vinkki, että sipulipenkkiin kanssa ennen istukassipulia sitä tuhkaa. Näin ei pääse juurimato nakertamaan. Meillähän viime vuonna kävi ekan kerran niin. Sateisella kesällä saattoi olla kyllä jotain osaa siihen, että juurimadot voivat niin hyvin.
Lunta on vielä, mutta nyt pääse jo tarkastamaan tontin kasveja ja hyvällä alulla on yhdessä penkissä sipulikukat. Vihreää versoa näkyy paljon. Jorma leikkasi jo huonot vatunvarret ja viime syksystä jääneitä heinäkasveja siistimmiksi. Omenapuita ei ole nyt enään jänis päässyt puremaan, mutta kolme omppupuuta menee tämänkin talven tappioon. Ne verkot pitäisi olla kolme metriä korkeita ettei jänikset pääse niihin käsiksi. Ensi vuonna taas vielä huolellisempaa suojausta. Myyristä ei ole ollut haittaa, muutama on loukutettu talven aikana, mutta niitä ei tosiaan nyt ole. Niitä varten laitettiin syksyllä omenapuiden juurille vielä hiekkakerros ja puihin runkosuojat. Varma on aina varmaa :)
Mitäpä sitä muuta kummaa sitten... ei kai juuri nyt muuta. Rantasaunalla on nukuttu pari yötä, mutta joudutaan palaamaan varmaankin takaisin omaan makkariin kun tuo säätiedotus lupaili niin sateisia ja koleita päivä. Koirat ainakin tykkäävät siellä olla ja Viivi juoksee innoissaan rantapenkkaa ylös ja alas. Sissi vanhempana tyytyy seurailemaan nuoren koiran puuhia, mutta nukkuu päivisin mielellään auringossa vahtipaikallaan etupihan kuistilla.
Kevättä odotellen ja lomaa....

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti