lauantai 14. helmikuuta 2015

Hyvää ystävänpäivää!






Miten kuvata osaisin ystävyyden? 
Se on lämmin leipä tai tuliaispulla,
ovi avattu ystävän tupaan tulla,
se on tarinatunti, kahvihetki,
merenrantaan suunnattu uintiretki.

On annettu aika,
tunti tai kaksi,
ja kaivattu korva kuuntelijaksi.
Se suo toivoa astua aamuun uuteen
yli maiseman katsoa ikuisuuteen.

Hyvää ystävänpäivää rakkaat ystävät.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Paljon kerrottavaa, vähän aikaa....


Niin se taas hurahti pari viikkoa ennen kuin huomasikaan. Koulua on taas käyty, ensiapukurssi EA2 on nyt suoritettu, joten kaikki on taas tuoreessa muistissa jonkin aikaa. Pääpaino tällä vaativammalla kurssilla on hätäensiavussa jossa harjoiteltiin ja opettiin rankkojakin juttuja. Oma tehtäväni oli kurssi lopuksi pelastaa äiti ja pikkuvauva joista äiti oli tajuttoman ja lapsi eloton huoneessa jossa oli häkää. Pisti miettimään kun joutui tekemään valintoja, kummasta aloittaa ensin. Valitseeko oikein jos pelastaa äidin ensin ja aloittaa elottoman lapsen elvyttämisen ja ehtiikö elvytys sitten vielä sen jälkeen ajoissa. Aivot jos ovat ilman happea yli kuusi minuuttia, alkaa tulla jo pysyviä aivovaurioita. Aikaa ei siis tositilanteessa ole hukattavissa.
Näistä tuli mieleen monenlaista ajatusta kun ajelin vaikeassa kelissä koululta kotiin päin. Tosin osa kurssilaisista pääsi tai joutui... harjoittelemaan heti käytännöntaitoja kun sattuivat ensimmäisenä aamulla kolaripaikalle jossa toisen auton matkustaja oli shokkitilassa ja mahdollisesti saamassa sydänoireita. Hyvin osasivat kurssikaverit toimia ja apua saatiin nopeasti paikalle. Aamulla keli olikin ihan kauhea verrattuna iltapäivää jolloin ajelin takaisin. Yli kaksikymmentä kilsaa peilijäisellä tiellä aamuhämärissä ei ollut mukava ajo vaikka taivaanranta alkoikin hienosti punertamaan ja aurinko nousi hämyisessä aamussa. Kotiin ajellessa oli tie jo suolattu ja hiekotettu, joten oli huomattavasti helpompi paluumatka.

Näyttökokeisiin valmistautuminen on kovassa käynnissä ja kirjallisia tehtäviäkin on ollut, joten on tullut vietettyä paljon aikaa läppärin äärellä. Kulttuuriympäristötehtävän tein minulle tutusta ja mieleisestä aiheesta; Toivolan pihasta. Sitä oli mukava tehdä kun kohde on näinkin kiinnostava.

Perinnemaisema ja kulttuuriympäristö- tehtäväni

Tässä on tullut viime päivinä istuttua...




Laskiaispullaa ennakkoon.

Vanha ja hyvä. Ei sotkeennu kädet raastaessa.


Toki välillä on tehty keittiöhommiakin. Iso kattila borschkeittoa pakkaseen ja osan kävi hakemassa poikani jolle keitto maistuu myös. Jorelle pitää taasen tehdä näinä keittopäivinä jotain muuta, ei oikein ymmärrä tämän herkun päälle.

Lunta talonpäädyssä.

Lumihanki on hiukan laskenut kun tuli nämä suojasäät tai no, miksi niitä sanoisi kun lämmintä on ollut parhaimmillaan +4 astetta. Aurinko on jo sulattanut ja kuivannut rappuset, siinä onkin varsin mukava istuskella ja nauttia kevätauringosta. Koiratkin viihtyvät hyvin ulkkosalla ja suojalumesta pitää tehdä niille lumipalloja joita on selvästi kiva talloa tassuilla.

Omenapuiden ympärillä olevia verkkoja on nosteltu ja ympäristön lumia on tallottu, ettei jänikse pääse puiden kimppuun. Lunta on niin paljon, että yksi jänis oli keksinyt kiivetä ison kiven päälle jossa on lunta paljon ja siitä kurotella oksiin jotka olivat verkon reunoilla. Onneksi Jore huomasi sen heti tuoreeltaan ja verkkoja on keritty nostelemaan ja kivien päältä on lumet pois, joten ainakaan samoille apajille on turha yrittää enään. Onneksi oli jänö purrut vain oksien päästä, ettei runkoa. 

Tässäpä pikaisesti kuulumiset, iloisella mielellä kohti loppuviikkoa!

perjantai 30. tammikuuta 2015

Talvinen, ihana viikko.

Mennyt viikko meni taas hurjan nopeaan kun oli koulua, tällä viikollahan alkoi luonto- ja eräopastutkintoon tähtäävä koulutus joka jatkuu ensi vuoden keväälle asti. Eli paljon mukavia hetkiä luonnon, ihmisten ja uusien asioiden äärellä. Kerron niistä kuvin vähän myöhemmin viikonlopun aikana, poikkesin tänne nyt vain tällä kertaa toivottamaan hyvää viikonloppua!


Jos jäät odottamaan
sitä täydellistä hetkeä,
jolloin kaikki on vaaratonta ja varmaa,
saat ehkä odottaa turhaan.
Vuoret jäävät kiipeämättä
ja kilpailut voittamatta
tai kestävä onni saavuttamatta.

-Maurice Chevalier-

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Viime viikolla koulua, tällä viikolla lomaa ja pieniä puuhia.

Viime viikko hurahti koulussa, eli ulkohommia. Opeteltiin moottorkelkan käsittelyä, käytiin tekemässä latupohjia, tutustuttiin talvikalastuksen saloihin ja laskettiin puustoa. Viikko meni taas niin nopeaan. Tässä muutamia kuvia,


Ensin teoriaa...

Sitten kelkkaan ja hommiin...


Kaksi kuhaa saatii verkoista.

Luminen maisema on lumoava.


Ja tietysti nokipannukahvit.

Opettajamme Kani opastaa.


Tässä tulevaa luonnonsuojelualuetta jota kartoitimme.




Rajat ja pyykit piti tutkia tarkasti.

Kouluviikon puitteissa kävimme myös tutustumassa uuteen, tulevaan Metso-suojelualueeseen. Siihen liittyen kartoitimme jo osan alueen puuston joka tarkoittaa siis käytännössä puiden ja metsän arviontia halkasijan ja korkeuden avulla. Kartoittettiin männyt, kuuset, koivut, haavat ja muut lehtipuusto. Hieno metsä se olikin, oikein kunnon vanhanajan sekametsä jossa yksi merkittävä, hieno kuusikkokin. Alueen omistaja tulee vapaaehtoisesti suojelmaan tämän alueen ja se liitetään Metso-ohjelmaan. On hienoa seurata hankkeen kulkua ja toteutumista alusta alkaen ja olla mukana myös sitä tekemässä.

Multialla on toinen vastaava hanke saanut hienon päätöksen. 60 hehtaarin alue liitetään Metso-ohjelmaan, siitä voi lukea tästä: Multialle merkittävä metsänsuojelualue.
Vastaavasti Keuruulla hakataan hurjaa vauhtia alas vanhaa metsää kun Keuruun varuskunta on lopetettu. Ehkä olet lukenut tai nähnyt pätkän uutisissa, mutta jos et, aiheesta lisää tässä: Metsähallitus hakkaa Metso-ohjelmaan kelpaavaa metsää Keuruulla. Tämä on erityisen huono juttu siksi, että armeijan hallinnassa ollut arvokas, vanha metsä on kaikessa hiljaisuudessa kaadettu kun samanaikaisesti yksityiset henkilöt ponnistelevat vanhojen metsien suojelemiseksi. Toivottavasti tähän löytyy joku komporomissi pian.

No sitten vielä pari kuvaa tämän päiväiseltä kävelylenkiltä omilla kulmilla. Ihana pakkaspäivä, onneksi sattui edes kännykkä mukaan jolla näpsäsin muutaman kuvan alkumatkasta. Tein lenkin yksin koska pakkasta on parikymmentä, eikä koirat oikein näillä keleillä pitkiä lenkkejä tarkene. Jotainkin katkenneita latvoja, ehkä Ilveksen jäljet (pienet, mitä ihmettelin...), mutta ei sitten muuta. Kävin kyllä katsomassa parikin paikkaa jossa tavallisesti on teeriä, mutta ei lykästänyt tällä kertaa. Taitaa olla lintukanta todella pienessä huonojen pesintävuosien jälkeen. Kylmä ja sateinen kevät verotti poikaslukua, eikä kanta ole ollut näin huono vuosiin metsäkanalinnuilla kuin nyt täällä keskisessä Suomessa.

Kohta voi alkaa kuuntelemaan iltaisin, että kuuluuko pöllöjen ääniä, alkaa olla se aika pian.

Omilta nurkilta talvikuvia.
 



Oikein hyvää loppuviikkoa ja nautitaan talvesta!


torstai 8. tammikuuta 2015

Uusi perheenjäsen Miina.

Meillä nuppiluku pirtissä lisääntyi yhdellä koiralla kun pari päivää sitten Jorma ja Antti järjestivät oikein jymy-yllätyksen. Sanoivat lähtevänsä jotain autoa hakemaa Lahdesta, mutta olivatkin livahtaneet Nousiaisiin hakemaan 3,5 kuukauden ikäistä kaniinimäyräkoiranpentua jollaista olemme Jorman kanssa jo melkein vuoden päivät etsineet. Meidän kääpiömäykkytyttö Viivi on vanhan mäykkymme, Sissin kuoleman jälkeen ollut ilman kaveria ja kyllä itsekkin on kaivattu toista koiraa siihen kotiin touhuamaan. No, nyt on touhua ja tohinaa yllin kyllin kun tämä pikkukoira onkin ihan mahdoton menijä ja Viivikin siinä sivussa on kovasti piristynyt. Jos ei syödä, juostaan tai leikitään. Ja ulkonakin onneksi vain aste, pari pakkasta joten voidaan ihan rauhassa opetella sisäsiistiksi kun ei pakkanen haittaa pissareissuja ja ulkonaoloa. Parempia kuvia tulee myöhemmin, tässä nyt kuitenkin jotain.

Kotimatkalla autossa.

Miina tuumii.

Viivin kanssa leikeissä.

Ja sitten vähän unta.

Toinen asia josta sain tiedon tänään, on se, että minut on hyväksytty eräopaskoulutukseen joka sopivasti täydentää tätä nykyistä, vielä käynnissä olevaa koulutustani. Kurssi aloittelee 27. tammikuuta, että hiukan päällekäisyyttä tulee tuon toisen kurssin kanssa, mutta pitää kiriä tehtävät alta pois,niin ei tarvitse sitten enään suorittaa kuin pari näyttökoetta. Näytöt ja tehtävät on joka tapauksessa suoritettuna maalis-hutikuun aikana, joten hyvin ehtii puuhailemaan ja olen varannut vähän lomapäiviäkin sitä varten, että saa tehdä rauhassa tehtävät alta pois. Jorma kannusti jatkamaan opiskelua ja on ollut mukana tukemassa tässä nykyisessä koulutuksessakin koko ajan, mikä on tosi hieno juttu. Ja on ollutpaljon sellaisiakin reissuja, luentoja ym. joihin Jorekin on voinut tulla mukaan koska hänelläkin on kiinnostusta näihin ympäristö- ja luontoasioihin. 

Katselin tuota kurssiohjelmaa ja siellä on varsin mukavasti erilaisia retkiäkin tarjolla ja koko koulutus huipentuu keväällä 2016 kymmenen päivän vaellukseen Ruotsissa tunturilla. Uskon, että mukavaa tulee olemaan ja osa asioista on tuttujakin tämän toisen koulutuksen kautta ja vissiin vähän helpotustakin sitä myöden kursseihin.

Ensi viikolla kuitenkin vielä opiskelemaan lahopuujuttuja, ulkoilureittien rakentamista ja mm. tiistaina lasketaan jään alle verkot jotka koetaan perjantaina aamusta. Opettajan mukaan varma kuhapaikka, toivottavasti, vaikka haukikin olisi kova sana kun siitä tykkään paistettuna eniten. Mukava on nähdä taas kurssikaverita ja pian meidän yhteinen taival päättyy kun on enään pari yhteistä lähiviikkoa jäljellä. Surulinen uutinenkin ennen joulua tuli, yksi meidän kurssilaisista menehtyi nopeasti maksasyöpään, eli näin arvaamatonta tämä elo on- taas hyvä muistutus siitä, että pitää omassa elämässä miettiä mikä on oikeasti tärkeintä ja tehdä niitä. Tietysti arki, velvollisuudet ja työ vievät oman siivun ajasta, mutta jäähän sitä aikaa vielä senkin jälkeen mukaviin asioihin käytettäväksi. 


tiistai 6. tammikuuta 2015

Rantasaunalle uutta ilmettä.

Kerkesin nappaamaan tuon edellisen postauksen jo kiinni, joten laitan omana juttunaan. On Joren kanssa meititty mitä rantasaunan kammarin kanssa tehtäisiin, Verhoja on pyöritelty monenmallisia ja värejä, mutta ei ole vielää mieleistä löytynyt. Ajateltiin kylläkin ehkä jotain laskosjuttua jolla ei peitettäisi maisemaa ja näkyvyyttä, mutta toisaalta tulisi pehmeää ilmettä. Pitää miettiä vielä. Muut jutut on sitten jo aika taputeltu, eli kun kotona on pehmeää ruskeaa, vihreää ja tummaa puuta, päätettiin tehdä saunakamarista tyystin toisen värinen. Toisaalta hallitsevia värejä ovat musta kamina ja musta tv. Mustaa löytyy myös äidin kanssa ostetuista rautaisista hyllynkannattimista jotka löydettiin pienestä puodista Teijolta vuosia sitten. Ja niitä miettiessä keksittiin, että yhdessä tyynyssähän on oikeastaan kaikki ne värisävyt joita sinne kaivataan. Mustaa reilusti, pellavan vaaleaa vitunen, valkoista vähäsen, harmaata reilusti ja ripaus ruskeaa. Ruskeaa tulee ikkunan puista, Pentikin isosta ruskeasta punoskorista ja kattopalkista. Mustaa ja harmaata takan ja telkun lisäksi ostetaan kaupasta ja tömmöisiin valintoihin sitten päädyttiin:

Ikealta löytyy pieni pöytä jonka ääressä voi juoda kahvit, nauttia iltapalaa tai tehdä tarvittaessa pikkupuhteita, askarrella tai olla läppärin kanssa. Yksi tuoli istumiseen riittää tuollainen puinen, toinen voisi olla esim. jo pitkään katselemani korituoli jota voisi täydentää saalilla tai harmaalla, pitkäkarvaisella lampaantaljalla. Puinen tuoli tarvitsee myös istuintyynyt joka löytyy myös Ikealta.
Mehän ollaan siellä pääasiassa kahden tai jos vieraat ovat, niin heitäkin on tavallisesti kaksi yöpyjää, enempää ei pieneen tupaan mahdukkaan. Että hyvin riittää tuo istuimien määrä. Jos väkeä sattui olemaan enemmän, voi aina sängyllä istua pari henkeä. 


Kuva. Ikea

Kuva: Ikea

Kuva: Ikea

Kuva: Ikea

Anopin vanha valkoinen levitettävä laveri vuodelaatikkoineen istuu hyvin ja mahtuu olemaan nykyisellä paikallaan. Sitä päivitetään tekstiileillä jotka tilattiin H&M- verkkokaupasta.
Sieltä löydettiin sävyihin sopiva sängynpeite/ torkkupeite, kaksi pellavaista mustaa tyynyliinaan koristetyynyihin, yksi pellavan värinen meillä jo saunalla onkin, sekä harmaat matot. 

Kuva: H&M home

Kuva: H&M home

Kuva: H&M home

Kuva: H&M home

Vanhoja pussilakanoita ainakin nyt talvella hyödynnetään mitä on ostettu viime talvena Ellokselta. Niiden aihe on mieluinen ja värit sopivat tähän uuteen suunnitelmaan. Lisäksi löytyy vielä puunvärinen, lakattu renginkaappi semmoinen kulmahommeli. Se ostettiin käytettynä Suonejoelta Kodin Fiilis-sisustusliikkeestä joka myy sekä uutta, että vanhaa sisustustavaraa. Se maalataan väreihin sopivaksi, joko tumman harmaaksi tai vaaleammaksi harmaaksi. Väri on vielä auki kun ei olla käyty rautakaupassa värikarttoja katsomassa. Ja Ikean ostokset on vielä Ikealla, se vaatii reissun Tampereelle, mutta eikös sitä sanota, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty? Ja mikä tuo puukiekko on?? No, se vaan on puukiekko. Se on monikäyttöinen. Joko tarjoiluun tai alustaksi asetelmille tai jollekkin. Me nimittäin tehtiin monenlaisia sahauksia syksyn mittaan ja ajatuksena tehdä tuollaisia kiekkoja eri käyöttöihin. Osa ihan jees ja onkin käytössä, mutta sisällä tuppaavat vähän vinoutumaan. Ehkä ne pitäisi jotenkin saada painon alle, en tiedä miten, mutta semmoinen tuntuma on.

Tässähän nämä meidän sisustussuunnitelmat sitten on. Ja hintaa tuli hankinnoille n. 150 euroa H&M myymälästä ja Ikealle hujahtaa n. 220 euroa. Lisäksi tarvitaan maalia. Muut löytyykin sitten kotoa. Eli lomaviikkoja odotellessa, että pääsee puuhailemaan.


Hyvää loppiaista!



Tämän maiseman syliin synnyin
metsän kämmenelle
Opin hengittämään sen tahtiin
Syvään. Kiireettä.
Opin sen askeleet. Laulut.
Sen osaksi juurruin.
Opin näkemään metsän puilta,
puut metsältä.
Kuulemaan perhosen lennon,
näkemään tuulen liitelyn
niityn yllä.
Nyt missä tahansa,
mutta kotona tässä maisemassa.

 -Maaria Leinonen-