Kiireisen viikon puuhia.

Hirveästi töitä ja ihan liian vähän vapaa-aikaa. Jotain on kuitenkin ehtinyt sateiden ja rakeiden lomassa ulkonakin puuhaamaan. Tässä tarina menneestä viikosta kuvina.

Kirjastosta uusia kirjoja luettavaksi. 

Työkalut kätevästi käsillä ja sateensuojassa.

Lupiinit ulkona pöydällä.

Lempipaikka kasvimaan reunassa.

Peiton alla on porkkanaa suojassa porkkanakempiltä.

Salattiia ja retiisiä saa  jo syötäväväksi.

Äidin lahjaksi antamat kyltit käytössä. 

Sipulit ovat lähteneneet laiskasti kasvuun.

Kaapit järjestykseen ja kupit ojennukseen.

Juhannusruusu otti varaslähdön.

Meillä saadaankin nauttia jo ensimmäisistä avautuneista juhannusruusuista. Ihmellistä! Tavallisesti ne avautuvat vasta pari viikkoa juhannuksen jälkeen ja yleensä vielä niin, että ensin avautuvat juhannusmorsiammen nuput ja vasta sitten tämän varsinaisen juhannuruusun nuput. 

Juu ja kesäkeittoa tietysti kesäpäivän kunniaksi, vaikkakaan ei ole vielä oman kasvimaan antimia mistä tehdä, mutta niitä odotellessa kelpaa kyllä kaupasta ostetut. Tässä on nyt pari lautaskuvaa lähinnä siksi, että en lakkaan ihastelemasta vanhojen astioiden ajottomuutta. Kuvassa olevat mitkä lie nimeltään, vanhat 50-luvun Arabian lautaset kuitenskin, ovat minut silmääni ihmeen kauniit. Ja tosiaan niin monikäyttöiset ja ajattomat. Ajatetella, että yli 60 vuotta vanhat arkilautaset ovat edelleen niin hyvät ja mieleiset. Eläköön laatu! Uudet astiat eivät tahdo kestää montaakaan vuotta nykyään. Mikähän siinäkin on??

Sesonki päällä, ei jouda kirjoittelemaan.

Miten ihmeessä iski tälläisen kiiruun päälle? Ilmat lämpenivät niin nopeasti täällä Keski-Suomessakin, että tuli kiire laittaa kasvihuone kuntoon, kasvimaahan kaikki istutettavat ja pari uutta kasvimaatakin tehtiin kun innostuttiin taas hiukan liikaa.... ja vesipumppu on laulanut rannassa aamusta iltaan kun joka paikka huutta vettä. Pieni sadekuuro tässä oli, mutta sillä ei kasvien tilannetta pelastettu. Eikä sateita kait ole edes luvassakaan lähipäivinä.

Mitäpä sitä sitten muuta on tapahtunut?? No, kanalassa ainakin sen verran, että Ritu (Brahma-tyttö joka aloitti keväällä munimisen) on päättänyt alkaa hautomaan munia. Viides päivä on nyt menossa, eli kun hautominen kestää 21 vrk:ta, niin pieniä tipuja olisi kuoritumassa sitten 18 tai 19.6. aikoihin. Aluksi Ritu on ilmeisesti muninut pesään muutaman muna, mutta nyt munia on kymmenen ja osa on eri kokoisia ja värisiä kun Ritun pyöräyttämät munat ja se johtuu siitä, että pesä on muillekkin kanoille mieleinen ja ne tunkevat sinne väkisin munimaan. Ja Ritu on ottanut asian siltä kantilta, että ei muuta kuin siipien alle vaan kaikki liikenevät munat. Eilen ihmeteltiin myös kun Ritu lähti neljän päivän jälkeen ulos jaloittelemaan ja syömään kanalasta, niin toinen kana Minni paineli pesäään hautomaan munia. Kun Ritu palasi, Minni lähti kiltisti pesältä ja antoin paikan Ritun haltuun.

Tänään syötin kädestä pesässä kököttävälle Ritulle omenapaloja, kurkunpaloja ja lenkkimakkaraa, sekä muutamia pakasteesta ottamiani puolukoita. Kana napsi niitä kovalla tahdilla ja asettuin sen jälkeen tyytyväisenä parempaan asentoo muniensa päälle. Nyt on siis aika jännittävää aikaa tämä odotus, sekä Ritulle, että tietysti meille :)

Ritu hautoo.

Pikkukanoille kuuluu hyvää ja ne kasvavat, ikäähän niillä on pian kolme kuukautta. Ovat nyt taas enemmän kuin viikko sitten lauman kanssa, mutta menevät mielellään turvaan omaan koppiinsa. Ja niin kauan kuin niistä tuntuu, että haluavat sinne omaan koppiinsa yöksi, saavat toki mennäkkin. Tilaa tosin tarvitaan uusille pikkukanasille, heille kun pitää olla emokanan kanssa aluksi oma tila.
Ja nimetön pikkukanamme sai pari päivää sitten nimen Anna. Naapurin Villikki sai myös uuden, paremman nimen: Orvokki. Eli pesueen pienemmät ovat nyt siis Orvokki ja Anna.

Huutoniementiellä on kesäkirjasto.

 Huutoniementiellä, Höytiän kylällä on taas avannut maitolaiturin kesäkirjasto ovensa. Ja palveluhan pelaa 24h/vrk, että ainakin lainaamaan pääse silloin kun itselle sopii. Tarjolla on luettavaa kaikenikäisille; lehtiä, kirjoja, dekkareita, tietokirjoja ja paljon lastenkirjoja. Ja lahjoituksia otetaan vastaan. Ajattelin itsekkin katsoa löytyisikö meiltä jotain sopivaa kirjastolle, lehtiäkin on mukavasti ja itsekkin sieltä muutaman jo lainasin. En tosin ehtinyt ekaksi asiakkaaksi, mutta hyväksi kakkoseksi.

Tupasvilla, suovilla vai niittyvilla??

Upena on nyt suot ja reunatkin täällä.

Meillä ei ole sireeniä vielä kukassa, mutta naapurista saimme.

Uusia asukkaita.

Kanaalaan on saatu uusia asukkaita, kaksi Brahma-tyttöä jotka ovat syntyneet 10.3. ja nyt niin isoja, että voivat jo muuttaa uuteen kotiin. Hauskoja piipittäjiä. Meidän kanalla ei ole vielä nimeä, naapurit keksivät heti omalleen hyvän nimen: Villikki :) tulee siitä, että on niin villi ja vikkelä menijä.

Aluksi lauma otti poikaset hyvin vastaan ja yhdessä söivät, sitten pari kanaa on alkanut nokkaisemaan pikkukanoja ohi kulkeissaan. Pikkukana laitettiin eilen samaan tilaan, mutta omassa häkissä. Varmuuden vuoksi. Lauman kanssa vapaanaoloa vain valvonnassa näin aluksi, mutta sopu pitäisi kyllä löytyä pian, tai ainakin yleensä löytyy- niin varmaan meilläkin.

Meidän kana, vielä nimetön.

Naapurin kana.

Meidän kana on väritykseltään tummempi vartalostaan.

Kiltti ja utelias kanamme. 

Kesämuistot.

Pihalla eilen kuopsiessa tuli jotenkin taas  mieleen lapsuuden kesät papan ja mummun saaressa. Ja saaressa vietettyyn kesään kuului aina tietysti viili. Eikä mikä tahansa viili, vaan itse tehty viili joka tekeytyi saunan lattialla. Sellainen viili jossa oli oikea kermankeltainen kuori pinnalla. Sellainen viili joka suli suuhun ja sellainen viili joka vielä melkein 35 vuoden jälkeen tuntuu makumuistoissa.

Viiliä on helppo tehdä. Tärkeintä on se, että mistä sen tekee. Moni on kehunut tuota Valion Hilja-maitoa joka on sellainen vanhan ajan maito. Meinaan sitä nyt viikonloppuna itsekkin testata.Ja tässäpä siis viiliin resepti.


Viili
4-5 annosta kuppien koosta riippuen

Yksi purkki "siemenviiilä", eli kaupasta purkki punaista Valion viiliä
1l Valion Hilja- täysmaitoa

Lusikoi viilipurkista kulhojen pohjalle ruokalusikallinen viiliä. Kaada päälle huoneenlämpöistä Hilja-maitoa, n. 2dl jokaiseen kulhoon. Sekoita varovasti haarukalla tai oikeastaan nostele sekaisin hellin käsin.

Aseta viilikulhot tekeytymään yön yli huoneenlämmössä ja nosta aamulla jääkaappiin viilenemään.Kun viili on kunnolla viilentynyt, se on valmis nautittavaksi. Ihan sellaisenaan, talkkunan kanssa, sokerin tai marjojen kera makusi mukaan.

Paras viili tulee kun siemen otetaan aina edellisestä valmistuneeta satsista, mutta joskus käy niin, että ei jää siementä, osta silloin uusi purkki. Ja jos viili ei kesällä valmistu, ilmassa on ukkosta. Joskus kävi meillekkin saaressa niin.

Viili on mainio kesäherkku ja välipala. En tiedä maistuisiko talkkuna enään, ehkä se on sellainen lapsuuden kesien muisto ja vanhemmiten tuo makumaailmakin vähän muuttuu. Kaikki makeampi on alkanut mm. tökkiä ja sen sijaan suolainen maistuu paremmin. Nuorempana ei edes kuvitellut syövänsä esim. silliä, nyt taas odottaa kesää, uusia pottuja voinokan kera ja silliä johon on lisätty vielä ruohosipulisilppua.

Viilikulhoista vielä sen verran, että ennenhän se oli sellainen kartiomainen kulho joka oli lasinen. Niitähän ei enään viilikulhoiksi kait sanota, puhutaan vain jälkiruokakulhoista. Viilikulho voi olla myös savinen, punasavesta tehty joka sopiikin mainiosti viilille pitäen sen tasaisen viileänä. Itsekkin olen sellaisia kulhoja etsinyt joita valmistaa mm. Kyyrölän Savi. Mutta uskon löyväni mieleiset kulhot jostain kunhan vaan otan asiaksi taas kiertää jossain kirppareilla, vaikka taitaa tämäkin olla sellainen muotijuttu pian, että niidenkin hinnat nousee. Kaikki kotoilu, maalaisjutut yms. on nyt niin pop nykyään.

Riihimäen lasin viilikulho. Kuva: Suomenmuseot.fi

Tämmöisiä on etsinnässä. Kuva: Kyyrölän Savi Oy

Pihassa, pihalla, pihaan....

Siis pihalla kellon ympäri ja vähän enemmänkin. Kyllä on ihan mahdottoman mukava möyriä taas pihalla ja se on niin palkitsevaa kun näkee päivän päätteeksi mitä on tullut tehtyä. Perunaa laitettiin tänään jo muutama vako, Siikliä. Porkkaanaa muutama rivi ja persiljaa myös. Salaattikin laitetaan huomenna. Harso päälle ja johan tarkenevat vaikka tulisi vähän viileääkin. Meillä tosin tuo etupihan kasvimaa on sellainen ideaali kohopenkki jossa on paljon turvetta mukana. Multa on hiekkaistakin, lämmin ja suojainen paikka- aurinkoakin tulee melkein koko päivän iltaan asti, että kyllä siinä kelpaa pottujen kasvaa ja muidenkin. Harsolla kyllä saa nopeammin satoa perunasta ja porkkanat säästyvät monelta tuholaiselta, porkkanakemppi ja muut lentävät hötikät joita siis tosiaan riittää :)

Havuryhmään ja omenapuualueeseen on listätty maahan uutta multaa, pensaiden aluset on putsattu ja kantattu nurmikonreunat- lopputulos viimeisteltiin katteella ja nyt näyttää hyvältä. Jos vielä tuo nurmikko tuosta paranisi, niin johan olisi mukavan näköistä. Muutama kuva iloksenne ja sitten vielä katsomaan Huutokauppakeisarin viimeinen jakso tallennuksesta. 

Havuryhmä alkaa näyttämään mukavalta.

Omenapuut samoin siistitty.

Siellä ne eikat potut sitten kasvaa.

Etupihan pyöreä penkki alkaa myös vihertämään.

Porokellot tuulessa.

Meidän kyläraitilta.

Aina vanhan talon joka seisoo tyhjänä, nähdessäni pohdin ketä siellä on mahtanut asua. Kuinka pitkään se talo on ollut asumatta ja voisikohan sen vielä korjata? Mietin, että kuinka monen ihmisen elämä taloon liittyy ja miten paljon unelmia ja työtä talon rakentaminen on aikanaan vaatinut ja myös sitä, miten talosta sitten viimein tuli autiotalo jossa kukaan ei enään asu. Tässä yksi peruskaunis talovanhus meidän kylätieltä, ihailen sen hyvin suunniteltua ulkoasua, oivaa sijaintia aurinkoon ja ilmansuuntiin nähden. Sisäänkäynti on pihan puolella, suojaisa mukava pieni sisäänkäynti jossa varmasti on aikanaan istuttu ja suunniteltu vaikkapa kevät-töitä, ihailtu laskevaa aurinkoa tai juotu aamukahvia auringon noustessa. 

Ennen suunniteltiin myös talon muita toimintoja; piti keksiä hyvä ja varjoisa paikka kellarille, löytää hyvä ja kuiva paikka  ladolle ja miettiä pihapiirin suojaisuutta. Hyvä talonpaikka oli sellainen missä oli pieni mäennyppylä, kuiva ja hyvä rakennuspaikka. Piti miettiä myös kaivon paikkaa. 

Ja mikä tässä nykyisessä rakentamisessa on vikana kun kaikki talot ovat sisäilmaltaa huonoja ja homekouluista ja muista saamme lukea koko ajan lisää? Mikä siinäkin on, että nykyiset puunsuojat ja maalit homehtuvat rakennuksien pinnalla, myös meidän rantasaunalla on jo ensimmäisiä oireita siitä, että suojaus pitäisi uusia ja pieniä homepilkkuja pitäisi ulkopinnalta rapsuttaa. Ja miksi vanhan ajan punamullalla maalattu satavuotias lato ei kärsi samasta ongelmasta. Ei siinä pinnalla mitään hometta näy?? Ja miksi perustukset oireilee kun ennen laitettiin tuohi kiven ja hirren väliin ja siihen tehtiin talo. Näitä taloja on täälläkin nähty ja kaikki hyvässä kunnossa. Ei ole katepilaariongelmia, ei kastepisteitä nurkissa, eikä ole lastulevyongelmia. Mikä meni pieleen ja missä vaiheessa?