Näin kuumalla on muuten oma hommansa tuo kasvihuonekkin. Aamulla pitää kiiruhtaa avaamaan kattoluukku ja ikkuna, ettei lämpö nouse liian korkealle ja kasvit voi huonosti ja varjostaakkin pitää ettei tomaattien lehdet saa liikaa aurinkoa. Siitä seurauksena on lehtipolte joka vioittaa lehtiä. Vettä tietysti heti aamupäivällä ja vielä illallakin, jos on niin kuin meillä; tomaattia ja kurkkua samalla lavalla, pitää olla erityisen tarkka kastelun suhteen. Kurkku tarvitsee paljon, paljon vettä kun taas liika vesi tomaatille aiheuttaa tomaattien halkeilua.
Eilen lannoitin luomulannoitteella tomaatit ja kurkut. Tänään istutin tomaattien väleihin basilikaa. Näin torjutaan luonnonmukaisesti pikku tilulaisia joita tänä kesänä tuntuu riittävänkin oikein runsaasti. Olivat pannahiset ehtinee nakertamaan kaalintaimen poikki, harmi sikäli, että meillä oli vain kaksi kaalia. Ei olla aikaisemmin täällä sitä viljelty, joten tässä on vähän sellainen koeviljely kyseessä. Mutta tomaateista vielä... ne on tietenkin tuettu hyvissä ajoin ja kukkiakin on. Kukkia kannattaa ravistella aamukäynnin yhteydessä, näin ne pölyttyvät hyvin ja autetaan luontoäitiä. Varkaita on varressa syytä tarkkailla myös, nehän pitää ottaa alkumeterillä heti pois että tomaatti pysyy siistinä ja tuottaa satoa kun ei tuhlaa energiaansa turhiin sivuhaaroihin. Lisäksi pitää ottaa rohkeasti kesän aikana myös latva käsittelyyn, että tomaatti keskittyy sitten niiden olemassa olevien oksien ja tomaattien kasvattimiseen eikä tässäkään tapauksessa tuhlaa voimiaan latvan kasvattamiseen jota se tekeisi vaikka syksyyn asti jos vain antaa.
Toinen luonnonmukainen ja hyvä torjuntakeino ötököille on samettiruusu. Niitä meillä oli viime vuonnakin, tänän vuonnna nähtiin yhdessä puutarhaohjelmassa tuo Basilika-vinkki jota päätettiin nyt kokeilla. Samettiruususta on toki iloa, mutta basilikasta voi kerätä satoa samalla kun noukkii tomaatteja. Sitten vain valmistelemaan pakkaseen pestoa ja tuoreenahan se maistuu parhaiten.
Moni on näppäränä ajatellut kasvattavansa uudet perunat kasvihuoneella. Se ei vain valitettavasti käy jos on aikomus kasvattaa samassa tilassa tomaatteja. Nämä kaksi kasvia ovat liian läheisiä sukukasveja toisilleen ja perunasta irtoaa pitkään sellaisia aineita jotka aiheuttavat tauteja tomaatissa. Eli tämä vinkkinä. Itsekkin sitä suunnittelimme ekana kasvihuonevuotenamme, mutta onneksi satuimme lukemaan asiasta eikä vahinkoa tapahtunut.
Tässä viime päivinä on valmistunut uusi kukkapenkki erkkerin alle, siitä laitan paikkoin kuvia. Me tässä olemme kovasti miettineet, että mitä siihen laittaisimme ja mahtuuhan siihen kun penkki on 11 metriä pitkä ja 1,7 metriä leveä :) Mahtuu kerrankin kaikki suosikkikasvit samaan ja ajatus tässä on se, että voimme ihailla penkkiä sekä sisältä käsin istuessamme erkkerissä jossa on ruokapöytä, että se näkyy upeasti myös tielle ja mikä tärkeintä, päät näkyvät etu- ja takapihalle.
Muutakin pihassa on tapahtunut, mutta palataan niihin.
tiistai 29. kesäkuuta 2010
maanantai 28. kesäkuuta 2010
maanantai 21. kesäkuuta 2010
Lukinlija
Äidiltä sain keväällä kaksi lukinlijan sipulia jotka laitoin uuteen kuosiin muokattuun pöllöpenkkiin josta näin ollen tuli liljapenkki. Eilen kastelin pikaisesti penkkiä ja totesin, että siellähän on lukinlija pukannut pitkän varren ja kaksi nuppua varren päähän. Tänään kierreltiin istutuksia naapurin Raijan ja heidän japanilaisen vieraansa kanssa ja huomattiin, että liljahan oli aukaissut jo ensimmäisen kukkansa! Ja erikoisen kaunis kukka se onkin, kuvankin otin, mutta en ehdi sitä nyt tähän väliin latailemaan. Paljon muutakin on puutarhassa tapahtunut ja toivosi, että ehtisi itsekkin pistää tapahtumaan, vaan kaikkea ei ehdi millään.
Niin ja myös äidiltä ja Kallulta saamamme juhannusmorsian pullistelee nuppujaan lupaavasti. Taitaa käydä niin, että se ehtii avaamaan kukkansa ennen ihan siinä vieressä olevaa neljän polven naisen juhannusruusua, että terveiset tässä samalla sitten myös Pirkolle!
Palaampaa asiaan kuvan kera huomisella- juhannusmorsiamme kuvaan heti kun ensimmäinen kukka aukeaa. Ja niin muuten, kauniita ovat nuo luonnonkukatkin nyt. Koskikierroksella Kapeenkoskella kuvasin mm. kukkivaa Vanamoa joka on tarkemmin tarkasteltuna myös lumoavan kaunis ja herkkä vaatimattomuudessaan. Kielo lopettelee kukiintaansa, mutta tienvarret ovat aivan punaisenaan ailakkia ja kurjenpolvia on aivan mahdottoman paljon. Viikko, toista sitten ihastelimme pientä mesimarjankukkaa ja tänään todettiin, että puolukankukkaa on lupaavasti. Mustikkaankin pääsemme varmaan jo ihan parin viikon päästä kun raakileet ovat jo niin kauniilla kasvulla.
Niin ja myös äidiltä ja Kallulta saamamme juhannusmorsian pullistelee nuppujaan lupaavasti. Taitaa käydä niin, että se ehtii avaamaan kukkansa ennen ihan siinä vieressä olevaa neljän polven naisen juhannusruusua, että terveiset tässä samalla sitten myös Pirkolle!
Palaampaa asiaan kuvan kera huomisella- juhannusmorsiamme kuvaan heti kun ensimmäinen kukka aukeaa. Ja niin muuten, kauniita ovat nuo luonnonkukatkin nyt. Koskikierroksella Kapeenkoskella kuvasin mm. kukkivaa Vanamoa joka on tarkemmin tarkasteltuna myös lumoavan kaunis ja herkkä vaatimattomuudessaan. Kielo lopettelee kukiintaansa, mutta tienvarret ovat aivan punaisenaan ailakkia ja kurjenpolvia on aivan mahdottoman paljon. Viikko, toista sitten ihastelimme pientä mesimarjankukkaa ja tänään todettiin, että puolukankukkaa on lupaavasti. Mustikkaankin pääsemme varmaan jo ihan parin viikon päästä kun raakileet ovat jo niin kauniilla kasvulla.
maanantai 14. kesäkuuta 2010
perjantai 4. kesäkuuta 2010
Hyvää syntymäpäivää mulle! Juu, kyllä ei ole minun synttäri, mutta lahjat ainakin tulivat ajoissa Äidiltä. Tosin täytyy tunnustaa, että toinen kirja oli minulla ensin lainassa äidiltä. Loisto-opuksia. Tänä vuonna tuota Puutarhurin ABC- ohjelmaa tulikin vain kuusi jaksoa. Löysin netistä ohjelmatiedoista YLE:n sivuilta, että luvassa olisi lisää jaksoja ihan elokuulle asti, vaan eipä ollutkaan koska se oli viime vuoden ohjelmatietoja. Harmi. Minulta kuin meni neljä jaksoa ohi, kaksi ehdin katsoa ja nauhoittaa, mutta ehkäpä jaksoja vielä esitetään josku myöhemmin.
Kotipihalla on ihasteltu Joren yllätyspenkistä paljastuneita upeita tulppaaneja. Muut sipulikukat eivät olekkaan kukkineet tänä vuonna niin hyivn, mutta se lienee kovan talven jälkeisiä ilmiöitä koska vastaavaa olen kuullut ystäviltäni ja mm. äidin puutarhassa on samat ongelmat. Ensi vuonna uusin odotuksin ja tänä syksynä uusia sipuleita maahan.
Kasvimaa on nyt valmis ja siitä innostuneena värkättiin vielä väliaikainen kasvimaa johon tuli perunaa (kuusi lajiketta; Viktoria, Rieken, Van Gogh, Rosamunda, Pito ja Timo. Lisäksi Jore innostui sekoittelemaan sokeriherneestä, tavallisesta herneestä ja kahdesta muusta lajikkeesta erän jota taisi tulla hieman liikaa. Penkkejä tuntuu olevan nyt vähän siellä sun täällä. Viime vuonna herne kasvoi hyvin, toivotaan että myös tänä vuonna. Jore totesikin viime vuonna, että sai kerrankin syödä herneitä niin paljon kun huvittaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

