torstai 30. elokuuta 2012

Uutta luettavaa!

Käsitöiden lisäksi syksyä kohti mentäessä jää myös aikaa enemmän lukemiselle. Iltaisin ennen nukahtamista meillä molemmilla on tapana lukea kirjoja tai lehtiä joka ilta. Tai ei ihan joka ilta, kerran kuussa kuunnellaan ennen nukahtamista Luontoilta netistä kännykällä, tosin joskus menee ilta ja parikin kun uni vetää voiton :). Mutta siis tuohon lukemiseen palatakseni; Hanna Tuuri julkaisi uuden kirjan Irlannista. Olen aikaisemmin lukenut vain yhden, tuon kertomuksia vihreältä saarelta, mutta aikomukseni on talven aikana lukea muutkin. Kerronta on mukavaa, lempeää ja kertomukset olivat juuri sopivan mittaisia, siis erittäin oivaa iltalukemista. Ja keskittyyhän hänen kirjansa minulle tärkeään aiheeseen, puutarhaan. 
Tuulen maa- kirjan varasin Uuraisten kirjastosta, käyn huomenna pyörälenkillä sen hakemassa, jotan pääsen siis jo viikonloppuna pureutumaan uusiin tarinoihin. Tuurin kirjan ohella pidin kovasti myös kirjasta punapukuisen naisen talo jonka on kirjoittanut Maija Asunta-Johnston. Häneltä on ilmestynyt myös kaksi muuta kirjaa jotka ovat jatkoa ja kasvutarinaa tähän ensimmäiseen kirjaan. Lämpimästi suosittelen myös näiden kirjojen lukemista.
Tuulen maa 


Aitoa kuvausta herkullisesta irlantilaiselämästä maaseudun kylissä ja pikkukaupungeissa, missä arki on yhtä arvaamatonta kuin nopeasti kääntyvä tuuli

Irlanti on tarinoiden saari, tuulten sekoittamien ja todella tapahtuneiden, paranneltujen ja keksittyjen juttujen kudos. Aidoin Irlanti löytyy kaupunkien ja turistialueiden ulkopuolelta, sisämaan kylistä ja pikkukaupungeista, kuten Länsi-Irlannissa sijaitsevasta Mayon kreivikunnasta.
Mayosta on aina lähdetty, eikä siellä Euroopan unionin mielestä
pitäisi kenenkään edes asua. Sen vapaudessa kuitenkin viihtyvät monet, niin tuulten karaisemat hampaattomat irlanninjäärät, maaseudun rauhaa rakastavat herkkäsielut kuin tarmokkaat vaihtoehtoihmiset. Kun he kohtaavat toisensa, syntyy loppumaton ketju hykerryttäviä arkipäivän tilanteita. Mayossa on aina aikaa leppoisalle turinatuokiolle, ja sattumusten päivittelylle.
Kirjailija Hanna Tuuri (s. 1970) asuu Irlannin länsiosassa mayon maakunnassa aviomiehensä kanssa. Hän on kirjoittanut aiemmin kaksi Irlanti-aiheista tietokirjaa Irlantilainen aamiainen – Kertomuksia vihreältä saarelta ja Vihreän saaren puutarhoissa sekä romaanin Orapihlajapiiri.


***
Ei riitä, että opiskelee, täytyy myös oppia
Ei riitä, että luulee oppineensa, täytyy myös muistaa
Ei riitä, että muistaa, täytyy myös ymmärtää
Ei riitä, että ymmärtää, on myös osattava tehdä

Ensi kevään odotuslistalle.


Messuostoksia puutarhamessuilta.

Istuttelin toista viikkoa sitten sormustinkukkia toiveissa, että ensi- ja seuraavana keväänä saisimme nauttia kauniista sormustinkukkaloistosta jollaista näkyy olevan mm. naapureiden pihalla tuolla tien alkupäässä. Sormustinkukka tai rohtosormustinkukka (Digitalis purpurea) on perinteinen, vanha perena joka kuuluu ratamokasveihin (Plantaginaceae) ja se on myös paitsi koristekasvi, myös vanha lääkekasvi josta uutettiin sydänlääkkeisiin käytettyä digitalista. Kasvi on alkuperäinen Länsi- Norjassa, Englanninssa ja sitä tavataan aina Marokossa ja Sardiniassa asti. Sitä on vanhana viljelyjäänteenä lähes koko Euroopassa. Minulle tuo kukka edustaa lähinnä perinteistä englantilaista puutarhakasvia.

Sormustinkukka on kaksivuotinen joka ensimmäisenä vuonna kasvattaa lehtiruusukkeen.  Toisena vuonna nousee komea kukkavana joka voi olla jopa 150 cm korkea. Kukat ovat sormustimen muotoisia kelloja, yleensä purppuranpunaisia, valkoisia tai vaaleanpunaisia. Kasvi hoitaa itse itsensä siementämällä ja varmistamalla seuraavan vuoden kasvua. Itse varmistelin tulevia keväitä laittamalla maahan Suomalaista siemenseosta ja Multasormesta ostamiamme taimia; toiset yksivuotisia ja yksi kaksivuotias josta jälkimmäisen toivon tuottavan muutaman siemenen. Toinen naapurimme jonka kanssa olimme keväällä puutarhamessuilla Tampereella, osti messuilta uuden lajikkeen sormustinkukasta, sellaisen jossa kukkakellot ovat ylöspäin. Pitäisikin käydä katsomassa miten kukka lähti kasvuun ja palauttaa samalla kesän lainassa olleet puutarhalehdet.



 Tässä ostetut taimet.


Iltojen pimetessä ja syksyä kohti mentäessä pitää taas keksiä iltapuhdetta. Kesän korvalla tilasin netistä alelankoja, oikein hyvälaatuista, Perulaista villa-alpakkalankaa jossa oli todella kauniit ja maanläheiset värit. Pussi on ollut avaamattoma odottamassa parempaa aikaa ja nyt muutama päivä sitten kaivelin langat ja ohjeet esille ja aloittelin tilkuista koottavaa peittoa. Tässäpä ohje on kiinnostaa:  Drops-peitto.

Valmiin peiton värit ovat kauniit ja maanläheiset.



Tässä ensimmäinen tilkku virkattuna.

***



Jos haluat olla onnellinen yhden päivän, ota humala. Jos kolme päivää, mene naimisiin. Jos kahdeksan päivää, teurasta sika ja syö se. Jos haluat olla ikuisesti onnellinen, ryhdy puutarhuriksi.

-Kiinalainen Sananlasku-


perjantai 17. elokuuta 2012

sadonkorjuu alullaan!

Sipulit sentään saatiin kerättyä kuivumaan. Ja hyvä sato tulikin, onhan niitä tasaseen tahtiin jo koko kesä syöty, viety tuliaisina ja annettu ystäville. Punasipulin kasvuun olemme erityisen tyytyväisiä, samoin keltasipuli onnistui hyvin. Valkosipuli sai pientä takapakkia kun istutin sen, kuten kuulukin, viime syksyllä. Jore tosin ei muistanut talvivalkosipuliviljemääni lainkaan ja lättäsi aika kasat savea sipulipenkkiin. Ensin arveltiin, ettei nouse yhtään, mutta iloksemme sieltä sitkeä varret työntyivät läpi saven ja mullan. Sipulin koko jäi tosin pienemmäksi kuin viime syksynä, mutta josko tuo koko ei sitten niinkään vaikuta makuun.
Naapurista saatiin lisäksi kymmenen isoa valkosipulia, kiitos Tuovin ja Jallun, meillä on nyt kolmea eri kantaa ja tämä heiltä saatu on semmoinen vanhempi "Jokihaaralaiskanta" jota on jo vuosikymmeniä näillä nurkilla viljelty.

Viime päivät olemme nauttineet aurinkoisista ilmoista, ehkä kesän kauneimmat päivät ovat olleetkin juuri nämä. Lomanihan sattui sellaiseen aikaan, että melkein neljän viikon aikana oli vain kaksi sateentonta päivää. Toisaalta olen kyllä enemmän syysihminen, joten nautin suuresti kun puiden lehdet alkavat suhista syksyn lähestyvällä äänellä, järven pinta on aamuisin tyyni, ilma on raikas ja viileä vaikka aurinko paistaisikin. Metsä on täynnä kaikkea kaunista ja innolla odotellaan taas alkavaa sienestyskautta. Syksyllä on omat tuoksunsa, omat värinsä, oma tunnelmansa ja tunnen aina uhkuvani voimaa ja intoa tuntiessani syksyn ensin henkäykset. Siis tervetuloa ihana syksy!


Täällä blogitoimittajan puolella on taas ahkeroitu, pohjiin on tullut muutoksia ja se tarkoittaa taas sitä, että vanhat kauniit kuvapohjani eivät näyttäneetkään enään niin kovin hyviltä. Eli uusiksi meni. VINKKI! Blogissa olevia kuviani klikkaamalla saat ne isommiksi! Ja uutta ilmettä saa kommentoida!!
Kuvan tuohon taustaa löytäminen ei olekkaan niin helppo juttu ja omat kuvat venyvät kummallisiksi, malleissa taas ei ollut oikein mitään silmää mielyttävää.!Eli jos ihmettelit, että mitä ihmettä kuvassa oleva hääkakku liittyy blogiini, niin kerron ettei yhtiskään mitenkään. Se vain oli mielestäni sopivan sävyinen ja kaunis kuva, joten otin se pohjaksi. Vaikka hääkakkua on kyllä saatu natustaa kun Joren veli paukkasi yllätysvihille ja saimme olla todistamassa liiton siunaamista Tahkolla. Ja itku tuli silmään, oli niin yksinkertaisesti kaunis tilaisuus.

Ravintolapäivä on taas sunnuntaina, mutta emme valitettavasti osallistu siihen tällä erää koska olen töissä. Ohjelma on tänä vuonna kait muutenkin hiukan erilaisella konseptilla. Jos suunnittelet osallistuvasi tapahtumaan, löydät lisätietoa täältä:  http://www.restaurantday.org/fi/
Äkkiseltään katsellen Jyväskylästä löytyy 14 osallistujaa, Toivakasta kolme ja Äänekoskelta kaksi. Uuraisilta ei tällä kertaa ketään. Toivottavasti seuravan kerran meillä on taas mahdollisuus lähteä tempaukseen mukaan.

Ihanaa viikonloppua ja toivottavasti aurinkoisia puuhailupäivä toivotellen!
Jaana Ukkivaarasta

Epäröinnin hetkellä mieti kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä.
- Tommy Taberman -

torstai 14. kesäkuuta 2012

Niin paljon tehtävää ja ihan liian vähän aikaa...

Kevät meni vauhdilla ja juuri eilen Joren kanssa tuumittiin, että toukokuulla pitämäni reilut kaksi viikkoa lomaa sattuivat ajoittumaan huonosti. Kevät oli kovin myöhäinen ja kylmä, ei oikein voinut aloitella kevät-töitä eikä pihanlaittoa. Sateet tekivät nurmikosta ja istutusalueista niin kosteat, että siellä liikkuminen oli enemmän haitaksi kuin hyödyksi.

Sateisen ja kylmän kevään jälkeen päästiin kesäkuulle joka sekin alkoi oikukkaiden säiden saattelemana. Parina päivänä kesäkuun ekalla viikolla saatiin pakkastakin muutamia asteita,  joillain paikoilla oli ollut viittä ja kuuttakin astetta.  Meillä isompia vahinkoja ei tullut, joitakin saniaisia paleltui ruskeaksi, yksi Jaloagrevo ja Lukin lilja. Sikäli harmillista, että lilja oli kukkimassa juuri ensimmäisiä kukkiaan ja koko kukkavana paleltui. Uusia vihreitä lehtiä on tullut, mutta voi olla ettei se enään jaksa tehdä uusia kukkavoja. Emme olisi voineet pitää sitä enään pitempään sisällä ruukussa koska varsi venyi ja vanui pituutta ruukussa.

Tuolla kotisivun kuva-albummissa on kuvia keväisetä pihastamme, sieltä voit katsoa miten syksyllä istuttamamme kerrotut tulppaanit ja narisissit ovat kasvaneet. Jotkin oikein hyvin, jotkin hiukan huonommin. Eniten ihmetyttää minne kaikki siniset tulppaanit ovat talven aikana häipänneet. Meillähän oli niitä yhteensä 35 sipulia, kahdesta eri paikasta ostettuja ja eri paikkoihin istutettuina. Osasta on tullut oransseja, osa ei ole noussut pintaan. Voi olla, että nämä oranssit ovat sellaisia jotka ovat myymälässä menneet laareissa sekaisin, mutta osa on joko syöty, märkääntynyt talven aikana tai jotain muuta. Pitää vielä penkkejä siivoillessa kopasta maata syvemmältä josko arvoitus selviää.

Kasvihuoneen laitoimme kuntoon viikko sitten, siellä on nyt tomaatintaimet hienolla kasvulla; pensastomaattia, päärynätomaattia, Tanskan vientiä ja mikrotomaattia on tulollaan. Omasta siemenistä kasvatetut taimet menehtyivät taas, alku näytti hyvältä, mutta sitten kasvu pysähtyi ja ne näivettyivät hetkessä. Valonpuute ja lämmin huoneilma taitavat olla ne epävarmuustekijät. Onneksi taimet saa ostettua vaikka siinähän se harmi on, että lajikkeita joita täällä on tarjolla, on kovin vähän. Esim. tuo Tanskan vienti ei oikein taida joutua näillä leveysasteilla. Sen valmistuminen on aina ihan viime tingassa ja jotta saisi hyvän sadon, pitäisi olla lämmitettävä kasvihuone.

Tomaattien lisäksi tulossa kasvihuoneeseen on vielä pari kurkkua, ne haetaan piakkoin taimitarhalta Puurusen puutarhalta. Yksi ostettu paprikantaimi voi kasvihuoneella hyvin ja kaverina on viime vuonna Lealta saamani paprikantaimen tuottamista paprikoista talteenotettuista siemenistä kasvatettu paprikantaimikin on terhakalla alulla. Basilika on istutettu tietysti myös ja ihan pian laitamme vielä Paksoin kasvamaan. Viime vuonnahan meillä kasvoi hyvin tuo Paksoi joka on siis thaikeittiöstä tuttu kasvis jota voi paistaa, vokata tai käyttää sellaisenaan.

Puuutarhassa ja pihalla puuhailua on viime aikoina hiukan hidastanut perheeseen tullut uusi koira, ihana, pienen pieni Viivi! Viivi on siis pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira joka on syntynyt naistenpäivänä 8.3. ja on nyt 14 viikkoinen vesseli. Ihana ja vikkelä pieni viipottaja joka ehtii joka paikkaan. Olemme molemmat olleet aivan polvillaan pienen otuksen kanssa, niin ihana se on! Sissi on hyväksynyt pikkuisen hyvin ja nyt nukutaan yhdessä, syödään yhdessä ja jopa rakas Sissin oma tyyny on saanut kävistä välillä Viivinkin leikeissä. Vähän tietysti Sissin innostusta rajoittaa sen omat kivut ja vanhuus. Kipujen ja sairauden myötä sillä tuntuu olevan välillä kaipuu omaan aikaan eikä se jaksa enään innostua kaikesta kuten ennen. Koiran omistamisen surkein hetki onkin vaikean päätöksen tekeminen hetkenä joilloin on vain parempi päästää rakkaasta lemmikistä irti. Siihen hetkeen valmistautumisesta huolimatta on vaikea asettua. Suru rakkaan kumppanin lähdöstä ottaa aina koville. Koirahan jakaa kaiken huomionsa sinun kanssasi, iloitsee aina näkemisestäsi, on läsnä kaikissa elämän hetkissä. Toivomme, että saisimme pitää Sissin vielä tämän kesän tietäen kuinka kovasti se nauttii kun saa päivystää rapulla aamuauringossa tai samoilla metsässä haistelemassa kostean maan tuoksuja etsien jälkiä myyristä tai sammakoista.

Tässäpä kuulumisia tällä erää, kunhan kiireet helpottavat, lisää kuvia ja tarinaa :) lupaan sen, että ihan näin pitkää taukoa ei tule!

Nautiaan kesän tulosta ja suloisen valoisista kesäöistä!

Oman pihan kukkijat.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Vesisade- varma kevään merkki!

Torstaina, eli eilen, saimme maistaa mitä ihaninta kevätpäivää. Tänään keli on ollut juuri sellainen mikä tekee keväästä surkean ajankohdan. Vettä sataa, maisema on haalea ja harmaa. Lumihanget näyttävät kurasta ja kaupungissa pölystä likaantuneina suorastaa surulliselta. Lumen sulaessa paljastuu kaikkea mitä talven aikana sinne hankeen on hautuatunut; koirankökköjä, tupakantumppeja, roskaa, kasvinjäänteitä edelleiseltä sykyltä ja tästä kaikesta surkeudesta kuitenkin paljastuu hyvinkin nopeasti mitä ihanin kevät. Kevät joka herättää mielen, virkistää sydämen ja sielun. Kevät, joka pyyhkäisee kaiken likaisen, nuutuneen ja rapaisen maiseman hetkessä vihreään verhoukseen ja mieltä ilahduttaviin kukkiin joita putkahtelee pikku hiljaa.

Kevät tulee juuri silloin kun sitä eniten kaipaa. Silloin kun hiukset roikkuvat oudon värisinä ja kuivina pipokauden riuduttamina kehystämässä valkoisia naamojamme. Silloin kun talvivaatteet alkavat näyttää kauhtuneilta, haalistuneita ja kuluneilta. Ja juuri silloin kun mieli on synkkä, eikä sydän jaksaisi enään yhtään sateista ja tuhnuista päivää. Silloin tulee pelastava kevät joka herättää mustiin pukeutuneet Suomalaiset,  vapauttaa toppatakkikansan talvitamineistaan ja herättää meidät kevääseen.

Lupailin tuossa taannoin tammikuussa, että herättelen tätä blogia henkiin ja näin siis teenkin. Jatkossa voit seurata Ukkivaaran meno sanoin ja muutaminen kuvin täältä. Tietysti kotisivu päivittyy kuvilla edelleen, mutta senkin ulkoasun uudistan tässä lähiaikoina kun vain tulee sopiva rako. Juuri nyt on taas monenmoista puuhaan tavallisen arkipyörityksen lisäksi ja iloinen vauvauutinenkin on; meille tulee parin viikon päästä koiranpentu, pieni pitkäkarvainen kääpiömäyräkoiratyttö. Sissi saa kaverin ja pieni tulokas saa Sissistä toivottavasti huolehtivan karvakaverin. Kuvaa ei tähän hätää vielä ole, mutta Googlettamalla saat käsitystä jos rotu ei ole ennestää tuttu. Tyttö tulee tästä ihan läheltä, 6-7 kilsan päästä joten kasvattaja on tarvittaessa lyhyen matkan päässä.

Mitäpä tässä sitten tällä erää muuta kun odotellaan sitä kevättä ja muistellaan mitä syksyllä istutettiin, tässä maistiaiset. Toivottavasti myyräläiset eivät ole purreet tai kuljetelleet sipuleita :)








keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Ja nyt niitä selityksiä...

Tämä blogini on uinunut ruususen unta ja syitä on monia joista päälimmäiset ovat päivitysongelmat. Picassahan uudisti kuvaesitysmuotoa tässä taannoin ja se johti kaaokseen  monen blogissa. Blogipohjat kutistuivat olemattomiin ja olivat lähinnä epäonnistuneen oloisia ja vaikeasti luettavia. Ongelmia on nyttemmin korjailtu ja koodit on saatu kohdilleen joten tämäkin blogi näyttää taas kuvineen kaikkineen aika samalta kuin ajattelinkin se alunperin näyttävän. Joissakin valokuvissa on vielä outoja kokoja ja se vääristää kuvien mittasuhteita. Mietin vielä korjaanko ne, annanko olla, lataanko kuvat uudelleen vai poistanko. Toisaalta on mukava selata vanhojakin postauksia,joskus myöhemmin ja joihinkin liittyy myös muiden kirjoittamia lukijakommentteja joita tietystikkään en haluaisi menettää. Eli tuumaillaan.

Tarkoitukseni kuitenkin on herättää tämäkin palsta jollain tasolla henkiin uudelleen kevään myötä. Teille kaikille sivulle eksyneille toivotan hyvää talvea ja mitä ihaninta kevään odotusta!

torstai 30. kesäkuuta 2011