Pihalla eilen kuopsiessa tuli jotenkin taas mieleen lapsuuden kesät papan ja mummun saaressa. Ja saaressa vietettyyn kesään kuului aina tietysti viili. Eikä mikä tahansa viili, vaan itse tehty viili joka tekeytyi saunan lattialla. Sellainen viili jossa oli oikea kermankeltainen kuori pinnalla. Sellainen viili joka suli suuhun ja sellainen viili joka vielä melkein 35 vuoden jälkeen tuntuu makumuistoissa.
Viiliä on helppo tehdä. Tärkeintä on se, että mistä sen tekee. Moni on kehunut tuota V
alion Hilja-maitoa joka on sellainen vanhan ajan maito. Meinaan sitä nyt viikonloppuna itsekkin testata.Ja tässäpä siis viiliin resepti.
Viili
4-5 annosta kuppien koosta riippuen
Yksi purkki "siemenviiilä", eli kaupasta purkki punaista
Valion viiliä
1l Valion Hilja- täysmaitoa
Lusikoi viilipurkista kulhojen pohjalle ruokalusikallinen viiliä. Kaada päälle huoneenlämpöistä Hilja-maitoa, n. 2dl jokaiseen kulhoon. Sekoita varovasti haarukalla tai oikeastaan nostele sekaisin hellin käsin.
Aseta viilikulhot tekeytymään yön yli huoneenlämmössä ja nosta aamulla jääkaappiin viilenemään.Kun viili on kunnolla viilentynyt, se on valmis nautittavaksi. Ihan sellaisenaan, talkkunan kanssa, sokerin tai marjojen kera makusi mukaan.
Paras viili tulee kun siemen otetaan aina edellisestä valmistuneeta satsista, mutta joskus käy niin, että ei jää siementä, osta silloin uusi purkki. Ja jos viili ei kesällä valmistu, ilmassa on ukkosta. Joskus kävi meillekkin saaressa niin.
Viili on mainio kesäherkku ja välipala. En tiedä maistuisiko talkkuna enään, ehkä se on sellainen lapsuuden kesien muisto ja vanhemmiten tuo makumaailmakin vähän muuttuu. Kaikki makeampi on alkanut mm. tökkiä ja sen sijaan suolainen maistuu paremmin. Nuorempana ei edes kuvitellut syövänsä esim. silliä, nyt taas odottaa kesää, uusia pottuja voinokan kera ja silliä johon on lisätty vielä ruohosipulisilppua.
Viilikulhoista vielä sen verran, että ennenhän se oli sellainen kartiomainen kulho joka oli lasinen. Niitähän ei enään viilikulhoiksi kait sanota, puhutaan vain jälkiruokakulhoista. Viilikulho voi olla myös savinen, punasavesta tehty joka sopiikin mainiosti viilille pitäen sen tasaisen viileänä. Itsekkin olen sellaisia kulhoja etsinyt joita valmistaa mm.
Kyyrölän Savi. Mutta uskon löyväni mieleiset kulhot jostain kunhan vaan otan asiaksi taas kiertää jossain kirppareilla, vaikka taitaa tämäkin olla sellainen muotijuttu pian, että niidenkin hinnat nousee. Kaikki kotoilu, maalaisjutut yms. on nyt niin pop nykyään.
 |
| Riihimäen lasin viilikulho. Kuva: Suomenmuseot.fi |
|
 |
| Tämmöisiä on etsinnässä. Kuva: Kyyrölän Savi Oy |
|
|
|
|
|
|