Pääsiäspäivä on Jeesuksen ylösnousemisen juhla. Liturgiseksi väriksi vaihtuu valkoinen, alttari koristellaan valkoisin kukkasin ja kirkkoon tuodaan suuri pääsiäiskynttilä muistuttamaan siitä, että Kristus on maailman valo. Sukkasunnuntai tarkoittaa että ollaan hiljaa, sukkasillaan tai pääsiässunnuntain riehakasta ilonpitoa jolloin sukatkin lentää pois.
Tänäänkin kevät-talvinen päivä on näyttäytynyt kauniina, Olemme käyneet Jyväskylässä pienimuotoisessa sukulaistapaamisessa ja paluumatkalla poikettiin vielä Lealla ja Juhalla katsomassa heillä yökylässä olevia koiria. Viivillä oli menoa ja touhua kovasti ja nyt onkin tuossa sohvalle umpi unessa. Mukavaa tekemistä siis koko meidän perheelle :) Postaaminen meni näin myöhään ja nyt kyllä vähän väsyttääkin, joten toivotan vain hyvää pääsiäispäivää ja palailen postin merkeissä asiaan taas huomenna.
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
lauantai 30. maaliskuuta 2013
Kanat ulkoilevat.
Tänään tehtiin persusteellisempi siivo kanalassa ja siksi ajaksi kanat päästettiin jalottelemaan hetkeksi ulos. Pienen arastelun jälkeen kukot totesivat, että ulkona on ihan turvallista olla ja kanatkin uskaltautuivat kukkojen perässä jalottelemaan navetan oven eteen. Ja kun tarjolla on herkkuja; herneitä, herneenversoja ja makkaranpaloja, niin mikä ettei :) Lauma pysyi tiiviinä ja liikkuu yhdessä. Taitaa olla ominaista näille Brahmoille ja Cocheille. Maatiaskannan kanan saattavat olla rohkempia ja parempia lentäjiä kun nämä naapurin ja meidän kanat.
Lankalauantai.
Lankalauantaina värjättiin talvella kerätyt villat. Aikaa pitkäperjantain illasta varhaiseen sunnuntain aamuun pidettiin pahojen voimien etsikkoaikana. Se oli aika, jonka Jeesus oli kuolleena haudassaan ennen ylösnosemusta. Pääsiäisnoidat liikkuivat Satakunnassa, Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa vielä viime sotien jälkeenkin. Noitien pääsyä karjasuojiin yritettiin estää esimerkiksi kelloilla, teräaseilla ja virsikirjoilla Noidat koittiva tuhota tai varastaa toisen karjaonnen. Lankalauantaina sytytettiin pääsiäiskokkoja eli pääsiäisvalkeita noitien torjumiseksi.
| Omia munia. Hiukan on kokoeroja. |
Kanat olivat pitkänperjantain päätteksi pyöräyttäneet vielä yhden munan, eli päivä saldo viisi munaa! Kanalaan tehtiin pikasiivous ja sinne vietiin matala pahvilaatikko varapesäksi, tuppaa nimittäin olemaan niin, että jokainen tunkee pesälle samaan aikaan. Pahvilaatikkoon laitettiin heiniä eikä mennyt montaa minuuttia kun siellä oli ensin kukot kuopimassa ja sen jälkeen pari kanaa kävi koeistumassa ja ihmettelemässä laatikkoa. Pian nähdään onko se kelpuutettu munimispaikaksi :)
| Omista munista munavoita. |
| Lankalauantaina aamupalaksi tietysti mämmiä ja kermaa. |
| Ruusunuppuja ja mansikkahiutaleita vihreässä teessä. |
| Vähän liiankin hienoa teeksi :) |
Lankalauantain aamupalan söin kaikessa rauhassa itsekseni kun Jore vielä nukkuu ja Sissikin tuntuu puhisevan kopassaan. Tai... no, yksin ja yksin koska Viivi odotelee vieressä, että saako myös hän sitä mämmiä ja kermaa. Pienessä määrässä mämmiä kai koirakin voi syödä, mutta kerma kait se on, joka tekee asiasta herkun. Aamun kruunasi upea aurinkoinen sää , omista munista tehty munavoi tummalla ruispiirakalla ja Lean Kuusamosta tuoma Mansikkasamppanja vihreä maustettu tee. Tee tuoksuu ihanasti mansikalle ja ruusulle. Kippasin sen teepussin sisällön äidin tuomaan munapurkkiin kun munat, no kas... ne tuli siis syötyä aika nopeasti :)
Mitä ihaninta pääsiäislauantaita täältä aurinkoisesta Keski-Suomesta!
perjantai 29. maaliskuuta 2013
Pitkäperjantai.
Pitkäperjantaita vietetään Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja kuoleman muistopäivänä. Liturgisena värinä on musta, alttari on siirsuttu ja kirkonkellot vaikenevat. Seuraavana lauantaina liturgisena väirnä on edelleen musta ja päivä on jeesuksen haudassa olemisen päivä. Kansanperinteessä on ajateltu, että Kristuksen poissaolemisen vuoksi pahat henget ja pääsiäistrullit pääsivät tällöin riuhmaan vapaasti.
Pääsiäinen ja erityisesti pitkäperjantai olivat aikaisemmin hyvin kurinalaista aikaa. Pitkäperjantai oli varattu hiljentumiseen, eikä silloin ollut sopivaa tanssia ja nauraa liikaa. Tulen syttäminen ei ollut sallittua edes ruoanvalmistusta varten. Mämmiä syötiin yleisesti pitkäperjantaina, mutta maidon ja kerman nauttimista ei pidetty sopivana.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
Kiirastorstai.
Kiirastorstaina muistellaan sitä päivää, jolloin Jeesus vietti ehtoollista opetuslastensa kanssa ja vetäytyi illalla Getsemanen puutarhaan rukoilemaan voimia Isältään. Mestarinsa kavaltanut Juudas johdatti Jeesuksen viholliset juutalaisen temppelipapiston saddukeukset ja roomalaiset sotilaat pidättämään Jeesuksen. Kiirastorstaina Jeesus asetti ehtoollisen sakramentin.Tiesikö muuten, että pääsiäisen suosituimpana kirkossakäyntipäivänä on vuodesta toiseen säilynyt juuri kiirastorstai?
Minusta olisi mukava viettää pääsiäistä enemmän perinteisesti, mutta olkoon kenenkin viettotapa mikä hyvänsä, ymmärrän kyllä hyvin niitäkin perheitä joille pääsiäinen merkitsee vain pitempiä vapapäiviä. Itselle parhaiten ovat jääneet mieleen kaksi Kirkkonummella asuessani viettettyä pääsiäistä. Toinen on pääsiäisen aikaan sattunut poikana rippikouluaika jolloin tietysti kirkossa piti käyudä useita kertoja. Niistä reissuista tuli meille molemmille ihan oikein mukavia muistoja, olihan kirkossa pääsiäisen akaan enemmän ohjelmaa ja erilaista tavalliseen kirkkopyhään verrattuna.
Toinen pääsiäinen taas oli kun poikani oli pääsiäisen pois ja vietin pääsiäistä silloisen esimieheni kanssa joka poti selkävaivoja juuri silloin. Katselimme telkusta sarjaa Ikonin tie joka oli meistä molemmista hienosti toteutettu ohjelmasarja. Tämä samainen sarja tuli ainakin parina vounna uusintana, viime vuonna TV1:n puoltakin, mutta tämän vuoden pääsiäisen ajan ohjelmistosta en sitä löytänyt. Joka tapauksessa muistan elävästi kun katselmimme sarjaa useana päivänä ja laitoimme yhdessä ruokaa. Mukava pieni arjen asia jonka muisto lämmittää vuosienkin jälkeen mieltä.
Ja pääsiäisosista sujuvasti kanalan puolelle. Munia tuli tänään taas neljä. Veikkailtiin naapurin kanssa, että perjantaina tulee varmaankin kolme munaa. Kerron sitten miten kävi.
Tätä kirjoittaessa on kuu noussut korkeammalle taivaalle (on siis pian puoliyö), valaisee juuri sopivasti ikkunasta tätä työ- vierashuonetta jota myös pikkuhuoneeksi kutsumme. Pitääkin käydä kaukoputkella sitä tiirailemassa. Joka tapauksessa toivotan sinulle hyvää ja rauhallista pääsiäisen aikaa!

Kellokeskiviikko.
Kellokeskiviikkona pantiin kellot lehmien kaulaan. Moni tuntee myös päivän tuhkakeskiviikkona joka sai nimensä lännen kirkoissa 1000.luvulla alkaneesta tavasta sirotella ylleen paaston ajaksi tuhkaa katumuksen ja parannuksen merkiksi. Katollisessa kirkossa tuhkakeskiviikko on velvoittava paasto. ja abstinessipäivä. Kaikki täysi-ikäiset katolilaiset joiden teveys salli, velvoittaa kirkon käsky pidättäytyä liharuuista ja paastota nauttimalla yksi ateria päivässä.
Pääsiäiseenhän kuluu olennaisesti munat. Ja eilen sainkin katsella hauskaa tapahtumaa kun kävin kanalassa puolen päivän aikaan. Kolme kanaa oli ahtautuneena samalle pesälle (Ritu ja Maria naapurin kanat ja meidän Helmi). Kun vein ruokaa, tulivat kaikki kolme pois pesältä kiireesti syömään ja sitten vauhdilla takaisin pesälle. Kaikki kolme taas samaan syssyyn. Aikansa potpotettuaan Ritu pyöräytti munan jonka Maria heti omi alleen. Ja samalla Maria levittäytyi niin isolle alalle, että Helmi jäi pesän reunalle pää nurkkaan ja pyrsöpuoli minuun päin. Melkein 20 minuuttia siellä katselin sitä teputustua ja heinien asettelua, sitten Helmi pyöräytti soman munan ja sain hakea sen pesän reunalta. Muna oli ihan lämmin ja samalla otin Ritun munan naapureille. Maria jäi pesään vielä tehokkaan näköisena istumaan, mutta en ole vielä naapureilta kuullut, että oliko pesällä lisää munia iltapäivän aikana. Neljäs munahan tuli toissapäivänä aika myöhään.
Muninnan jälkeen molemmat kanat joivat kovasti vettä ja jatkoivat syömistä. Hauska tapahtuma päivään ja kiva tietää, että ketkä niitä munia nyt tällä erää tekevät, kaksi varmaa on ainakin siis tiedossa :)

tiistai 26. maaliskuuta 2013
Tikkutiistai.
Tikkutiistaina veistettiin virejä koko kevääksi koska silloin veistetyt tikut toivat onnea. Näitä tikkuja voitiin laittaa luudanvarpujen kanssa seinänrakoihinkin estämään pahoja peikkoja tulemasta taloon.
Aika voimakkaasti pääsiäiseen näkyy liittyvän siis Kristillisyys ja vanhat suomalaiset, ehkä vähän pakanallisetkin tavat.
Oli miten oli, meillä tiistai tarkoittaa tänään vapaapäivää minulle töistä, mutta kotona varastonsiivous jota on suunniteltu siis koko pitkä talvi :) Ja tiistaihan on täällä Uuraisilla bingopäivä ja bingo on suosittu juttu näillä kulmilla. Pelaamaan kokoontuu helposti sata henkeä, erityisinä päivinä kuten tänään, kun tarjolla on ilmaiset kahvit ja mämmiä kaikille, väkimäärä on huomattavasti suurempi. Viime viikkoina tosin bingoväki kuulemma lähtee liukkaasti paikalta koska telkusta tulee täällä kuvattu Suomen huutokauppakeisari josta kerroinkin tuossa taannoin aikaisemmassa postauksessani.
Aamu on alkanut aurinkoisena, jokseenkin kylmä kun mittari näyttä yli kymmenen pakkasastetta. Äkkiä se tietysti siitä lämpiää aamupäivän mittaan. Kanoja käydään tietysti ruokkimassa ja vähän siivoillaankin. Eilen tuli naapurilta vielä illalla viesti, että kanalasta oli löytynyt neljäskin muna. Eli kuudesta kanasta oli neljä muninut eilisen aikana. Oikein kiva juttu. Saapa nähdä tuleeko tänään munia vai onko välipäivä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)