Pitkästä aikaa muutama rivinen.

Jep.- en ole kirjoitellut. Kaksi syytä tähän joista ensimmäinen on se, että meidän pihalla ja puutahassa ei tapahdu mitään. Oikeasti!! siis mikään ei kasva, eikä kylmien ilmojen vuoksi ole voinut tehdä mitään. Multakasatkin on osittain vielä jäässä. No, se toinen syy; kannettavani päsähti ja sehän johtaa auttamattomasti tilanteeseen, että ei voi, ei pysty. Uuden hankintaa on mietitty ja tutkailtu malleja. Mutta asiaan kuitenkin näin lainakoneelta.
Sarin puutarhablogista luin, että koivuissa jo vihertää. Piti käydä oikein katsomassa, että mikä miedän koivujen tilanne on. Ei viherrä. Pihalla on nyt sellainen pysähtyneisyyden tila. Päähän sattuu kun toivorikkaana aamuisin aina vetäisee pihakamppeet niskaan ja marssii päättäväisenä pihalle, ihan vain todetakseen, että ilma on yhtä kylmä kuin edellisenä päivänä, lätäköissä ja ojissa on jääriitettä. Jäät sentään lähtivät kotijärvestä vappuna vaikka taisin epäillä, että eivät sula tänä vuonna juhannukseenkaan mennessä :O

Jotain pientä on kuitenkin yritetty aina vesi-räntä-rae-kuurojen välissä tehdäkkin. Raparperi sai lopullisen paikan kasvimaan takaa luomualueen reunasta ja samalla revimme myös villivadelman pois. Vaikka kuinka vahvat hanskat laittaisi, niin aina vaan piikit tulevat hanskoista läpi, on se sitkeä kasvi se.
Aikaisemmin kerroin jänistuhoista. Yksi omenapuu on niin pahoin jäniksen syömä, että siitä on jäljellä enään alle puolimetrinen runkoranka, ei ainuttakaan oksaa. Pari muuta on kokenut jäniksen koston myös, mutta ne saatiin varmaankin leikkauksen avulla pelastettua. Kesä näyttää miten onnistuimme. Lunta oli niin paljon, että parhaimmatkaan suojaukset eivät riittäneet ja pahinta vielä, että ihan kevät-talven lopulla koettiin nämä menetykset kun pitkä talvi oli jo selvitty ilman mitään vahinkoja. Tätähän se on kotipuutarhurin arki, aina jotain pientä vitsausta vaivana, milloin myyrät, kasvitaudit tai jänikset. Kaikista pienistä tappioista on kuitenkin aina jotain oppinut seuraavan talven varalle.

Etupihan puolelta kaivelin tänään syksyllä istuttamaani narsissipenkkiä ja ihmettelin kun ei mitään ala näkyä. Ja totta tosiaan, ei siellä ollut sipuleissa juuri eloa, muutamassa oli ihan pienoiset piipat päässä, mutta juurikasvustuokaan ei ollut syksyllä tullut lainkaan! Nostelin koko penkin ympäri ja siirsin narsissit uuteen aurinkoisempaan ja lämpimämpää paikkaan. Toivotaa, että tämä oli viisas veto. Taitaa olla niin, että tuo rakoliiterin edusta on niin pitkään keväällä kylmä ja varjoinen paikka sipulikukille. Uusi paikka on rakoliiterin tien puoleisella sivulla ja sinne laitoimme myös mökiltä siirtämäämme juhannusruusua sekä muutamia  kääpiövuorimäntyjä. Mukava kun pihasta päin näkyy kaunista myös tielle.

Aloitimme tänään myös muokkaamaan uutta perenapenkkiä joka tulee tieltä katsellen talon vasemmalle puolelle, erkkerin kohdalle. Ajatus on, että penkki avautuu mukavasti pihaan päin, reunustaa pihan vasenta laitaa ja mikä tärkeintä; voimme ihailla sitä sisältä käsin istuessamme erkkerissä syömässä tai kahvilla.
Pituutta penkillä on n. 12 metriä ja leveyttä yksi metri. Penkki reunustetaan HB-betonin vallikivellä. Otin muutaman aloituskuvan, mutta en saa niitä nyt tähän hätään tänne siirrettyä.
Perenapenkkiä on iltaisin suunniteltu Joren kanssa yhdessä ja siihen meillä onkin kaikki tarvittavat kasvit jo olemassa ja odottamassa siirtoa. Huolellinen suunnittelu on paitsi järkevää myös kutkuttavan mukavaa kun voi selailla lehdet ja kirjat etsien vinkkejä ja mikä tärkeintä, voi muistella samalla mistä siihen siirrettävät kasvit ovat peräisin. Ilta ja toinen siinä vierähtikin, mutta kuten Jore tänään tuumaili: "siitä tulee muuten hyvä!"
Ja minä taas olen tuumaillut, että miten mukavaa on kun kevät etenee ja pääsemme pakertamaan pihaamme.

Viikko vielä töitä ja sitten viikko lomaa, se tuleekin nyt hyvään saumaan kun on tuota puuhaa ja mikä vielä mukavaa, äiti ja Kallu tulevat lomaviikolla piipahtamaan. Minulla onkin äiteelle taas kaikenlaista näytettävää ja kerrottavaa :) Samalla vietetään jälkikäteen äitienpäivää jolloin ajelemme Puurusen puutarhalle hakemaan varaamani keijunmekot äidille ja minulle. Käynti puutarhalla on aina elämys koska tämä Puurusen tarha on siistein, kaunein, ammattitaidoiltaan ja valikoimiltaan paras puutarha jossa olen koskaan käynyt, että tiedätte jos tänne Uuraisille päin eksytte :)

Tässäpä vielä kuva raparperistamme, se on alkujaan äidiltä tuotu ja meillä ainakin näyttäisi voivan ja kasvavan hyvin. Saapa nähdä tuleeko viime syksyn kaltaisia superlehtiä tänäkin vuonna siirrosta huolimatta.