Inventoimme myös tänään pakastinta ja laskettiin, että muikunmätiä on oikein hyvästi vielä jäljellä. Sitähän voisi paistella pääsiäisenä vaikka blinejä muurikkapannulla. Olisi kiva tapa viettää aikaa ulkona paistelemalla herkkuja ja paistatella päivää samalla. Aurinkoa tässä tarvitaankin kalpeaan naamaan ja pitkän talven jälkeen sydäntä lämmittää aurinkoinen päivä!
Muutama sana kanasista. Muninta alkaa olla nyt hyvällä vauhdilla, tähän päivään asti on tullut vain yksi muna päivässä, mutta tänään munia oli kolme. Eli joku muukin on alkanut nuoren kanan kanssa munimaan. Aivan mahtava juttu se. Munia on nyt reilun viikon aikana tullut siis 11 munaa yhteensä.
Muutenkin kanat vaihkuttavat kovin touhukkailta ja virkeiltä. Tänäänkin kun menimme viemään ruokaa, niin oli kova kuopsutus ja papatus päällä. Meidän kukkomme Danny roikkui kaula pitkällä orrella ja kurkki ikkunasta, että johan sieltä viimein tullaan ruokien kanssa :)
Jorma on kasvattanut herneenversoja ja siitä on saatu kanoille kaivattua vihreää ruokavalioon, mutta toki heille maistuu hyvin erilaiset salaatit, makea paprika, liotetut herneet, persilja, tilli ja yllättävintä; myös basilika häviää nopeasti. Tänään oli myös banaania ja siitä käytiin pientä kisaakin.
Paikkoja siistiessä ja ruokinta-automaattia täytellessä kanat ja kukot lähtivät uteliaana kohti ovea ja olivat kovin kiinnostuneita kurkkimaan siitä ulos kun Jore toi heille juomavesiastiaa. Kovasti taitaa kanoillakin jo mieli tehdä kurkistamaan ulos ja katsomaan aurinkoa. Ehkä lähipäivinä saisimmekin antaa niiden hiukan jalotella navetan läheisyydessä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti