keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Maaliskuu maata näyttää, huhtikuu kaiken kotiin kertyneen pölyn ja lian.

Aurinkoiset päivät ovat tehneet selväksi myös sen, että mistä on talvena aikana ollut onnellisen epätietoinen. Pöly, tahrat, lika.... outs! Kun on pimeää suurimman osan ajasta, ei huomaakkaan kaikkea vaikka tuleekin viikkosiivo tehtyä. Nyt auringon valo on armottomasti tuonu esille kaiken mitä ovien pielissä, kaappien ovissa ja pienissä kulmissa on kertynyt. Eka kierros toluvesirievun kanssa ei vielä tuonut toivottua puhtautta ja loistetta, joten otin kasan uusia ja puhtaita riepuja ja kävin ovet- ja oven pielet vielä kerran läpi. Suurin syyllinen mustiin tarhoihin ovien alareunassa on kyllä meidän koirat jotka nuuskivat ovennurkkia ja töhnäävät niitä kuonoillaan. Muu töhnä menee isäntäväen piikkiin :)

En jaksa lakata ihmetellemästä, että miten ihmiset joiden kodit ovat valkoisia kauttaaltaan ja kaikki kalusteetkin valkoisia, oikein pärjäävät?? Itse ole puhunut jopa meidän väliovien maalamisesta joksikin muuksi kuin valkoiseksi. Kun katselee esim. ulkolaisia sarjoja, Emmerdale, saksalaiset sarjat jne.... näkee paljon värikkäämpiä koteja kuin meillä täällä Suomessa. Värejä käytetään ovissa ja seinissä paljon rohkeammin. Katseleppa uusin silmin telkan sarjoja, niin huomaat mistä puhun. Mutta valkoisen ystävät tietenkin laittavat kotinsa oman maun mukaan, kuten minäkin :)

Ei auta, ei auta. Yritän saa pian tehtyä niin pääsen vielä aurinkoisesta päivästä nauttimaan itsekkin.

Kuva: Huiskula. 





Ei kommentteja: